Perintöriita ratkesi hämmästyttävällä tavalla: vanhan Arabian kahvikupin kohtalo jäi pysyvästi juristin mieleen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Perintöriita ratkesi hämmästyttävällä tavalla: vanhan Arabian kahvikupin kohtalo jäi pysyvästi juristin mieleen

Jos perinnönjaossa on mukana tavaroita, jotka herättävät tunteita, riidat saattavat edetä hurjiin mittasuhteisiin.

14.11.2020 18:01

Korona-aika on saanut suomalaiset varautumaan entistä enemmän kuolemaan ja vanhuuteen: testamentteja tehdään enemmän kuin koskaan ennen. Asiasta kertoo yli 35 vuotta asianajajana toiminut, satoja testamentteja laatinut laamanni Harri Kontturi.

Kontturin mukaan kyse ei ole pelkästään siitä, että suomalaiset pelkäisivät kuolevansa koronaan. Pikemminkin ihmiset haluavat varautua myös sairauden aiheuttamiin muutoksiin sosiaali- ja terveyspalveluissa.

 Mitä kukin perillisistä oikeasti tekee yksittäisellä hopealusikalla ja Arabian kahvikupilla?

Testamenttien lisäksi myös muita tähän liittyviä asiakirjoja laaditaan nyt ennätystahtiin. Nyt halutaan huolehtia esimerkiksi siitä, että varat ovat turvassa mahdollisilta hoivakotimaksuilta ja jopa siitä, pääseekö iäkäs pariskunta varmasti yhdessä samaan hoitopaikkaan.

– Moni on entistä enemmän huolissaan siitä, että valtion suuresti velkaantuessa jopa pankkiin säästetyt varat saattavat tulevaisuuden laki- ja hoitomaksu-uudistuksissa olla vaarassa huveta tileiltä.

– Erilaisilla asiakirjoilla on mahdollista turvata omaisuuttaan jo elinaikana. Testamenttiin voi sisällyttää muitakin läheisten elämää turvaavia määräyksiä kuin pelkkiä omaisuusasioita, Kontturi kertoo.

 Kun muuta ratkaisua ei löytynyt, äidin vanha kansallispuku päätettiin jakaa moneen osaan.

Asiakirjojen laatiminen kuoleman varalle alkoi yleistyä jo ennen koronaa.

Juristit pitävät tätä hyvänä asiana etenkin uusperheiden ja avoliittojen yleistyessä.

Asianajaja Pekka Tuunaisen mukaan yksi ongelma on kuitenkin se, että jo olemassa olevia asiakirjoja myös uusitaan ja muutetaan enemmän kuin ennen – joskus itse värkätyillä epämuodollisilla papereilla.

– Ihmiset elävät vanhemmiksi, jolloin heitä voi olla helpompi taivutella. Papereita tehdään sen mukaan, kuka kehtaa pyytää. Lopulta on iso kasa papereita selviteltävänä, hän kuvaa ongelmia.

 Yksi perillisistä repi verhot ikkunasta ja sanoi, että nämä täti oli luvannut hänelle. Siis repi.

Perintöriidoissa on myös tapahtunut eräs iso muutos: vauraassa, tavaran täyttämässä yhteiskunnassa harva perillinen riitelee enää yksittäisistä esineistä. Riitaa tulee perinnönjakotilanteissa sen sijaan siitä, mikä oma asema perinnönjaossa ylipäänsä on.

– Ennen riideltiin minkkiturkeista ja poljettavista singereistä, mutta nykyperilliset eivät ota tavaroita kotiinsa, vaan ne viedään siirtolavalle ja kaatopaikalle, Kontturi huomauttaa.

Poikkeuksen tekevät tavarat, jotka herättävät tunteita. Silloin ei ole väliä, onko tavaralla mitään rahallista arvoa. Näissä tilanteissa raastavia riitoja tulee nykyäänkin ulkopuolisen näkökulmasta ällistyttävän pienistä asioista – jopa yksittäisistä kahvikupeista, lusikoista ja vanhoista vaatekappaleista.

 Tilanne perillisten kesken oli niin riitaisa, että pesänjakajan oli jaettava heidät eri huoneisiin ja neuvoteltava jokaisen kanssa yksitellen.

Tyyppiesimerkki on perikunnan haltuun tuleva rakas lapsuuden kesämökki, jonka arvosta ja tulevaisuudesta ei päästä yksimielisyyteen. Silloin perillisillä on suuri kiusaus riidellä asiasta loppuun asti.

– Omalla urallani hankalimmat tapaukset ovat liittyneet erilaisiin kiinteistöihin, asianajaja Jyrki Kuusivaara huomauttaa.

Asianajajat suosittelevat testamentin ja muiden tarpeellisten asiakirjojen laatimista hyvissä ajoin ja ammattilaisen luona.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää lesken asemaan. Uusperheissä ja muissa monimutkaisemmissa tilanteissa sopua voi edistää esimerkiksi omaisuusluettelo, jossa on kerrottu, kuka minkäkin tavaran omistaa.

Ilta-Sanomat kokosi oheen perintöriitoja, joista useissa pahin vääntö on syntynyt tavaroista, joilla ei ole juuri rahallista arvoa.

Vanha kansallispuku jaettiin osiin

”Jos jokin tavara herättää perillisissä tunteita, sen rahallisella arvolla ei ole merkitystä. Eräässä tapauksessa lapset eivät päässeet sopuun edesmenneen äitinsä monissa juhlissa käyttämästä kansallispuvusta. Kun muuta ratkaisua ei löytynyt, puku päätettiin jakaa moneen osaan. Yksi lapsista sai päähineen, yksi esiliinan, kolmas hameen ja niin edelleen.”

Yksi Arabian kuppi jokaiselle

”Erään kerran perilliset eivät päässeet sopuun vanhempiensa lasinalusista, hopealusikoista ja muista käyttötavaroista. He päättivät oikeudenmukaiseksi ratkaisuksi sen, että jäämistöstä tehtiin monta erilaista kasaa. Jokainen perillinen sai siirrellä yksittäisiä tavaroita kasasta toiseen niin kauan, että kaikki olivat yhtä mieltä kasojen samanlaisesta arvosta. Lopulta kunkin kasan saajat arvottiin. Jokainen sai varmasti arvoltaan saman verran tavaraa, mutta eri asia on, mitä kukakin oikeasti tekee yksittäisellä hopealusikalla ja Arabian kahvikupilla.”

Perijät piti sijoittaa eri huoneisiin

”Eräässä tapauksessa tilanne perillisten kesken oli niin riitaisa, että pesänjakajan oli jaettava heidät eri huoneisiin ja neuvoteltava jokaisen kanssa yksitellen. Näissä neuvotteluissa päästiin yksimielisyyteen siitä, että vainajan jäämistöstä pidettäisiin huutokauppa, jonka rahat jaettaisiin. Näin jokainen saisi haluamiaan tavaroita, jos halusi huutaa niitä. Samalla esineiden arvo tulisi määriteltyä kaikkien mielestä oikeudenmukaisella tavalla ja lopulta jaettaisiin vain rahaa. Huutokaupassa yksi lapsista huusi itselleen kaikki tavarat ja tilasi muuttoauton pihaan niitä hakemaan. Muut perilliset suuttuivat.”

Samovaaria ei voinut sahata

”Eräässä perheessä alettiin riidellä lapsuudenkodin samovaarista. Esineellä ei tässäkään tapauksessa ollut rahallista arvoa, mutta se oli ollut näkyvällä paikalla lapsuudenkodissa ja perillisillä oli siihen liittyviä muistoja. Yksi perillinen sanoi, että äiti oli luvannut sen juuri hänelle. Toisen mukaan samovaari oli luvattu hänelle. Kaikilla oli omat perustelunsa sille, miksi samovaari pitäisi saada. Koska esinettä ei voitu sahata osiin, perilliset päättivät arpoa sen saajan. Idea oli kaikista hyvä siihen asti, kun arvonta suoritettiin. Kaikki muut suuttuivat sille, ketä arpaonni suosi.”

Verhot riekaleiksi

Eräs perintöriidan keskelle joutunut puolestaan kertoi jo aiemmin Ilta-Sanomissa oman sukunsa perintöriidasta näin: ”Olen nähnyt isäni siskon perinnönjaossa, kuinka suku tappelee. Yksi perillisistä repi verhot ikkunasta ja sanoi, että nämä täti oli luvannut hänelle. Siis repi, joten niistä ei ollut enää verhoiksi. Kun sama heppu kuuli, että irtain omaisuus on testamentattu toiselle perilliselle, hän nappasi kaikkein arvokkaimman vaasin ja heitti lattialle. Hän joutui hankkimaan uuden tilalle, ja se maksoi yli 2000 euroa.”

Ulkomaille joka kuukausi, ettei perintöä jäisi

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin myös eräästä tapauksesta, jossa riita alkoi jo ennen perittävän kuolemaa. Tuolloin iäkäs rouva päätti, ettei jätä perillisilleen lainkaan omaisuutta, jotta näiden ei tarvitse siitä tapella: ”Yli seitsemänkymppisen rouvan mies oli jo aiemmin kuollut, jolloin rouvalle oli jäänyt perintönä metsää. Rouvan lapset olivat alkaneet pian riidellä metsäperinnöstä keskenään. Rouva ajatteli, ettei hän halua jättää kuollessaan jälkeensä riitaa. Hän myi metsät ja alkoi itse matkustella kaupoista saamillaan rahoilla. Hän kävi ulkomailla joka kuukausi, ettei lapsille jäisi rahaa, josta riidellä.”

Välit menivät loppuiäksi

”Eräässä tapauksessa ongelmat alkoivat siitä, kun yksi perillisistä oli laatinut salaa isänsä kanssa testamentin, jossa kaikki isän omaisuus määrättiin hänelle. Eräs sisaruksista jätettiin kokonaan perinnöttä, muille jäi lakiosa. Alkoi hirveä riita. Testamenttia vaatinut perillinen ei lopulta saavuttanut järjestelyllä kuin hyvin pienen taloudellisen hyödyn. Hänen salaisesta, itseään suosivasta järjestelystä toisen vanhemman kanssa kehkeytyi perillisten kesken niin suuri vääntö, että sitä käsiteltiin myös oikeudessa. Sisarukset olivat aiemmin olleet läheisiä, mutta välit menivät kertarysäyksellä ja loppuiäksi.”

Mikä olikaan viimeinen tahto?

”Henkilö teki testamentin. Sitten hän perui sen ja teki uuden. Sen päälle tehtiin läheisten kanssa vielä vapaamuotoisia papereita siitä, mikä aiemmista asiakirjoista olisikin yhä voimassa. Sitten perittävä kuoli. Kaikkia asiakirjoja ei ollut tehty juristin kanssa ja siksi ne eivät olleet määrämuodossa. Lakimiehen pöydälle päätyi iso kasa erilaisia asiakirjoja ja hyvin vaikeasti selviteltävä sotku siitä, mikä oli todellisuudessa perittävän tahto.”

Perijä vaihtoi lukot ja asensi valvontakamerat

”Eräällä perijällä ei ollut varaa lunastaa kuolinpesän kiinteistöä itselleen, mutta ei myöskään halua sen yhteisomistukseen. Hän otti kiinteistön haltuunsa omin päin, vaihtoi sinne lukot ja asensi valvontakamerat. Hän ei totellut pesänjakajan ohjeistusta. Lopulta pesänjakaja otti yhteyttä poliisiin ja tuli yhdessä poliisin kanssa häätämään kuolinpesän osakkaan pois kiinteistöltä. Tilanne eskaloitui. Perillinen latasi kiinteistön pihalla pesänjakajalle suoraan, että ”sä et täällä päätä mitään”. Poliisipartiolle perillinen antoi ymmärtää, että maijan takapenkille kuuluisi pesänjakaja, ei hän.”

Oheiset kertomukset ovat tilanteita, joihin juristit ja muut perintöjen kanssa tekemisissä olevat ovat työssään törmänneet. Osa tarinoista on tavallisilta suomalaisilta, jotka ovat itse joutuneet perintöriidan keskelle.

Onko sinulla kokemuksia perintöriidoista, jotka paisuivat hurjiin mittasuhteisiin? Voit keskustella oheisessa kommenttiosiossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?