Koira jäi vahingossa junaan, kun sen omistaja jäi pois asemalla – onnellisella lopulla on surullinen vivahde: ”Koira jatkoi matkaansa kolmella jalalla” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Koira jäi vahingossa junaan, kun sen omistaja jäi pois asemalla – onnellisella lopulla on surullinen vivahde: ”Koira jatkoi matkaansa kolmella jalalla”

Koiran omistaja juoksi junan ulkopuolella ja koputti vaunua, kun koira jatkoi matkaansa junassa.

Sekarotuinen koira jäi junaan, kun omistaja, noin kolmekymppinen mies, jäi junasta Vantaan Martinlaaksossa sunnuntaina.­

22.11. 17:00

Sekarotuinen koira jäi sunnuntaiaamuna 22. marraskuuta vahingossa junaan, kun sen omistaja jäi pois Vantaan Martinlaakson asemalla.

Junan ovet lämähtivät kiinni ennen kuin koira ehti ulos, ja koira jäi junaan.

Helsinkiin mennyt I-juna jatkoi matkaa hämmentynyt koira kyydissään.

– Yritin painaa nappia junan sisäpuolelta ja koiran omistaja yritti painaa ulkopuolelta, mutta se ei auttanut, junassa matkustajana ollut mies kertoo Ilta-Sanomille.

– Koiran omistaja juoksi hetken junan ulkopuolella ja koputti vaunua.

Matkustaja otti pienikokoisen mustan koiran huostaansa.

Junaan jääneet koiran remmi jäi roikkumaan junan ulkopuolelle ja meni osittain säpäleiksi.­

Hetken asiaa pähkäiltyään hän päätti jäädä koiran kanssa seuraavalla Louhelan-pysäkillä pois. Ehkä koiran omistaja tulisi seuraavalla junalla perässä, koiran haltuunsa ottanut mies ajatteli.

– Koira oli aavistuksen hätääntynyt, oli pientä ulinaa.

– Hihnan toinen puolisko oli mennyt säpäleiksi, kun se jäi junan ulos roikkumaan.

Louhelan asemalla kaksikon ei tarvinnut kauan odottaa, kun vartija pelmahti paikalle. Tieto tapahtuneesta oli kirinyt jo hätäkeskukseen.

– Vartija tuli, ja hänellä oli tieto, kuka omistaja on. Koira lähti vartijan kanssa ihan kiltisti.

Sekarotuinen koira jäi vahingossa junaan, kun omistaja, noin kolmekymppinen mies, jäi junasta Vantaan Martinlaaksossa sunnuntaina.­

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen yleisjohtaja Björn Näse vahvistaa tapahtuneen Ilta-Sanomille. Se on luokiteltu raportissa pelastustehtäväksi.

– Mies oli hoiperrellut junasta koiransa kanssa pois, Björn Näse kertoo tapahtumien kulusta.

Björn Näsen mukaan Louhelan asemalle hälyytetty vartija oli tuonut koiran Martinlaakson asemalle. Omistaja oli odottanut siellä koiraansa.

Koiran ja omistajan jälleennäkemisestä ei ole muuta tietoa kuin yksi surullinen seikka.

– Koira oli ontunut tassuaan, yleisjohtaja Björn Näse kertoo.

– Poliisipartio oli ollut yhteydessä eläinlääkäriin, mutta omistaja ei ollut halukas hoitamaan koiraa. Poliisi oli yrittänyt sanoa, että kannattaisi viedä. Koira jatkoi matkaa kolmella jalalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?