Jyrki Lehtolan kolumni: Kulttuurialan eettinen toimielin sulla on housuissas - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jyrki Lehtolan kolumni: Kulttuurialan eettinen toimielin sulla on housuissas

Kulttuurin eettinen toimielin on konsepti, joka on syntynyt, kun tunne siitä, että jotain pitäisi tehdä yhdistyy siihen, ettei tiedä, mitä, Jyrki Lehtola kirjoittaa kolumnissaan.

13.11.2020 8:00

Märkä salolainen kunnallisvaltuutettu oli heinäkuussa uimassa uimahallin märässä vedessä, kun viereen kauhoi uimari, joka kasteli kunnallisvaltuutetun. Kunnallisvaltuutettu loukkaantui odottamattomasta märkyydestä niin, että vaati Salon kaupungilta 500 euron korvausta ”mielipahasta ja liikunnan ilon katoamisesta”.

Nyt opetusministeriö haluaa saman haurauden logiikan kulttuuriin, jonne ollaan perustamassa eettistä, rankaisevaa toimielintä auttamaan niitä, jotka kokevat kastuneensa vedessä.

Eräänä päivänä kolme kulttuuri-ihmistä kokoontui puhumaan suolistotoiminnoistaan ja suunnittelemaan eettistä elintä, jolla tehdä maailmasta enemmän heidän näköisensä.

Puhuttiin tasa-arvoisista työsopimuksista ja turvallisista työympäristöistä, #metoosta. Tärkeitä asioita, ja pohdiskelijoille tulikin nälkä, joten he tilasivat kuljetuspalvelusta ruokaa, jonka heille autolla kuljetti maahanmuuttajanainen.

Ruokaa ahmiessaan kulttuuri-ihmiset ihastelivat kuskinsa eksoottisuutta ja ymmärsivät, että taiteen eettisyys ei tarkoita vain tasa-arvoisia ja turvallisia työolosuhteita, vaan taiteessa tulee myös ennakkosensuroida epäeettisyys huomioimalla etniset vähemmistöt, ilmasto ja kaikki sukupuolet, koska vain kulttuuria säätelemällä ilmastonmuutos pysähtyy.

Ajatuksistaan virkistäytyneinä kulttuurivirkailijat päättivät perustaa valtion alaisuuteen eettisen toimielimen, jonne voisi jättää anonyymejä ilmiantoja, jotka ovat eräs tasapainoisen mielen tunnusmerkki.

 Ajatuksistaan virkistäytyneinä kulttuurivirkailijat päättivät perustaa valtion alaisuuteen eettisen toimielimen, jonne voisi jättää anonyymejä ilmiantoja, jotka ovat eräs tasapainoisen mielen tunnusmerkki.

Koska kyse on kulttuurivirkailijoista, asian päällä on istuttu, haudottu sitä, vaihdettu housut, kokoonnuttu ja vaihdettu taas kuivat housut.

Viimein ajatukset on saatu koottua muistioksi, koska lain sijasta kulttuuri tarvitsee oman valvovan elimen.

Kulttuurin eettinen toimielin on konsepti, joka on syntynyt, kun tunne siitä, että jotain pitäisi tehdä yhdistyy siihen, ettei tiedä, mitä.

Siinä siirretään kulttuurimäärärahoja kulttuurin tekemisestä sen valvontaan.

Nimettömän ilmiannon avulla se antaa henkisesti helisevälle kulttuurityöntekijälle (niitäkin on!) mahdollisuuden viivästyttää kuukausilla muutenkin nilkuttavia projekteja.

Se jättää takaportin auki sille, että elin voisi rangaista alan käytäntöjen lisäksi myös itse taideteoksia, jos yliherkkä anonyymi keksii kokea loukkaantumista siitä, että taideteos tukee rakenteellista hampaiden narskuttelua.

Suomen kulttuurielämä koostuu joukosta, joka on jakanut toisilleen rahaa, ollut jakamatta toisilleen rahaa, halunnut toisiltaan jotain, ei saanut mitään, herännyt toistensa sängyistä ja loukannut toisiaan. Riippumattoman valvontaelimen saisi koottua joko pihalla olevista ulkopuolisista tai kulttuurialan toimijoista, jotka esiintyvät huppu päässä ja ovat silloinkin pettymyksillä paneroidun menneisyytensä vankeja.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?