Entinen kansan­edustaja Hanna Markkula-Kivisilta huomasi aamulla, että näkö­kenttä oli sumuinen – sairaalassa hän sai pysäyttävän diagnoosin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Entinen kansan­edustaja Hanna Markkula-Kivisilta huomasi aamulla, että näkö­kenttä oli sumuinen – sairaalassa hän sai pysäyttävän diagnoosin

– Herätessäni kaksi viikkoa sitten sunnuntaina vasemman silmäni näkökenttä oli sumuinen, Hanna Markkula-Kivisilta muistelee.

Pelastakaa lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta kuvattuna huhtikuussa 2020.­

17.10. 17:38

Entinen kansanedustaja (kok) ja nykyinen Pelastakaa Lapsen Ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta kuulostaa pirteältä. IS tavoitti Markkula-Kivisillan kotiaskareista, joita hän sanojensa mukaan tekee aiempaa rauhallisemmin. Aina niin energinen nainen on nyt nimittäin joulukuun alkuun asti sairauslomalla.

– Tuli pakkopysähdyksen paikka. Opettelenkin ottamaan rauhallisemmin, Hanna Markkula-Kivisilta, 55, sanoo.

Kun Markkula-Kivisilta heräsi kaksi viikkoa sitten sunnuntaina, hän näki juuri ja juuri herätyskellon. Aikaa hän ei enää nähnyt. Kylpyhuoneessa hän huomasi, että vasemmalla silmällä ei oikein nähnyt.

– Vasemman silmäni näkökenttä oli sumuinen. Soitin saman tien ambulanssin ja minut vietiin HUS:iin. Näin jälkeen päin ajateltuna sain siellä maailman parasta hoitoa, viisi päivää sairaalassa ollut Markkula-Kivisilta muistelee.

Sairaalaan päästyään lääkärit totesivat, että kyseessä oli lievä aivoinfarkti, joka aiheutti näköhäiriötilan. Lääkärit eivät osanneet sanoa tarkalleen, mistä infarkti johtui. Markkula-Kivisilta kertoo heidän todenneen, että infarkti voi tulla vaikkapa äkillisestä korkeasta verenpaineesta tai korkeasta kolesterolista.

– Ei siihen oikein löydy selitystä. Olen siinä mielessäkin onnekas, että hienon hoidon ansiosta meni vain kolmisen päivää ja aloin taas nähdä hyvin, Markkula-Kivisilta kiittelee.

Jotta hän tervehtyisi kokonaan, lääkärit määräsivät kahden kuukauden sairausloman.

– Infarkti on aivoille iso shokki ja aivot tarvitsevat aikaa korjaantuakseen. Sen verran infarktikohtaus vielä vaikuttaa, että väsyn aiempaa helpommin, hän kertoo.

Markkula-Kivisilta on kuunnellut lääkäreitä tarkalla korvalla ja sanoo tekevänsä juuri, kuten on ohjeistettu.

– En tee töitä, enkä rasita itseäni. Vietämme Ilkka-puolisoni kanssa rauhallista elämää. Ja jotta toipuminen sujuisi hyvin, kokoan lääkäreiden neuvosta palapelejä sekä neulon paljon. Nämä askareet kuulemma vahvistavat käsien ja silmien koordinaatiota, Markkula-Kivisilta on oppinut.

Hanna Markkula-Kivisilta ja hänen puolisonsa Ilkka ovat olleet aviossa 25 vuotta. Heillä on kaksi tytärtä; Kia, 24, joka asuu jo omillaan sekä Tampereella opiskeleva Katja, 22.

Kuva vasemmalla: Hanna Markkula-Kivisilta vuonna 2010. Oikealla: Tuore kuva paljastaa, että Markkula-Kivisilta on hoikistunut huomattavasti.­

Hanna Markkula-Kivisilta kertoo Ilta-Sanomille myös, että havahtui kolmisen vuotta sitten omaan fyysiseen hyvinvointiinsa. Hän päätti, että haluaa jaksaa tehdä töitä vielä vuosia. Markkula-Kivisilta aloitti 2017 vuoden alussa Cambridge-ohjelman dieetin. Kesän alkuun hän oli hoikistunut 20 kiloa ja vuoden 2017 loppuun peräti 30 kiloa.

– Olin kokeillut kaikenlaisia dieettejä ja aina epäonnistunut. Cambridge sopi minulle ja nyt vain on pidettävä kilot kurissa, hän naurahtaa.

Jo 2003 eduskunnan jättänyt Markkula-Kivisilta sanoo, ettei kaipaa enää politiikkaan.

– Pelastan nyt maailman lapsia, Pelastakaa Lapset Ry:n pääsihteeri kuittaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?