Kaahaaminen lisääntynyt dramaattisesti Suomessa – ”Poliisi on todella huolissaan tästä kehityksestä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kaahaaminen lisääntynyt dramaattisesti Suomessa – ”Poliisi on todella huolissaan tästä kehityksestä”

IS selvitti uuden, poliisia huolestuttavan ilmiön taustat.

­

18.10. 17:50

Suomalaisten kaasujalka on ollut poikkeuksellisen herkässä kuluvana vuonna. Poliisin tietoon tulleet törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset lisääntyivät tammi- ja syyskuun välisenä aikana suorastaan dramaattisesti edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattaessa, ikäryhmittäin pääsääntöisesti useilla kymmenillä prosenteilla.

– Poliisi on todella huolissaan tästä kehityksestä, Poliisihallituksen rikosylitarkastaja Hannu Kautto linjaa.

– Suhteellisesti katsottuna ylinopeudet ovat lisääntyneet erityisesti alle 25-vuotiaiden nuorten kohdalla, mikä on vaarallinen suuntaus. Kuluvan vuoden aikana kuitenkin suuret ylinopeudet ovat lisääntyneet merkittävästi meidän varttuneempienkin keskuudessa.

Vuoden 2019 tammi-ja syyskuussa poliisin tietoon tuli yhteensä 3 259 tapausta törkeästä liikenteen vaarantamisesta, kun tänä vuonna vastaava lukumäärä oli peräti 4 801. Tapauksia oli siis 1 542 edellisvuotta enemmän, ja sukupuolittain jakauma oli selkeä: miehet olivat osallisena 1 357 ja naiset 185 kertaa.

Prosentuaalisesti suurin muutos nähtiin 15–17-vuotiaissa, joiden kohdalla nousua tapahtui edellisvuoteen verrattaessa jopa 69 prosentilla. Saman verran nousua nähtiin 45–54-vuotiaissa. Ikäryhmässä 21–24-vuotiaat tapaukset lisääntyivät 56 ja ikäryhmässä 18–20-vuotiaat 39 prosentilla. Määrällisesti eniten törkeään liikenteen vaarantamiseen syyllistyivät 18–20-vuotiaat (1 113 kertaa vuonna 2020).

Ylinopeudesta aiheutuneet liikenteen vaarantamiset kasvoivat 15–17-vuotiaissa jopa 116 prosentilla ja 18–20-vuotiaissa noin 20 prosentilla vuoteen 2019 nähden. Törkeissä liikenteen vaarantamistapauksissa kasvuprosentit vastaavissa ikäluokissa olivat 123 ja 47.

– Lisääntyneet kaahailut eivät ole olleet ilmiö ainoastaan vain Suomessa vaan laajemminkin Euroopassa, Kautto kertoo.

– Ilmiön syistä voidaan esittää valistuneita arvioita. Poliisi arvelee, että syitä ovat esimerkiksi ihmisten korona-ahdistus ja koronan vaikutus liikennemäärin (tiet tyhjempiä liikkumisrajoitusten vuoksi). Lisäksi tilanteeseen ovat vaikuttaneet hyvät keliolosuhteet alkukeväästä sekä poliisin lisääntynyt ja hyvin kohdennettu valvonta.

Kahdeksan nuorta loukkaantui Oulussa kesäkuussa tapahtuneessa nokkakolarissa. Toisessa autossa oli kyydissä viisi henkilöä, toisessa kolme. Kaikki vietiin sairaalaan.­

17-vuotiaille helposti ajokortti – järkeä vai ei?

Nuorten autolla kaahailut nousivat reilu viikko sitten jälleen korostetusti puheenaiheeksi, kun Vaasan seudulla neljä 13-vuotiasta nuorta loukkaantui paettuaan poliisia. Alaikäiset nuoret suistuivat tieltä kuljettajan menetettyä auton hallinnan rajun ylinopeuden seurauksena.

Puhetta on riittänyt muistakin tapauksista. Samaan aikaan kulisseissa on alettu vääntämään peistä esimerkiksi siitä, missä iässä ajokortin myöntäminen on järkevää. Vuosikymmenten ajan ajokortin ovat voineet hankkia kaikki täysi-ikäiset eli 18 vuotta täyttäneet, mutta heinäkuussa 2018 voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen kortin ovat saaneet poikkeusluvalla myös tuhannet ja taas tuhannet 17-vuotiaat.

– Se on ilman muuta liian aikainen ikä saada ajokortti. Pitäisi päinvastoin pohtia, tulisiko ajokortin ikärajaa nostaa nykyisestä, näkee psykoterapian, erityispedagogiikan ja kasvatustieteen koulutuksen hankkinut Petteri Sveins.

Vaurioitunut auto onnettomuuspaikalla Vaasassa 8. lokakuuta 2020. Neljä 13-vuotiasta loukkaantui pahassa ulosajossa, jossa autolla oli nopeutta arviolta 140 kilometriä tunnissa turman sattuessa. Kaikki neljä vietiin sairaalaan.­

Laki helpotti merkittävästi ikäperusteisen poikkeusluvan saamista, ja se näkyy odotetusti Traficomin tilastoissa. Vuonna 2016 B-ajokorttiin vaaditun ajokokeen läpäisi vain neljä 17-vuotiasta, kun taas vuonna 2019 vastaava määrä oli jo 9 870. Vuonna 2019 kirjattiin kaikkiaan 14 513 poikkeuslupahakemusta, joista 11 982 meni läpi. Kuluvana vuonna hakemuksia oli syyskuun loppuun mennessä kirjattu 13 183 kappaletta, ja niistä 11 667 tapauksessa lupa myönnettiin.

Ajokorttilain muuttumisen jälkeen poikkeuslupaan on vaadittu enää erityisiä kulkuyhteyksiin liittyviä syitä, jotka ovat esteenä työssäkäyntiin, työharjoitteluun ja opiskeluun liittyvien tai muiden vastaavien välttämättömien matkojen tekemiseksi.

– Kuten on kansainvälisesti tutkittu, ihmisen aivot ovat fyysisiltä rakenteiltaan valmiit keskimäärin vasta noin 21 vuoden iässä. Viimeisenä kehittyvät syy- ja seuraussuhteiden hahmottamiskyky, ja sen vuoksi ei ole sattumaa, että murrosiässä monet syyllistyvät mitä erilaisimpiin älyttömyyksiin – esimerkiksi tieliikenteessä, Sveins perustelee.

– Olen vuosikymmenten varrella tehnyt töitä erityisesti nuorten parissa. En voi syöttää 15- tai 17-vuotilaalle läheskään samaa tietodataa kuin vaikkapa 20–25-vuotiaille. Ja se johtuu siis siitä, että teini-ikäisten aivot eivät ole vielä kunnolla kehittyneet.

Pirkanmaan surullisimpiin onnettomuuksiin kuuluu kolmen nuoren kuolema ulosajossa Nokialla elokuussa 2020. Kuvassa onnettomuuspaikalle tuotuja kynttilöitä ja viestejä.­

Poliisi: 17-vuotiaat ei erityisongelma, lain säätelyssä puutteita

Poliisi on myös perillä aivojen toimintaan liittyvistä lääketieteen tutkimustuloksista. Poliisi ei kuitenkaan tältä istumalta näe tieliikennekäyttäytymisen kannalta eroa siinä, onko ajokortti myönnetty 17 vai 18 vuoden iässä.

– Ero näissä ikäluokassa ei ole selkeä, ja siksi olisi epäreilua syyttää 17-vuotiaana poikkeusluvalla ajokortin saaneita. Pitää puhua siitä, että nuorten kaahailut ovat ylipäätään lisääntyneet, rikosylitarkastaja Hannu Kautto painottaa.

– Tässä on samaan aikaan kevennetty ajo-opetuksen määrää, joten on vielä liian aikaista sanoa, onko silläkin jo ollut oma vaikutuksensa tilanteeseen. Kuluvana vuonna muuttujia on siis lisäksi ollut monia, koronasta lähtien. Ilmiötä tulee tarkastella pidemmällä aikavälillä ja tutkia syitä.

Poliisihallituksessa poliisin liikenneturvallisuuden ja -valvonnan strategisesta suunnitteluja sekä ohjauksesta vastaava Kautto kuitenkin näkee epäkohtia nykyisessä laissa.

– Ajokortin poikkeuslupiin ei tällä hetkellä sisälly mitään erityisehtoja. Sellainen voisi esimerkiksi olla se, minä vuorokauden aikana tai minä viikonpäivinä 17-vuotiaat saisivat ajaa autolla, Kautto selvittää.

– Mutta vaikka tällaisia ehtoja säädettäisiin, ongelmaksi voisi muodostua se, ettei niiden rikkomisesta ole olemassa sanktioita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?