Tero Ala-Tuuhosta ei epäillä enää murhan yrityksestä – Poliisi: ”Ei ollut tapahtuma-aikaan tapahtumapaikalla” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tero Ala-Tuuhosta ei epäillä enää murhan yrityksestä – Poliisi: ”Ei ollut tapahtuma-aikaan tapahtumapaikalla”

Ala-Tuuhosta epäillään enää ampuma-aserikoksesta. Rikoksella ei ole kytköstä Pekka Katajan murhan yritykseen.

Tero Ala-Tuuhonen (s. 1976) oli hetken aikaa vangittunakin rikosepäilyn vuoksi.­

22.10. 10:10

Äärioikeistovaikuttaja Tero Ala-Tuuhosta ei enää epäillä perussuomalaisaktiivi Pekka Katajan murhan yrityksestä, kertoo poliisi.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, kyseinen henkilö ei ole ollut tapahtuma-aikaan tapahtumapaikalla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto keskusrikospoliisista.

Jyväskylän Soldiers of Odinissa vaikuttanutta Ala-Tuuhosta epäillään yhä ampuma-aserikoksesta. Luodon mukaan tällä rikosepäilyllä ei kuitenkaan ole kytköstä murhan yritykseen.

Tällä hetkellä Katajan murhan yrityksestä on yhä epäiltynä ja vangittuna jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen. Hänet erotettiin perussuomalaisista vuonna 2019, ja Kataja oli torppaamassa hänen edusvaaliehdokkuuttaan.

Kysymykseen siitä, kuinka monta epäiltyä jutussa nyt on, Luoto ei vastaa.

– Tällä hetkellä en vastaa tuohon kysymykseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?