Kuudesluokkalaisen epäillään pahoinpidelleen 7-vuotiaan Jyväskylässä – isä kertoo kauhunhetkistä koulumatkalla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kuudesluokkalaisen epäillään pahoinpidelleen 7-vuotiaan Jyväskylässä – isä kertoo kauhunhetkistä koulumatkalla

7-vuotiaan pojan isän mukaan pojat eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

23.11.2020 20:54

Kuudesluokkalaisen pojan epäillään pahoinpidelleen 7-vuotiaan pojan Jyväskylässä. Epäilty teko tapahtui perjantaina yhden ja kahden välillä päivällä.

Rikoskomisario Saara Asmundela Sisä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa, että poliisi tutkii vastaavana aikana tapahtunutta pahoinpitelyä, jonka osalliset ovat alle 15-vuotiaita. Asmundela kertoo, että tapauksen osapuolten henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa.

Hän ei ota kantaa osallisten ikään sen tarkemmin. Hän ei myöskään halua tarkentaa sitä, missä päin Jyväskylää epäilty pahoinpitely on tapahtunut.

– En haluaisi sitä yksilöidä, ettei tietty koulu tai alue leimaudu. Keskustelu käy myös kuumana sosiaalisessa mediassa ja vanhempien ryhmissä, Asmundela sanoo.

Epäilty teko tapahtui koulumatkalla. 7-vuotiaan pojan isä kertoo, että poika oli lähtenyt kävelemään koulusta kotiin neljän pojan porukassa.

Kaksi vanhempaa poikaa ajoi pyörillä vastaan neljän pojan porukkaa.

Pojat ajoivat poikajoukon ohi, mutta kääntyivät sitten takaisin.

– He olivat kysyneet pojaltani, että haluatko tapella, pahoinpidellyn pojan isä kertoo.

Pojat eivät isän mukaan tunteneet toisiaan entuudestaan.

Toinen pojista tarttui kiinni 7-vuotiaaseen poikaan ja pahoinpiteli hänet.

– Sitä on kuvailtu minulle niin, että hän on heitellyt häntä.

Poika vietiin ambulanssilla sairaalaan. Hänen reisiluunsa murtui ja murtuman hoitaminen vaatii leikkauksen. Isä arvioi, että toipuminen vie kuukausia.

– Nyt vain toivotaan, että ei olisi mitään pysyvää vammaa. Henkiset vammat ovat varmasti pysyviä, mutta jospa fyysiset lähtisivät pois.

Teon jälkeen kuudesluokkalainen poika ja hänen seurassaan ollut poika poistuivat paikalta pyörillä.

Paikalle tuli vanhempi lapsi, joka jäi auttamaan 7-vuotiasta poikaa. Sen jälkeen yksi neljän pojan porukasta soitti äidilleen, joka vei pahoinpidellyn pojan kotiin. Kotoa pojalle soitettiin ambulanssi.

Pojan isä on äärimmäisen järkyttynyt tapauksesta.

– Tämä on yksi pahimmista asioista mitä meille voi käydä, että lapset eivät ole turvassa. Kaikki muut asiat tuntuvat toissijaisilta, jos lapset eivät voi turvallisesti kävellä koulusta kotiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?