”Siis mitä silmäni näkevät” – Ylikomisario hämmentyi nähtyään pelti­poliisin ottaman kuvan Haminassa

Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein yllättyi nähdessään automaattisen liikennevalvonnan nappaaman kuvan.

Peltipoliisin kameraan tallentui RC-auto lauantaina Haminan Töytärissä.

Peltipoliisi otti erikoisen kuvan lauantaina Haminan Töytärissä, kun kamera tallensi noin 50 senttimetriä pitkän RC-auton eli radio-ohjattavan pienoismallin huristelun yleisellä tiellä.

Tapaus sai jopa liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pastersteinin kertomaan huolestumisestaan Twitter-tillillään.

– Siis mitä silmäni näkevät! Liikenneturvallisuuskameran ottamasta kuvasta näkee radio-ohjattavan RC "auton" kulkevan 70 km/h ajoradalla klo 18:57. Näiden paikka ei ole yleiset tiet. Eikö meillä ole jo riittävästi vaaratilanteita liikenteessä ilmankin tällaista kikkailua?

Pastersteinin mukaan tässä aiheutettiin vaaraa muulle liikenteelle ja rikottiin lakia.

– Radio-ohjattavan pienoismalli voi aiheuttaa yllättäviä väistöliikkeitä muille tiellä liikkujille. Teko on vastoin lakia, sillä Tieliikennelain 12 pykälä kertoo, että tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä. Pienoismallin ohjaajalle voidaan myös määrätä virhemaksu, Pasterstein kertoo Ilta-Sanomille.

Pienoismalli kaahasi 70 kilometrin tuntinopeutta 60 kilometrin alueella.

Aiheesta kertoi aiemmin myös Helsingin Uutiset.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?