Kolumni: Ihminen on sotkenut elämän palikoita jo pitkään – koska opimme elämään viisaasti? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kolumni: Ihminen on sotkenut elämän palikoita jo pitkään – koska opimme elämään viisaasti?

Eläinten kantamat pöpöt siirtyvät ihmiseen, kun vähennämme elintilaa eläimiltä. Villi luonto ei ole ongelma, vaan sen yhtäaikainen vähentäminen, kauppaaminen ja korvaaminen massiivisilla tuotantoeläinlaitoksilla, kirjoittaa Saara Kankaanrinta.

2.11. 9:41

”Vähän kuin minä”, mietin kun katson ränsistynyttä karhunputkea, joka törröttää pientareella. Luonto sanelee meille molemmille sesongit, ja nyt ei hehkuta elinvoimaisena.

Valtakunnassa koronan ja kaamoksen yhdistelmä kiristää tunnelmaa. Rajoituksia pohditaan jo ensi juhannukseen asti.

Kärjistyvä turvattomuus, epätietoisuus tulevasta ja puuduttava yksinäisyys väsyttävät. Jaksaminen on kortilla. Moni perusasia on järkkynyt elinkeinojen olemassaolosta lähtien.

Osa kaipaa oikeuttaan matkustaa rajoituksetta. Onkohan meillä joskus varaa jatkaa entisellä mallilla?

Kriisi kirkastaa olennaisuuksia. Emme tiedä mitä ja milloin on ”sitten kun korona loppuu”. Elämä on tässä ja nyt. Onneksi on luonto.

Lähiluonto tarjoaa rauhaa, lohtua ja lepoa. Luontoon voi mennä sellaisena kuin on ja hengittää vapaasti. Luonto, elämän perusta, on arjen pelastaja. Ei ihme, että luontoa kutsutaan äidiksi. Isoäiti olisi vielä osuvampi.

Luonto mahdollistaa virkistävät tapaamisetkin. Miten ihanaa on ylipäätään kohdata ihmisiä kaikilla aisteilla. Tuntea yhteinen energia keltaisten lehtien ja armollisen, mailleen vaipuvan luonnon keskellä.

 Tähän asti olemme parhaimmillaankin toimineet älykkäästi – selviten nipin napin tilanteista, joihin viisas ei olisi joutunut.

Tavatessa olemme riisutumpia ulkoisista turhuuksista, ihmisiä ihmiselle. Tarvitsemme toisiamme ja luonnon pienimpääkin osasta. Äärimmäinen individualismi ei kauas kanna.

Kansainvälinen tieteilijöiden ryhmä varoitti, että maailmassa on satoja tuhansia ihmisille vaarallisia viruksia, joista jokaisesta voi tulla pandemia. Kuudes sukupuuttoaalto kiihdyttää ilmiötä.

Eläinten kantamat pöpöt siirtyvät ihmiseen, kun vähennämme elintilaa eläimiltä. Villi luonto ei ole ongelma, vaan sen yhtäaikainen vähentäminen, kauppaaminen ja korvaaminen massiivisilla tuotantoeläinlaitoksilla. Ihminen joutuu kosketuksiin pöpöjen kanssa, ja levitämme itse taudit.

Olemme sotkeneet elämän palikoita jo pitkään. Äskettäin lajikadon pysäyttämisen tekoja arvioitiin masentavin tuloksin: Suomessa tai kansainvälisesti emme ole saavuttaneet yhtäkään tavoitettamme. Suunnitelmista puuttuu enää toteutus.

Tähän asti olemme parhaimmillaankin toimineet älykkäästi – selviten nipin napin tilanteista, joihin viisas ei olisi joutunut. Voisimme tietenkin lajina yrittää sopeutua ja elää viisaasti maapallolla. Vaalia luonnon tasapainoa oman elämänlaatumme vuoksi.

Viisaus tarkoittaisi enemmän monimuotoista vihreää ja vähemmän lyhytnäköistä hyödyntavoittelua. Elonkehää tukevaa kaupunkisuunnittelua sekä metsä- ja maataloutta. Merten suojelua.

Kulutuksen laskemista tarpeiden, ei halujen, tasolle. Suhteellisuudentajua oman osan ja osaamisen suhteen.

Katson karhunputken viereistä saniaista oranssinruskeaksi käpristyneenä. Hämmästyttää aina, että kortteet ja saniaiset sukulaisineen ovat eläneet maapallolla jo satoja miljoonia vuosia.

Luonnossa kaikki kehittyy hitaasti. Ihminenkin lajina vasta sopeutuu. Kenties viisautemme on vasta aluillaan.

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?