Poliisi muistutti TikTokissa intiimien kuvien jakamisen vaaroista – kommentti­kenttään vyöryi kritiikki­ryöppy: ”Älä koskaan syyllistä itseäsi” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Poliisi muistutti TikTokissa intiimien kuvien jakamisen vaaroista – kommentti­kenttään vyöryi kritiikki­ryöppy: ”Älä koskaan syyllistä itseäsi”

Keskusrikospoliisin TikTokissa julkaisemaa videota kritisoitiin uhrin syyllistämisestä.

Krp:n julkaisema TikTok-video on saanut kritiikkiä osakseen.­

16.11. 18:41

Keskusrikospoliisi (krp) julkaisi viime viikolla videosovellus TikTokissa videon, jossa muistutetaan intiimien kuvien jakamiseen liittyvistä vaaroista.

– Takaisinkelaus ei toimi oikeassa elämässä. Mieti ennen kuin jaat, krp kirjoitti julkaisun yhteydessä.

Videolla kerrotaan esimerkki siitä, kuinka lähetetty kuva voi lähteä leviämään. Miesääni kertoo lähettäneensä kuvan kavereilleen, joista toinen lähetti kuvan edelleen eteenpäin. Sen jälkeen kuva alkoi levitä internetissä päätyen lopulta Tor-verkkoon. Lopulta kuva oli levinnyt niin moneen paikkaan, että sitä olisi enää mahdotonta saada poistettua kokonaan.

– Mitä tästä opin? No ei olisi pitänyt lähettää sitä kuvaa yhtään kellekään ja vielä parempi olisi, jos en olisi edes ottanut sitä kuvaa, videolla sanotaan.

Lisäksi kuvan leviämistä havainnollistetaan videolla piirroksella.

Kuvakaappaus Krp:n videosta.­

Video herätti runsaasti kritiikkiä TikTokissa. Videon kommenttiosiossa moni kirjoittaa kokeneensa, että videon sanoma syyllistää uhria.

– Siis aivan uskomatonta, että avoimesti syyllistetään uhria eikä kerrota että näiden kuvien eteenpäin lähettäminen on rikos, kirjoittaa nimimerkki jqnsku.

– Eikö tämänkin videon sijaan olisi voinut tehdä videon siitä, ettei toisten kuvien tai videoiden jakaminen ole oikein, vaan rikollista toimintaa, kysyy puolestaan nimimerkki jj__j.

– Tosi ikävää nähdä tällaista uhrin syyllistystä poliisilta. Ei varmasti madalla kynnystä hakea apua virallisilta tahoilta kun niiden viesti on tämä, nimimerkki hissaa60s kirjoittaa.

– Nuori! Älä koskaan syyllistä itseäsi, jos joku tekee tällaisen rikoksen. Kerro asiasta luotettavalle aikuiselle, kirjoittaa nimimerkki kaissuuu.

Krp julkaisi maanantaina uuden videon, jossa vastattiin kritiikkiin.

– Videon tärkeä viesti on muistuttaa siitä, että intiimien kuvien lähettämisessä kannattaa aina käyttää erityistä harkintaa, koska niiden leviäminen voi muuttua hallitsemattomaksi ja aiheuttaa pitkäaikaista harmia, krp kirjoittaa julkaisussa.

Kuvakaappaus Krp:n uudelta videolta.­

Lisäksi krp muistutti, että kuvan laittomasti eteenpäin jakava voi syyllistyä moniin rikoksiin, kuten kunnianloukkaukseen, yksityiselämää loukkaavan tiedon leviämiseen tai sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen.

Krp IS:lle: Videon näkökulmana muistutus ja varoitus

Krp vastasi sähköpostilla IS:n kysymyksiin. IS kysyi, miten krp kommentoi videon saamaa palautetta.

– Tiktokiin tehdyssä videossa on nuorille suunnattu poliisin ennalta estävä viesti joka muistuttaa siitä, että kuvien lähettämisessä kannattaa aina käyttää erityistä harkintaa, koska niiden leviäminen voi muuttua hallitsemattomaksi ja aiheuttaa pitkäaikaista harmia. Nuorten turvallinen netinkäyttö on asia, josta poliisi muistuttaa säännöllisesti. Viime viikolla poliisin nettisivuilla on julkaistu poliisin ohjeet lapsille ja nuorille netissä.

Onko videon sanoma ehkä ymmärretty väärin?

– Tämän kyseisen videon näkökulmana on ollut konkreettisesti kuvata ja varoittaa siitä, kuinka kuvan lähettämisen jälkeen sen leviämiseen ei voi enää itse vaikuttaa ja sitä voi olla mahdotonta saada netistä enää kokonaan poistettua. Nettimaailmaan liittyen poliisi on aiemmin muun muassa korostanut omien pankkitietojen suojaamisen ja salasanojen vahventamisen merkitystä sekä kertonut keinoja suojautua esimerkiksi nettipetoksilta. Poliisin yksi keskeinen tehtävä on ennalta estää rikoksia.

Joitakin häiritsi se, ettei videossa mainittu, että intiimien kuvien jakaminen netissä on rikos. Mistä rikoksesta tällöin puhutaan, miten vakavista rangaistuksista ja miten paljon tällaiset rikokset työllistävät krp:tä?

– Kyseessä on yksi ajankohtainen ja vakavasti suhtauduttava ilmiö lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten torjunnassa. Toki sama asia näkyy poliisilla myös aikuisiin liittyen, eli yksityiseksi tarkoitettuja kuvia lähdetään levittämään laajemmin kuin kuvan ottaja on halunnut ja tarkoittanut. Kuvia eteenpäin jakava voi syyllistyä esimerkiksi kunnianloukkaukseen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen tai sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen.

Miten vakavasti tällaisiin rikoksiin krp:ssä suhtaudutaan?

– Vaikka lasten seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvän materiaalin alustana on verkkomaailma, ilmiö tunkeutuu konkreettisella tavalla laitteista koteihin. Kansainvälisten raporttien mukaan jopa 70 prosenttia viranomaisten havaitsemasta uudesta materiaalista on lasten ja nuorten itsensä kodeissaan kuvaamaa.

Mikä on viestinne niille ihmisille, joille tästä videosta aiheutui mielipahaa ja jotka kokivat sen syyllistävän uhreja? Entä sanomanne tällaisen rikoksen uhreiksi joutuneille?

– Kuten todettua, tämän lyhyen Tiktokissa julkaistun videon näkökulmana on ollut muistutus ja varoitus siitä, että netissä moniin asioihin on syytä suhtautua varauksella. Toinen, myös tärkeä näkökulma asiaan on tietysti se, että toisen kuvia eteenpäin jakava voi toiminnallaan syyllistyä rikokseen, ja olemme tänään Tiktokissa täsmentäneet tätä näkökulmaa. Poliisi kehottaa tekemään rikosilmoituksen verkossa tai oman alueen poliisilaitoksella aina, jos on joutunut rikoksen uhriksi. Myös auttavia palveluja on saatavilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?