Vanhempi konstaapeli Anu Vihavainen ei unohda lohdutonta näkyä McDonald’sin auto­kaistalla – sittemmin työ rikospaikka­tutkijana vei useille henki­rikos­paikoille - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Vanhempi konstaapeli Anu Vihavainen ei unohda lohdutonta näkyä McDonald’sin auto­kaistalla – sittemmin työ rikospaikka­tutkijana vei useille henki­rikos­paikoille

Vanhempi konstaapeli Anu Vihavainen on ollut tutkimassa useita henkirikospaikkoja, onnettomuuksia, itsemurhia ja luonnollisia kuolemia.

Vanhempi konstaapeli Anu Vihavainen ja muut rikospaikkatutkijat lipuvat rikospaikalle harmaalla pakettiautolla.­

17.10. 18:29

Sitä näkyä vanhempi konstaapeli Anu Vihavainen ei unohda. Vaaleansininen avoauto oli pysähtyneenä hampurilaisravintola McDonald’sin autokaistalla Porvoossa.

Vihavainen ja hänen partiokaverinsa olivat ensimmäisenä poliisipartiona paikalla. Hätäkeskussoitosta oli kulunut vain muutamia minuutteja.

Oli heinäkuun aamuyö vuonna 2010. Kahden ihmisen elämä oli päättynyt autokaistalle. Kolmas uhreista kuoli sairaalassa.

– Meitä odotti hirveän hiljainen näky, avoauto ja kolme uhria. Se näky on painunut mieleeni poliisin kenttätyöstä. Siinä oli kiire saada tietoa, keitä oli poistunut paikalta. Onneksi meillä oli todistaja, joka pystyi kertomaan hyvät tuntomerkit, ja tekijä jäi hyvin nopeasti kiinni. Hänet tuomittiin kolmesta taposta, vanhempi konstaapeli Anu Vihavainen Itä-Uudenmaan poliisista muistelee.

Kaksi vuotta myöhemmin hän aloitti uransa rikospaikkatutkijana.

Ensimmäinen juttu oli Hyvinkään ampumistapaus, missä nuori mies ampui silmittömästi talon katolta surmaten kaksi ja haavoittaen useita toukokuussa 2012.

– Ampuja haavoitti yhtä kollegaakin, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla. Pääsin aloittelevana teknisenä tutkija mukaan isoon tutkintaan, missä käytettiin lähes kaikkea sitä arsenaalia, mitä rikospaikkatutkijan työkalupakissa on. Se oli opettavainen alku. Olin mukana sisähommissa labrassa, missä käsitellään kerättyä näyttöä ja valokuvataan vaatteita nuken päällä. Olin myös avustamassa, kun Hyvinkäällä tehtiin rekonstruktio ampumisesta, Vihavainen kertoo.

Anu Vihavainen näyttää, miten sormenjäljet saa esiin.­

Sen jälkeen hän on ollut tutkimassa useita henkirikospaikkoja, onnettomuuksia, itsemurhia ja luonnollisia kuolemia.

Henkirikospaikalla voi odottaa karmea näky.

– Jos elämänhallinta on ollut hukassa ja päihteitä on käytetty isossa porukassa niin tekopaikan asunnon kunto voi olla karmea. Roskia ei ole viety, imuria ei ole käytetty eikä rätillä pyyhitty. Se tuo oman haasteensa rikospaikkatutkintaan, koska sinne on kerääntynyt monen vuoden ajalta jätöksiä ja kerrostumaa. Se on tutkijalle työläämpi paikka.

Järjestyspoliisin partio on eristänyt alueen yleensä jo siinä vaiheessa, kun rikospaikkatutkijoiden harmaa pakettiauto lipuu paikalle. Se usein myös turvaa paikan tutkinnan ajaksi.

– Jos kyse on henkirikoksesta, meillä on yllä aina se muumipuku eli Tyvec-haalari. Sisätiloissa on jalkinesuojat ja suusuojat. Käsissä on kertakäyttökäsineet, hiukset ovat kiinni ja huppu on päässä. Periaatteessa meistä näkyy suojauksen alta vain silmät. Olemme suojautuneet päästä varpaisiin, Anu Vihavainen kertoo.

Anu Vihavainen taltioimassa kuituja kengänpohjasta henkirikostutkinnassa.­

Ulkona jalkinesuojia pystyy vain harvoin käyttämään. Ulkotila on tutkijalle muutenkin haasteellisempi.

– Suomessa rikospaikka eristetään aina. Sinne ei ole sen jälkeen kenelläkään muulla asiaa kuin suojautuneella rikospaikkatutkijalla tai rikospaikkatutkijan ohjauksessa muilla toimijoilla. Rikospaikan ulkopuolelta ei saa tuoda mitään. Paikka pitää pystyä säilyttämään mahdollisimman autenttisena, että saamme niin sanotusti puhtaita näytteitä. Korona on tietyllä tapaa opettanut muillekin, miten DNA voi siirtyä ja miksi pitää suojautua. Sylkeä ei saa lentää suusta eikä kädestä saa siirtyä pinnoilta toiselle tavaraa.

Henkirikospaikoilla rikospaikkatutkijaa odottaa myös vainaja.

– Vainaja, teon uhri on henkirikoksissa se yksi tärkeimmistä tutkintakohteista. Uhri siirretään vasta, kun paikka on ensin dokumentoitu kunnolla ja uhri tutkittu. Ensimmäisenä rikospaikalla otetaan joka suunnasta mahdollisimman tarkkoja kuvia ennen kuin koskemme mihinkään. Vasta sitten aletaan taltioida näytteitä tai turvataan niiden taltiointi. Yleensä tutkiminen aloitetaan vainajasta. Ennen vainajan siirtämistä täytyy tarkkaan miettiä, tuhoaako vainajan siirtäminen ympäriltä jotakin.

Anu Vihavainen tutkii vainajan vammoja ruumishuoneella.­

Vainajan vammoista tutkija voi päätellä, mihin uhri on kuollut.

– Vammojen perusteella osaamme etsiä surma-asetta. Hyvin usein teräase löytyy asunnosta. Perinteisesti suomalainen henkirikos tehdään teräaseella tuttujen kesken. Aina kuolinsyy ei selviä, vaan joudumme odottamaan ruumiinavausta ja oikeuslääkärin lausuntoa.

Aina vainajaa ei löydetä heti. Kuolemasta voi kulua viikkoja tai kuukausia ennen kuin uhrin kohtalo paljastuu. Kulunut aika jättää jälkensä ja ruumis alkaa hajota. Ulkona eläimet saattavat kajota ruumiiseen.

Jokaista vainajaa kohdellaan kuitenkin arvokkaasti.

– Ei se vainaja ja kuolema ole poliisin näkökulmasta enää se rankin kohta vaan omaisten surun ja järkytyksen kohtaaminen ja siihen sopivien sanojen asettaminen. Vein kenttätyössä itsekin suruviestejä.

Ammattiminä ja analyyttinen ote suojelevat, jos rikospaikka on pahan näköinen.

– Sen verran hajuherkkä nenä minulla on, että vahvimmat hajut voivat mennä aika lailla ihon alle. Jos paikalla on voimakkaita hajua, pitää käyttää parempia hengityssuojaimia.

TV-sarjoissa tutkijat säntäävät paikalle ilman suojavarusteita, mutta oikeassa elämässä on toisin.­

Televisiosarjat vetävät Vihavaisen mukaan ”vähän mutkia suoriksi” kuvatessaan rikospaikkatutkijan työtä. Rikospaikalle ei karauteta korkokengät kopisten ja hiukset hulmuten pelkät suojahanskat käsissä.

– Sarjoissa kiinnitän itse huomiota siihen, ettei niissä hirveästi suojauduta, kun rikospaikalle mennään. Käsissä voi olla pelkät kertakäyttökäsineet, jos niitäkään. Sellaista kontaminaatioriskiä ei oikeassa elämässä oteta. Menetelmät ovat herkkiä ja rikospaikka voi saastua nopeasti, jos ei suojauduta kunnolla. Periaatteessa telkkarisarjoissa kuvataan ihan oikeita ja asiallisia menetelmiä, mutta ei näytteiden keräily ja analysointi oikeassa elämässä tunnissa tapahdu.

 Rankin kohta vaan omaisten surun ja järkytyksen kohtaaminen ja siihen sopivien sanojen asettaminen.

Rikospaikkatutkijoita on aina paikalla vähintään kaksi. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkimuskeskukselle myönnettiin akkreditointi ensimmäisenä poliisilaitoksena Suomessa vuonna 2017. Akkreditoinnin mukaan Itä-Uudenmaan poliisilaitos on osoittanut olevansa pätevä suorittamaan sormenjälki- ja DNA-tutkimuksia rikostutkimuskeskuksessaan kansainvälisten vaatimusten mukaisesti.

– Rikospaikkatutkija etsii vastausta kysymykseen, miten ja missä järjestyksessä. Taktinen tutkinta hakee vastausta kysymykseen, miksi. Ensimmäinen rikospaikkatutkinta on pitkäkestoisin. Keräämme silloin kaikki mahdolliset näytteet. Usein palaamme rikospaikalle kuulustelujen jälkeen. Silloin tarkastelemme paikkaa vielä kuulustelujen valossa ja otamme tarvittaessa lisää näytteitä.

Sormenjälkien ja dna:n kautta rikospaikkatutkija kerää näyttöä tekijän jäljistä esimerkiksi asunnossa, missä kaikkialla hän on kävellyt ja mitä kosketellut.

Työkalupakissa on pusseja näytteitä varten, sormenjälkijauheita ja DNA-näytteitä varten tikkuja.­

Rikospaikkatutkijoiden perusjuttuja ovat omaisuusrikokset.

– Omaisuusrikoksissa meitä kiinnostaa eniten se, miten on päästy sisään. Asuntomurrot ovat nyt korona-aikana vähentyneet, koska ihmiset tekevät kotona paljon etätöitä. Murto kotiin rikkoo turvallisuudentunteen. Se on usein pahempaa kuin menetetty omaisuus.

Vaikeimpia ovat ulkona tapahtuneet rikokset.

– Niissä ei ole oikein pintaa, mihin tarttua varsinkin, jos paikka on julkinen. Asvaltilta ei välttämättä löydä edes kengänjälkiä, jos on veres puukotus, mistä tekijä on paennut paikalta. Uhrikin on saatettu toimittaa hoitoon, jos hän ei ole kuollut paikalle. Usein sillä paikalla on ehtinyt tulla ja mennä hirveästi väkeä ja uhria on ensihoidon toimesta autettu ennen kuin me tulemme paikalle. Nopeasta kohtaamisesta on hankala saada jälkiä, Anu Vihavainen kertoo.

 Sen verran hajuherkkä nenä minulla on, että vahvimmat hajut voivat mennä aika lailla ihon alle.

Sää tuo omat vaikeutensa. Sade huuhtelee ja lumi peittää allensa. Tuli on tuhoisin.

– Toisaalta lumi tallentaa hirveän hyvin kengän jäljet, Anu Vihavainen sanoo.

Tekijä jättää aina jälkiä.

– Meillä on hyvä arsenaali koirista erikoisvaloihin. Joskus tekijä yrittää peittää jälkiä siivoamalla. Heikoimmatkin jäljet saa kemikaaleilla ja valoilla näkyviin.

Tänä vuonna Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tapahtunut tähän mennessä 11 henkirikosta ja 34 niiden yritystä. Viime vuonna henkirikoksia oli neljä ja yrityksiä 44.

– Yleensä meillä on 3–5 henkirikosta vuodessa. Vuosi 2018 oli poikkeuksellinen, silloin oli 12 henkirikosta. Tämän vuoden suuressa henkirikosluvussa on siksi enemmänkin kyse tilastopoikkeamasta kuin vaikkapa koronan aiheuttamasta tilanteiden kärjistymisistä. Ainakaan vielä sellaista johtopäätöstä ei voi vetää, ylikomisario Kimmo Hyvärinen luonnehtii.

Vihavainen on ollut kahdeksan vuotta rikospaikkapaikkatutkijana.

– Minun mielestäni tämä on parasta, mitä poliisina voi tehdä. Se vaatii tietynlaista luonnetta, pitää pystyä näkemään asiat hyvin monesta vinkkelistä. On hirveästi hyötyä, jos tuntee erilaisia rikostyyppejä ja tietää, miten ne etenevät taktisella puolella. Silloin pystyy arvioimaan, minkälaista näyttöä mikäkin rikos vaatii ja osaa suunnata tutkintatoimenpiteitä. Tietyllä tapaa pitää olla pikkutarkka silmä. Pitkää pinnaa vaaditaan myös, että jaksaa askarrella rikospaikoilla ja näytteiden parissa, Anu Vihavainen sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?