Poika pahoinpiteli äitinsä vakavasti Kirkkonummella - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Poika pahoinpiteli äitinsä vakavasti Kirkkonummella

Syyttäjä piti tekoa törkeänä pahoinpitelynä, mutta oikeus ei. Äidin silmäkuopan murtuma jouduttiin korvaamaan titaanilevyllä.

22.10. 13:55

37-vuotias poika pahoinpiteli iäkkään äitinsä nyrkein Kirkkonummella. Teon seurauksena äiti sai muun muassa murtuman silmäkuoppaansa ja kovankalvonalaisen verenvuodon. Äiti yritti suojata päätään poikansa iskuilta.

Äiti soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että hänen poikansa oli pahoinpidellyt häntä.

Poliisi meni pojan ja äidin kotiin ja löysi äidin sohvalta makaamasta. Äidillä oli poliisin mukaan päässään haavoja, joista vuoti paljon verta. Äidillä oli myös kovia kipuja. Poliisi hälytti paikalle ambulanssin. Poika ei ollut enää asunnossa.

Silmäkuopan murtuma jouduttiin korvaamaan titaanilevyllä. Päänsisäinen verenvuoto oli lääkärilausunnon mukaan aiheuttanut äidille potentiaalisen hengenvaaran.

Syyttäjä syytti poikaa törkeästä pahoinpitelystä. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan väkivalta oli erittäin voimakasta. Iskuja päähän ja kasvoihin oli useita. Oikeuden mukaan äidin vamma ei ollut kuitenkaan lain tarkoittama vaikea ruumiinvamma, sillä vaikeaksi ruumiinvammaksi oli aiemmin katsottu oikeuskirjallisuudessa mm. silmän menettäminen kokonaan.

Siksi pojan ei katsottu syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi pojan pahoinpitelystä kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus piti pahoinpitelyä ”lajissaan varsin vakavana” ja tekoa äidille hyvin vaarallisena. Teko ilmensi oikeuden mukaan pojassa ”suurta syyllisyyttä”. Oikeuden mukaan ilman lieventäviä seikkoja rangaistuksen olisi pitänyt olla vuosi vankeutta.

Poika poistui pahoinpitelyn jälkeen asunnosta ja soitti isälleen. Poika halusi oman kertomansa mukaan tällä varmistaa, että äiti saa apua. Pojan mukaan hän ja äiti olivat sopineet asian. Tämän sopimisen äiti vahvisti.

Soiton ja sovinnon oikeus otti rangaistusta mitatessaan huomioon lieventävinä seikkoina. Oikeudelle jäi se käsitys, että äiti oli antanut teon anteeksi pojalleen.

Äidin pahoinpitelyn jälkeen poika oli tuomittu 40 päivän ehdoton vankeusrangaistus toisesta rikoksesta, minkä oikeus otti myös huomioon rangaistusta alentavana seikkana. 40 päivän vankeustuomion poika oli saanut kavalluksesta.

Pojalla oli myös aiempaa rikostaustaa, kolme ehdollista tuomiota.

Äiti ja poika eivät halunneet tulla kuulluksi todistelutarkoituksessa oikeudessa.

Pahoinpitely tapahtui kesällä 2018.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?