Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa palattiin tänään tiistaina vuodentakaiseen kuolinonnettomuuteen.
Poikkeusluvalla ajokortin saanut 17-vuotias tyttö menetti ajoneuvonsa hallinnan Kolmostiellä, Kurikan Jalasjärvellä viime vuoden lokakuussa. Tieltä suistuminen tapahtui kaarteessa.
Tapahtuma-aikaan tien pinta oli märkä ja lämpötila oli noin 3 astetta. Tieto onnettomuudesta tuli pelastusviranomaisille kello 23.17 aikaan.
Auto romuttui täysin. Onnettomuus tapahtui 15.10.2019.
Suistumisen jälkeen auto törmäsi sähkötolppaan ja lopulta erään kiinteistön piha-aitaan. Syyttäjän mukaan tytöllä oli vauhtia vähintään 150 kilometriä tunnissa, kun alueella oli rajoitus 80 kilometriä tunnissa. Kuljettaja loukkaantui, mutta hänen kyydissään olleet kaksi 17-vuotiasta tyttöä kuolivat vammoihinsa.
Onnettomuuspaikka.
Poliisin mukaan autossa olleilla matkustajilla ja kuljettajalla oli turvavyöt päällä.
Syyttäjä vaatii kuljettajalle törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta vähintään kuuden kuukauden ehdollista vankeutta.
Oikeus antaa asiassa tuomion 3. marraskuuta.