Mamba jää rannalle – Tallink Silja peruu keikkoja, Klamydian konsertti oli liikaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mamba jää rannalle – Tallink Silja peruu keikkoja, Klamydian konsertti oli liikaa

”Emme halua, että tulee tuollaisia kohtia.”

Klamydian keikka laivalla huipentui yleisön tiiviiseen parveiluun lavan edessä. Tallink Silja peruu marraskuun pikkujouluristeilyjensä jäljellä olleet bändiesiintymiset, muun muassa Mamban keikan.­

18.11. 12:57

Klamydia opetti.

Tallink Silja peruu marraskuun pikkujouluristeilyjensä jäljellä olleet bändiesiintymiset.

Rannalle jäävät Mamba ja Poets Of The Fall.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Päätös on seurausta viime viikonloppuna syntyneestä paljon negatiivista huomiota sosiaalisessa mediassa synnyttäneestä tilanteesta, kun Klamydian keikka Victoria I aluksella huipentui yleisön tiiviiseen parveiluun lavan edessä ilman asianmukaisia turvavälejä ja maskikin oli monella hakusessa.

Klamydian keikka Victoria I aluksella huipentui yleisön tiiviiseen parveiluun lavan edessä.­

Klamydia on ottanut nimensä samannimiseltä sukupuolitaudilta, jolta ei suojaa maski, kun sitä vastoin koronavirusta vastaan maskia nimenomaisesti suositellaan.

IS kertoi tapauksesta tuoreeltaan.

– Emme halua että tulee tuollaisia kohtia, joissa ihmiset eivät noudata ohjeita, sanoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.

– Totesimme, että on syytä rauhoittaa tilanne, että ihmiset saavat matkustaa laivoilla omissa seurueissa turvallisesti ja vastuullisesti, Nöjd selittää.

– Silloin on turha järjestää näitä. Siinä pitäisi tosi tarkasti huomioida (yleisön) määrät ja tulisi pettymyksiä, jos joku ei pääsisi (mahtuisi) katsomaan, vaikka on lähtenyt sen takia laivalle.

Nöjdin mukaan konsertit siirtyvät keväälle.

Peruttujen bändien 22 tunnin pikkujouluristeilyt voi perua kuluitta tai siirtää keväälle – tai lähteä matkaan, vaikka bändit eivät lähdekään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?