Lauantaina mitattiin hurjia tuulen­puuskia – säähän on luvassa huomattava muutos: ”Ei humise enää” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lauantaina mitattiin hurjia tuulen­puuskia – säähän on luvassa huomattava muutos: ”Ei humise enää”

Lauantain myrskytuulet nostivat myös meriveden korkeutta.

Tielle kaatunut puu Helsingin Munkkivuoressa.­

22.11. 2:05

Suomea koetteli lauantaina vielä perinteistä syyskeliäkin ankarampi sääilmiö. Suuressa osassa maassa sopuisan poutaisesti alkanut päivä kääntyi iltaa kohden paikoitellen kovaksi myrskytuuleksi, eikä vahingoiltakaan vältytty.

Puita kaatui, tuhannet menettivät sähköjä ja Viking Grace -alus jopa ajoi kovassa tuulessa karille Ahvenanmaalla.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen kuvailee lauantain säätä ”perus syysmyrskyksi”.

Viikko kuitenkin päätetään rauhallisemmissa merkeissä.

– Tällaisia myrskyjä tulee vuosittain useampiakin. Sunnuntaina ei kuitenkaan humise enää läheskään siihen tahtiin kuin lauantaina, vaikka maa-alueilla voidaankin edelleen mitata 5-8 m/s:n tuulia, Tuovinen toteaa puolenyön aikaan sunnuntaina.

Tuuli jatkuu edelleen kovana merialueilla, mutta myrskylukemia ei hätyyteltäne Tuovisen mukaan enää sunnuntaina.

Kaatunut puu Helsingin Hietaniemessä.­

Lauantain tuulilukemat olivat vimmattuja. Kovin puuska, 31,1 m/s, mitattiin iltakahdeksan aikaan Hangon Russarössa. Samalla mittausasemalla oli myös kovin 10 minuutin keskituuli, 25,5 m/s.

– Oikeastaan kaikilla merialueilla mitattiin 25-30 m/s:n puuskia. Kilpisjärven Saana-tunturillakin päästiin 27:ään ja sisävesistöilläkin Luhangassa ja Liperissä yli parinkympin, Tuovinen luettelee lauantain satoa.

 

Voimakkaat tuulet vaikuttivat myös Suomenlahden meriveden korkeuteen, joka nousi korkeimmillaan noin 80 senttimetriä yli keskiveden.

– Näillä tuulensuunnilla ja noin voimakkaalla tuulella vesi tuppaa aina pakkautumaan rannikoillemme.

Viikonlopun myrskyrintama toi mukanaan myös runsaita sateita, jotka tulivat niin vetenä kuin lumenakin.

Tuovinen kertoo, että lumiraja on asettunut sunnuntain vastaisena yönä Pohjois-Karjalasta Keski-Pohjanmaalle ulottuvalle alueelle.

Runsaiten on tupruttanut Kainuussa, jossa lunta satoi vuorokauden jälkimmäisen 12 tunnin aikana monin paikoin jopa 14 senttiä. Hieman etelämpänäkin, Vieremällä, kertyi lauantaina hulppea 12 sentin lumikerros.

– Ihan runsaasti tullut lunta. Sadealue kuitenkin vetäytyy pois Suomen yltä yön aikana, Tuovinen tiivistää.

  • Otitko kiinnostavan säävideon tai -kuvan? Lähetä se IS:n WhatsAppiin: 040 660 9019.

Myös meren pinta oli kohollaan lauantain myrskytuulten vuoksi. Kuva Helsingin Ruoholahdesta.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?