Helsingin yliopistossa tarkistetaan torstaina tutkijatohtori Aino Saarisen väitöskirja, joka on jo ennalta herättänyt paljon keskustelua.
Väitöskirjan ”Varhaiskasvatuksen ja koulutusstrategioiden yhteys oppimistulosten tasavertaisuuteen” käydään läpi laajaa tutkimuskirjallisuutta siitä, että liian nuorena aloitetulla päivähoidolla saattaa tietyissä tilanteissa olla kielteisiä vaikutuksia lapsen kehitykselle.
– On kiistaton tieteellinen fakta, että jos lapsi on aloittanut varhaiskasvatuksessa liian varhain, jos ryhmäkoko on liian iso, jos lapsi viettää varhaiskasvatuksessa liian pitkiä päiviä ja jos hoitajat vaihtuvat, niin aggressioriski kasvaa. Se on todettu hyvin monissa tutkimuksissa, Saarinen sanoo.
Aino Saarinen on aikaisemmin väitellyt psykologiasta ja lääketieteestä. Torstaina tarkastetaan hänen kasvatustieteen väitöskirjansa Helsingin yliopistossa.
Psykologiasta ja lääketieteestä aikaisemmin väitellyt Saarinen sanoo, että samanlainen tulos on saatu eläinkokeissa mm. rotilla.
– Ihminen ei ole rotta, mutta sama ilmiö pätee ihmisiin: kun liian monta pientä lasta pannaan liian suureen joukkoon, riski aggressioille kasvaa. Kyse on kehityspsykologiasta. Iso ryhmä voi näyttäytyä lapselle kaoottisena, lapsi voi stressaantua herkästi ja ärtyneenä tai stressiin ei ole rakentavia käsittelykeinoja, lapsi saattaa käyttäytyä aggressiivisesti. Jos hoitajia on liian vähän, jotta aggressioon ehdittäisiin puuttua, aggressiosta saattaa muodostua lapselle tapa saada tahtonsa läpi, Saarinen jatkaa.
Saarinen määrittelee aggressiivisen käytöksen muiden lasten lyömiseksi, tönimiseksi tai yleensä tottelemattomaksi käytökseksi.
Saarisen väitöskirjatutkimuksen lähteet ovat pääosin muualta kuin suomalaisista tutkimuksista. Saarinen sanoo yllättyneensä siitä, että väitöskirjan sisältö on herättänyt etukäteen niin paljon keskustelua tiede- ja varhaiskasvatuspiireissä.
– Voi olla, että tulokset ovat epämiellyttäviä tai jopa järkyttäviä. Suomessa kysytään, voiko näin olla. Tämä ei ole kuitenkaan oma mielipiteeni, toistan vain, mitä kansainväliset tutkimukset ovat kertoneet. Tutkimuksella ja yleiseksi käsitykseksi muodostuneella mutu-tuntumalla on eronsa. Kansainvälisellä tasolla tutkijat ovat todenneet, että tuloksissani ei ole mitään uutta, mutta Suomessa tutkimus on herättänyt kohua.
Aino Saarinen suosittelee pienimmille lapsille vain 3–4 tunnin päiväkotipäiviä tai vaihtoehtoisesti useita vapaapäiviä viikon aikana.
Saarinen pitää hämmästyttävänä, että kansainväliset varhaiskasvatustutkimukset eivät ole kiinnostaneet Suomessa, eikä niitä ole noteerattu isosti.
– On vaikea kuvitella syöpätutkijan sanovan, että emme me niitä Harvardin tutkimuksia huomioi, me teemme täällä omat tutkimuksemme. En pidä kestävänä sitä, jos toisten yliopistojen huippututkijoiden työtä vähätellään tai se sivuutetaan ilman päteviä argumentteja. Lapsen kehitys noudattaa samoja kehityspsykologisia lainalaisuuksia kaikkialla riippumatta etnisestä taustasta, Saarinen toteaa.
Tuore väitöskirjatutkimus ravistelee Suomessa vahvana elävää käsitystä varhain aloitetun varhaiskasvatuksen hyödyistä. Saarisen mukaan laaja tutkimusnäyttä ei tue sitä, että varhaiskasvatus olisi lapsen kehityksen kannalta välttämätöntä alle 3-vuotiaana.
– Paljon puhutaan, että aikaisin aloitettu varhaiskasvatus parantaa lapsen sosiaalisia taitoja, mutta tälle ei löydy näyttöä tähänastisista tutkimustuloksista. Sosiaalisia taitoja ei voi harjoittaa ennen kuin lapsen kehitystaso sen sallii. Alle kaksivuotiaat eivät leiki vielä keskenään, he leikkivät rinnakkaisleikkejä, saattavat juosta ringissä toistensa perässä tai hakata kepillä samaa puuta. Kyky juonellisiin yhteisleikkeihin kehittyy vasta noin 4-vuotiaana. Sosiaalisten taitojen oppimisen sijasta alle kaksivuotiailla on tärkeämpää kiintymyssuhteiden kehittyminen ja alkava tunteiden kontrollointi.
– Vahvan näytön perusteella suosittelisin, että 1–2-vuotiaille ryhmä ei olisi liian iso, hoitajat olisivat mahdollisimman pysyviä ja päivä ei olisi liian pitkä, enintään 6 tuntia päivässä. Suomessahan varhaiskasvatusjärjestelmä on monin paikoin hyvin mustavalkoinen: joko on täysipäiväisesti tai sitten ei ole ollenkaan, Saarinen kuvaa.
Saarinen korostaa, että asiakokonaisuus on mielettömän laaja, monimutkainen ja -ulotteinen.
Väitöskirjan mukaan juonelliset leikit yhdessä kaverin kanssa alkavat vasta noin 4-vuotiaana.
– Jokaisella yksittäisellä tutkimuksella on omat rajoituksensa ja puutteensa. Olen käynyt tätä väitöskirjaa varten läpi äärimmäisen yksityiskohtaisesti satoja varhaiskasvatustutkimuksia: missä maassa ne on tehty, mitä ja minkä ikäisiä tutkittu ja mikä oli lopputulos. Tieteellinen näyttö tulee siitä, että on katsottu satojen tutkimusten tasolla, mihin vaaka kallistuu, Saarinen miettii.
Saarisen mukaan laaja tutkimusnäyttö ei tue sitä, että varhaiskasvatuksesta olisi hyötyä lapsen koulumenestykselle enää teini-iässä tai aikuisuudessa tai että se välttämättä tasoittaisi suotuisammista ja vähemmän suotuisista perheistä tulevien lasten eroja.
Saarinen tutki yli 15 000 suomalaisen 15-vuotiaan nuoren oppimistuloksia vuosien 2011 ja 2015 Pisa-tutkimusaineistojen perusteella.
– Varhaiskasvatuksella on kouluvalmiutta edistävä vaikutus. Varhaiskasvatukseen osallistuvalla on paremmat matemaattiset ja kielelliset valmiudet noin 3–8-vuotiaana, sen jälkeen yhteys heikkenee eli yhteyttä varhaiskasvatuksen ja lukion tai päättötodistuksen välillä ei ole tyypillisesti havaittu.
Väitöskirjan mukaan osallistuminen varhaiskasvatukseen voi näkyä positiivisina koulutuloksina vielä ala-asteella, mutta 15-vuotiaiden ikäluokassa vaikutusta ei enää näy.
– Monissa tutkimuksissa, jotka on toteutettu moderneissa hyvinvointivaltioissa, on havaittu, että hyväosaisista perheistä tulevat lapset hyötyvät varhaiskasvatuksesta enemmän. On havaittu, että he pystyvät nopeammin sopeutumaan varhaiskasvatusympäristöön, heillä on suurempi alttius luottaa vaihtuviinkin hoitajiin ja heillä on parempi sanavarasto ilmaista tarpeitaan hoitajille. Huonompiosaisten kotona voi olla alkoholia ja väkivaltaa, aikuinen ei silloin edusta turvaa, Saarinen miettii.
Väitöskirjan väite varhain aloitetun päivähoidon kielteisistä vaikutuksista oli sen verran kohahduttava, että se on herättänyt vilkasta keskustelua jo ennen väitöstilaisuutta.
Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteiden professori Markku Niemivirta ehätti Twitterissä kuvailemaan tutkimuksen tuloksia diplomaattisesti hämmentäväksi.
– Näyttö, mihin väitöskirjassa nojataan on ensisilmäyksellä varsin vaatimaton, Niemivirta kritisoi twiitissään.
THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo luonnehtii, että väitöskirja on ns. nippuväitöskirja, joka perustuu useisiin artikkeleihin.
– Yksi artikkeli ilmestyi viime vuoden kesällä, ja ihmettelin sen tuloksia ja johtopäätöksiä. Olin yhteydessä Jani Erolaan, ja ajattelimme toistaa analyysit ja katsoa, saammeko samat tulokset. Silloin huomasimme, että tutkimuksessa oli joitakin puutteita, ja tulokset eivät antaneet tukea johtopäätöksille, Hiilamo kuvaa.
Hiilamon mukaan väitöskirjan todistusvoimaa horjuttaa ”vakavasti” se, että oppimistuloksia mittaavassa Pisa-tutkimuksessa taustatiedot kerätään yläasteen päättäviltä 15-vuotiailta yhdeksäsluokkalaisilta.
THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo pitää muutamaa kohtaa väitöskirjassa varsin ongelmallisina.
– Tällaisten tietojen pitäisi perustua mieluiten rekisteritietoihin. Nyt ysiluokkalaiset ovat kertoneet omien vanhempiensa koulutuksesta ja sosioekonomisesta asemasta sekä siitä, minkä ikäisinä he ovat menneet päivähoitoon. Sitä ei voi pitää täysin luotettavana, Hiilamo kuvaa.
Hiilamo myös sanoo, että aikaisemman tutkimusnäytön arvioinnissa olisi hyvä tehdä systemaattinen kirjallisuuskatsaus.
– Sellaista ei ole tässä väitöskirjassa tehty. Aikaisemmat suomalaiset rekisteritutkimukset on sivuutettu aika kevyesti. Väitöskirjojen pitäisi perustua myös tunnustetusti vertaisarvioituihin artikkeleihin (julkaisufoorumin asteikko 1–3). Tämä artikkeli, jota oli käsitelty, oli 0-tason julkaisussa, mikä oli aika poikkeuksellista, Hiilamo kuvaa.
Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen professori Maarit Alasuutari pitää eri maiden tutkimuksissa saatuja tuloksia ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä haasteellisina.
– Pitää muistaa kunkin tutkimuksen kontekstit: missä se on tehty, mitä ylipäätään tutkitaan ja mitataan ja mitä tuloksia on saatu. Jos puhutaan USA:n tutkimuksesta, niin siellä ei eletä samanlaista arkea, vaan puhutaan ihan eri tilanteesta. Miten se suhteutuu suomalaiseen perheeseen? Se on ongelmallista, Alasuutari näkee.
Alasuutari sanoo, että suomalaisessa varhaiskasvatuksessa on tärkeää keskustella eri tutkimusten tuloksista.
– Yksi tutkimus ei kerro kaikkea, mutta luonnollisesti on tärkeä pohtia, miten suomalaisessa varhaiskasvatuksessa toimitaan niin, ettei tahtomattaan ylläpidetä lasten välisiä eroja, Alasuutari huomauttaa.
Turun yliopiston varhaiskasvatuksen professori Inkeri Ruokonen pitää väitöskirjaa ansiokkaana ja tuloksia ”mielenkiintoisina”. Ruokonen myöntää, että isot ryhmät ja pitkät päivät ovat alle 3-vuotiaille lapsille haasteellisia.
Hän toivoo, että ryhmäkokoihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota jokaisella koulutusasteella, mutta itsekin lastentarhanopettajana työskennellyt Ruokonen ei ole törmännyt aggressioihin, joiden selittävänä tekijänä olisi varhaislapsuuden päiväkotitausta.
– Se on minulle ihan uusi tulos. Kuulostaa vähän oudolta. Useinhan pienen lapsen aggressiivinen käyttäytyminen lähtee siitä, että lapsi hakee huomiota tai ymmärrystä ja jos ei sitä saa, lapsi turhautuu ja voi käyttäytyä aggressiivisesti. Kun lapsi saa viestinsä perille ja tulee ymmärretyksi sekä saa toteuttaa itseään häntä kiinnostavassa toiminnassa, turhautuneisuus ja negatiivinen käyttäytyminen vähenevät, Ruokonen kuvaa.
Suomalaista varhaiskasvatusta pidetään kansainvälisesti laadukkaana.
Ruokosta häiritsi, että väitöskirjassa on siteerattu varhaiskasvatukseen liittyen etupäässä ulkomaisia lähteitä.
– Suomessakin on hyvää ja ajankohtaista varhaiskasvatuskirjallisuutta ja -tutkimusta. Niitä olisi voinut ottaa mukaan tarkasteluun.
Ruokonen korostaa, että lopulta lapselle omia vanhempia ei korvaa mikään.
– Oma koti, vanhemmat, perhe ja sisaret ovat lapselle ne tärkeimmät. Lapsen hyvinvointi on pohja kaikelle oppimiselle. Tunne hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi tulemisesta luo pohjan ihmiseksi kasvamiselle.
Ruokonen arvioi, että varhaiskasvatus Suomessa on pääosin laadukasta.
– Minä ainakin uskon siihen! Sitä tullaan katsomaan muualtakin, ja me voimme olla siitä ylpeitä.
