Etelään luvassa poutaa – sateet jatkuvat jo huomenna - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Etelään luvassa poutaa – sateet jatkuvat jo huomenna

Luoteistuuli heikkenee ja sää poutaantuu myös idässä.

24.11.2020 7:25 | Päivitetty 24.11.2020 7:25

Lännessä ja etelässä on osaksi selkeää. Pilvisyys lisääntyy illaksi, jolloin aivan lounaassa voi sadella.

Iltapäivällä etelässä ja lännessä on osaksi selkeää, tosin aivan lounaassa jo pilvistyy. Idässä pilvisyys on runsasta ja jokunen vähäinen sadekuuro voi vielä tulla, Kainuussa mahdollisesti lumikuuron mahdollisuus. Länsi- ja Pohjois-Lapissa on paikoin selkeää, tällöin myös kylmintä.

Lämpötilat ovat lähellä tavanomaisia eli päivälämpötila etelässä vähän nollan yläpuolella, maan keskiosassa nollassa.

Tavanomaisissa lämpötiloissa ollaan myös pohjoisessa, tosin Länsi- ja Pohjois-Lapissa pakkanen kiristyy selkeän sään alueilla.

Yöllä lounaan sateet väistyvät kaakkoon. Vasta keskiviikkona päivällä maan länsiosaan leviää etelätuulen voimistuessa vesisateita. Nämä leviävät illalla edelleen itään ja pohjoiseen, missä sataa myös lunta, pohjoisessa sakeastikin kaakkoistuulen voimistuessa. Yöllä etelässä ja lännessä on liikkeellä uusia vesisateita, tuuli on lounainen.

Torstaina matalapaine liikkuu Meri-Lapista Kainuun yli itäkaakkoon. Lapissa ja Pohjanmaalla sataa pääasiassa lunta, Kainuussa iltapäivän ja illan sateet ovat lunta pohjoisenpuoleisen ilmavirtauksen voimistuessa matalapaineen jälkipuolella. Lumikuuroja tulee illalla myös maan keski- ja itäosassa.

Euroopassa keskiviikkona sateisen sään vyöhyke ulottuu Fennoskandiasta Etelä- Englannin ja Ranskan Bretagnen yli Portugalin ja Espanjan länsiosaan. Etelä-Italiassa tulee paikoin sadekuuroja. Laajan korkeapaineen keskus on Mustanmeren länsipuolella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?