Suomalaisprofessori: 60 prosenttia koronatartunnoista tulee kotona – tämän vuoksi koti on Suomessa riskipaikka - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomalaisprofessori: 60 prosenttia koronatartunnoista tulee kotona – tämän vuoksi koti on Suomessa riskipaikka

Asunto olisi hyvä tuulettaa kunnolla pari kertaa illassa, Aalto-yliopiston professori neuvoo.

Jos joku perheestä sairastaa koronaa, asunnon tuulettaminen vähentää tartuntariskiä.

14.11.2020 8:35

Korona tarttuu herkästi, kun perheet ovat kotikaranteenissa samassa taloudessa.

Tuoreen Espanjassa julkaistun tutkimuksen mukaan lähes joka viides kotikaranteenissa ollut sai tartunnan. Tutkimukseen osallistui 381 perhettä Barcelonan alueelta.

Tutkimukseen otettiin perheitä, joissa vähintään yksi aikuinen oli sairastunut todetusti koronaan ja samaan talouteen kuului vähintään yksi alle 15-vuotias lapsi.

Tutkimuksen mukaan lapset sairastuivat yhtä helposti kuin aikuiset. Lapsilla korona ei kuitenkaan ollut niin vaarallinen kuin aikuisilla. He olivat usein oireettomia tai oireet olivat lieviä.

Vanhempien vastustuskyky koronaa vastaan oli huomattavasti heikompi kuin lapsilla.

Espanjalaisten tutkijoiden mukaan koronaa vastaan voi kodissa suojautua huolehtimalla käsihygieniasta, käyttämällä kasvomaskia ja pitämällä turvavälejä.

Kiinalaiset tiedemiehet pääsivät omissa tutkimuksissaan samanlaisiin tuloksiin kuin espanjalaiset. Koronaan sairastuneet tartuttavat arviolta 17 prosenttia perheen jäsenistä.

Kiinalaisten mukaan korona ei tarttunut kotikaranteenissa olevissa perheissä, joissa käytettiin kasvosuojaimia ja ruokailtiin erillään muista.

Aalto-yliopiston professori Ville Vuorinen kertoo miettineensä viime päivinä erityisen paljon koronan tarttumista kotioloissa.

– Suomessa 60 prosenttia tartunnoista tulee kotona.

Maailman terveysjärjestö WHO päivitti viime viikolla ohjeita. Järjestö toi esille, että oleellisia asioita taudin torjunnassa ovat tuuletus, käsihygienia, etäisyys ja maskit.

– Tuuletus on uusi asia. Tämä liittyy hengitysilman jakamiseen toisten ihmisten kanssa.

Vuorinen sanoo omien tutkimustensa näkökulmasta, että sisäilma on erittäin merkittävä. Sen merkitys on koko ajan kasvanut koronaepidemian aikana.

Ilmateitse tapahtuva tartunta on Vuorisen mukaan yhtä mahdollinen kuin muiden kautta tapahtuva tartunta.

– Koti on siinä mielessä riskipaikka, että kodeissa ilma vaihtuu Suomessa keskimäärin tosi huonosti.

Ihmiset ovat kodeissa töiden jälkeen. Huonoimmillaan kodeissa vaihtuu ilma vain yhden kerran koko illan aikana.

Kun perheenjäsen on esimerkiksi kuntosalilla, ilman vaihtuvuus voi olla viisi kertaa tehokkaampaa. Paikkoja tuuletetaan useita kertoja tunnissa.

Vuorisen mielestä erityisesti silloin, jos perheessä jollain on hengitystiesairauksia, pitäisi antaa tuuletusohje. Asuntoa pitäisi hänen mielestään tuulettaa kunnolla pari kertaa illassa.

– Parasta olisi, jos sairaat henkilöt pysyttelisivät omissa tiloissaan. Ovi kiinni ja tuuletetaan vaikka lasten huonetta.

Vuorinen lisää, että kun ollaan kipeitä, ei pitäisi olla yhdessä samoissa tiloissa. Yhdessä ei pitäisi myöskään syödä.

Jos joku perheestä sairastaa koronaa, asunnon tuulettaminen vähentää tartuntariskiä, muistuttaa Vuorinen. Tehokkaan tuulettamisen ansiosta hiukkaset poistuvat asunnosta.

– Sama kun, jos ruoka palaa pohjaan keittiössä. Käry poistuu, kun avaa ikkunan. Samalla tavalla virukset poistuvat huoneesta.

Miten pitkään pitää tuulettaa, riippuu Vuorisen mukaan olosuhteista. Jos ulkona tuulee paljon, asunto tuulettuu tehokkaasti, kun ikkunan panee kunnolla auki.

– Ei riitä, että on vain pikku rako. Ikkunan pitää olla kunnolla auki.

Mitä kylmempi ilma on ulkona, sitä tehokkaammin lämpö virtaa pihalle ja ilma vaihtuu. Pakkaskeli auttaa tuuletuksessa. Kovalla pakkasella asunnon voi saada viileäksi viidessä minuutissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?