Eläkeikäisten testiryhmä täräytti suorat mielipiteensä kauppojen kasvomaskeista – suojaava ”ankannokka” yllätti - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Eläkeikäisten testiryhmä täräytti suorat sanat kasvomaskeista, yksi oli ylitse muiden – tällainen on ”ankannokka”

Pyysimme tavallisia suomalaisia arvioimaan kasvomaskien käyttömukavuutta ja kertomaan mielipiteensä niiden ominaisuuksista. Marttojen kautta mukaan ilmoittautui neljä sanavalmista testaajaa. Voittaja oli selvä, samoin inhokki.

17.10. 7:01

Kasvomaskeista on tullut viime kuukausien aikana kiinteä osa suomalaisten arkielämää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli kasvomaskien käyttöä loppukesästä julkiseen liikenteeseen ja myöhemmin syksyllä myös julkisille paikoille, kuten kauppoihin ja yleisötapahtumiin.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi 14. lokakuuta suosittelevansa kasvomaskeja myös kaikille työpaikoille.

Erityisen tärkeää kasvomaskin käyttäminen on sellaisissa tilanteissa, joissa turvaväliä ei pysty pitämään.

Oletko kiireinen? Voit katsoa kasvomaskitestin tulokset tiiviissä kahden minuutin paketissa yllä olevasta videosta.

Kasvomaskien yleistymisen myötä myös tarjonta on lisääntynyt. IS hankki suomalaisista ruoka- ja päivittäistavarakaupoista sekä apteekista yhdeksän erilaista kasvomaskia. Tämän jälkeen kasvomaskit luovutettiin testaajille.

Testiryhmään etsittiin jäseniä Marttojen kautta, ja maskivalikoimaa lähtivät lopulta arvioimaan Pirjo Leppänen, 72, Tyti Laakso, 68, Ari Häll, 68 ja Marja Jaatinen, 67.

Nelikko arvioi kasvomaskeja vaihtelevissa arkielämän tilanteissa, joissa niitä tulisi tavallisestikin käytettyä – esimerkiksi kauppareissuilla ja kävelylenkeillä. Testaajat antoivat käytettävyyden perusteella jokaiselle kasvomaskille arvosanan asteikolla 1–10.

Maskien suojaustehoa testiryhmä ei arvioinut. Ryhmän jäsenille ei myöskään annettu tietoa maskien suojaustehosta.

Testaajat osasivat kuitenkin tunnistaa tutut kertakäyttömaskit ja FFP2-luokan hengityssuojaimen kokemuksensa perusteella.

1. FFP2-luokan ”ankannokka”

Yhteispisteet: 37,5/40

  • Hinta: 8,90 e (10 kpl)

  • Merkki: Kingfa (FFP2 NR -hengityssuojain)

  • Valmistusmaa: Kiina

  • Maahantuoja: Medkit Finland

  • Ostopaikka: Prisma

  • Väri: Valkoinen

  • Kertakäyttöinen

Ari: Asettui helposti kasvoille, mutta luisui helposti nenältä, jos puhuin. Kuppimuoto helpottaa hengittämistä. Sai silmälasit vähiten huurtumaan. Olisiko paras? 9/10

Kuppimainen muoto helpotti testitilanteessa hengittämistä, arvioi Ari Häll.­

Pirjo: Maski istui kasvoille erittäin hyvin. Ei jäänyt tyhjää tilaa alaleuan alle eikä sivuille. Korvalenkit ovat tukevat. ”Kiristysrinkulat” herättivät ihmetystä. En nähnyt niille käyttöä, mutta saattavat sopia lapsille. Maskin kautta on helppo hengittää. 9/10

Tyti: Malli: ”ankannokka”. Istuvuudeltaan paras. Istui pienille kasvoille täysin tiiviisti. Jättää tilaa maskin sisäpuolelle, eikä ole kiinni ihossa ja nenässä. Näin ollen on helppo hengittää, eivätkä silmälasit mene huuruun. Esteetikkona otan hiukan ulkonäöstä pois. 9,5/10

Marja: Tämä oli mielestäni testin paras. Vaikuttaa ammattilaiskäyttöön suunnitellulta. Istuu napakasti ja ”tötterömallin” ansiosta ei myötäile kasvoja tiukasti, vaan jättää ilmatilaa nenälle ja suulle. Ei sotke huulipunaa. Minun kannaltani muoviset koukut ovat hyvä ominaisuus. 10/10

Marja Jaatisen mielestä Kingfa-kasvomaski istui kasvoille napakasti.­

2. Kotimainen kansalaismaski

Yhteispisteet: 33/40

  • Hinta: 15,90 e (15 kpl)

  • Merkki: NeSu by Filterpak

  • Valmistusmaa: Suomi

  • Ostopaikka: K-Citymarket

  • Väri: Valkoinen

  • Kertakäyttöinen

Tyti: Maskin ulkopinta on vähän kiiltävää materiaalia. Sisäpinta on ihanan pehmeää verkkomaista kudosta. Istuu täydellisesti minun kasvoilleni. On tiivis, eikä valu nenältä. Pystyy hengittämään hyvin ja huulille on tilaa. Tässä on helppo puhua. Kuminauhat ovat pitävät ja mukavat. 10/10

Tämä kertakäyttömaski keräsi Tyti Laaksolta täydet pisteet.­

Marja: Mukava käyttää ja istuu tiukasti nenän päällä metallikiskon ansiosta. Nauhat laitoin ristiin tässäkin mallissa, mikä parantaa istuvuutta. Ei oikeastaan mitään moitittavaa. Silmälasit eivät huurustu ainakaan sisätiloissa. 9/10

Ari: Asettui helposti kasvoille. Tämäkin luisui helposti nenältä, kun puhuin. Helppo hengittää. Lasit huurtuivat sekä sisällä että ulkona. 5/10

Pirjo: Tuntui tutulta. Kevyt kasvoilla ja istui hyvin. Ei jäänyt turhia aukkoja poskille ja istui tiiviisti. Silmälasit menivät huuruun. Napakat korvalenkit. 9/10

3. Sininen kertakäyttömaski

Yhteispisteet: 31/40

  • Hinta: 16,90 e (50 kpl)

  • Maahantuoja: Pa-Ri Kem

  • Valmistusmaa: Kiina

  • Ostopaikka: K-Citymarket

  • Väri: Vaaleansininen

  • Kertakäyttöinen

Tyti: Istuu hyvin ja antaa tilaa hengitykselle sekä puhumiselle. Tätä on helppo pitää pitkiäkin aikoja, eikä maski kostu. Kuminauhat ovat napakat, eivätkä silmälasit pääse huurtumaan. Hyvä metallinauha nenälle – täydellinen. 10/10

Ari: Asettui helposti kasvoille, mutta tämäkin luisui myös helposti nenältä, kun puhuin. Vähän hengittävämpi kuin numero 9 (Yliopiston Apteekin myymä kertakäyttömaski). Lasit menivät huuruun ulkonakin. 4/10

Pirjo: Tuntui tutulta ja istui kasvoille parhaiten. Ei jäänyt sivuille tyhjää. Sopivat korvalenkit. 10/10

Marja: Melko ohut perustuote. Tämän läpi on aika helppo hengittää. Kuminauhat ovat tässäkin vähän liian pitkät minulle. Hiostaa jonkin verran, mutta lyhyelle kauppareissulle ihan ok. 7/10

4. Apteekkimaski

Yhteispisteet: 27/40

  • Hinta: 18,90 e (25 kpl)

  • Valmistusmaa: Kiina

  • Ostopaikka ja markkinoija: Yliopiston Apteekki

  • Maahantuoja: Homekit Oy

  • Väri: Valkoinen

  • Kertakäyttöinen

Ari: Ilma tuntui loppuvan ulkonakin. Luisui nenältä, kun puhuin. Lasit huurtuivat. 3/10

Tyti: Istui melko hyvin. Materiaali ohut ja kovahko. Kuminauhat ovat vähän löysät, mutta maski on mukava kasvoilla. 7/10

Pirjo: Tuntui miellyttävältä. Tämä on riittävän suuri kasvoille. Silmälasit menivät huuruun. Samantyyppinen kuin numero 6 (NeSu by Filterpak). Edessä olevat laskokset eroavat ehkä toisistaan. Poskien kohdille jäi pienet aukot. Muuten istui hyvin. 8/10

Marja: Tämä on samantapainen kuin numero 6 (NeSu by Filterpak) – vähän ohuempi ja kevyt käyttää. Metallikisko parantaa istuvuutta. Ei valittamista tässäkään mallissa. Silmälasit eivät huurustu, kun kisko on kohdallaan. 9/10

5. Pestävä kuitukangasmaski

Yhteispisteet: 26/40

  • Hinta: 12,90 e (3 kpl)

  • Merkki: Globe Hope

  • Valmistusmaa: Suomi, Viro ja Latvia

  • Ostopaikka: Prisma

  • Väri: Valkoinen

  • Pestävä

Tyti: Materiaali vaikuttaa liukkaalta paperilta. Maski on kova, eikä se muotoudu kasvoille. Maskissa ei ole metallia nenän kohdalla. Valuu nenältä koko ajan, Jäykkä, liukas ja surkea. 1/10

Ari: Asettui helposti kasvoille, eikä luisunut nenältä, kun puhuin. Kiinnityslenkki saattaa olla liian lyhyt. Kuppimuoto helpottaa hengittämistä. Silmälasit menivät huuruun. 9/10

Pirjo: Pesin maskin 90 asteessa, eikä se muuttanut muotoaan. Hengittäminen oli helppoa. Tämä on parempi kuin ihan kankaiset. Korvalenkit ovat sopivat ja venyvät. Maski istui hyvin kasvoille. Poskien kohdalla sivuilla jäi hiukan tilaa. Silmälasit menivät huuruun. 8/10

Marja: Tuntuu lämpimältä ja ”paperiselta”. Ei ole ylimääräistä hajua niin kuin joissakin kertakäyttöisissä. Käytössä mukava, ei hiosta ja helppo hengittää. Tämänkin maskin sivuille muodostuu ”harjanteet”, joista ilma pääsee vapaasti. Se on miinusta. Silmälasit eivät huurustu – siitä iso plussa. 8/10

6. Harmaa trikoomaski

Yhteispisteet: 23/40

  • Hinta: 11,00 e (1 kpl)

  • Merkki: R-Collection

  • Valmistusmaa: Suomi ja Viro

  • Ostopaikka: K-Citymarket

  • Väri: Savunharmaa

  • Pestävä

Tyti: Trikookangas imeytyy kiinni poskien ihoon ja painuu puhuessa sekä hengittäessä suuhun. Painaa nenänpäätä ja korvia lyttyyn. Maskissa on outo haju, joka ei lähtenyt keittopesussakaan täysin. Kuivuu hitaasti. 5/10

Tyti Laakso kiinnitti huomiota kankaan erikoiseen hajuun.­

Ari: Asettui helposti kasvoille, eikä luisunut nenältä, kun puhuin. Melko helppo hengittää, mutta silmälasit menivät huuruun. 7/10

Marja: Ulkonäkö on ok. Tästä tykkään. Kasvomaski istuu hyvin, ja kuminauhat ovat sopivan pitkät – miellyttävä käyttää. Lasit eivät huurustu. Nenäkisko puuttuu, mutta sen voi ilmeisesti tilata erikseen. Jos kangasmaskin haluaa, suosittelen tätä. 8/10

Pirjo: Pesin maskin 90 asteen lämpötilassa ohjeen mukaan (paketissa). Massiivisen kokoinen. Kuivui pesun jälkeen yön aikana. Ei nykyaikaa. Tuntui ahdistavalta, ja hapensaanti oli ”vaikeaa”. Silmälasit menivät huuruun. Positiivista on se, että istui kasvoille napakasti. 3/10

7. Design-kuvioitu kertakäyttömaski

Yhteispisteet: 22/40

  • Hinta 16,90 e (25 kpl)

  • Merkki/maahantuoja: Finlayson

  • Valmistusmaa: Kiina

  • Ostopaikka: Prisma

  • Väri: Harmaa kuvio, design

  • Kertakäyttöinen

Pirjo: Heppoinen ja kevyen tuntuinen. Liikkui herkästi kasvoilla. Hengitys kulki hyvin, mutta korvalenkit olivat liian löysät. Harmaa ja raidoitettu väri on ok. Maski ei ole niin hyökkäävä ulospäin. 7/10

Ari: Asettui helposti kasvoille, mutta tämäkin luisui puhuessa helposti nenältä. Silmälasit huurtuivat. Hengittäminen oli melko helppoa. 2/10

Tyti: Löysä ja iso malli, joka ei istu kasvoille. Alareuna on lörppö ja leveä. Kuminauhat ovat löysät, ohuet ja pitkät. Ei sovi pienille kasvoille. Kuitukangas tuntui hauraalta. 4/10

Marja: Ihan hyvä ja istuu napakasti nenäkiskon ansiosta. Ei kemikaalien hajua. Tämän voisin ottaa käyttöön. Vähän hiostaa, mutta niinhän kaikki maskit tekevät. 9/10

8. Musta polyesterimaski

Yhteispisteet: 17/40

  • Hinta: 18,95 e (5 kpl)

  • Merkki: Veniz Finland

  • Valmistusmaa: Suomi

  • Ostopaikka: Prisma

  • Väri: Musta

  • Pestävä

Ari: Nauhat ovat vähän kireät, ja maski on kaiken kaikkiaan pieni. Hengittäminen on melko helppoa, mutta silmälasit huurtuivat jälleen. Olisikohan tämä huonoin? 1/10

Tyti: Onko tämä jonkinlainen tekninen spandex-kangas? Liian iso naisen kasvoille. Tämä on miesten malli. Sopii varmaan monen miehen imagoon. Maski on liukas ja valuu alas. Vaatii tarkan sovituksen. Minulle oli täysin käyttämätön. 2/10

Pirjo: Maski on kevyen heppoinen. Tuntuu miellyttävältä iholla ja on helppo laittaa kasvoille. Korvalenkit ovat minulle liian löysät. Aurinkolasit menivät huuruun. Tässä mallissa jäi tyhjää tilaa poskipäiden alueille. Positiivista on se, että pesun jälkeen maski kuivui nopeasti. 7/10

Pirjo Leppänen huomasi, että kasvomaskin sivuille jääneistä aukoista virtasi ilmaa.­

Marja: Hyvännäköinen, kevyt käytössä ja helppo hengittää. Tämäkin on vähän liian iso minulle. Kun laitan kuminauhat ristiin, istuu napakasti, eivätkä lasit huurustu. Sivuille muodostuu kuitenkin ”harjanteet”, joista ilma pääsee virtaamaan. On myös aika ohut. Pesin maskin Marttojen ohjeen mukaan kiehuvalla vedellä kattilassa, jossa loraus etikkaa. Hyvin toimi, pesun jälkeen kuin uusi. 7/10

Marja Jaatisen mukaan valtaosa kasvomaskeista ohjaa ulkoilmassa hengityksen silmälasien linsseille. Lasien huuruuntumista on vaikea estää. Kuvassa Veniz Finlandin kasvomaski.­

9. Solmittava kangasmaski

Yhteispisteet: 14/40

  • Hinta: 12,99 e (1 kpl)

  • Merkki: TamSilk

  • Valmistusmaa: Suomi

  • Ostopaikka: K-Citymarket

  • Väri: Valkoinen

  • Pestävä

Tyti: Kangas on painava ja löysä. Materiaali ei ole uskottava (kasvomaskiin). Aivan valtavan iso ja valuu kaulalle. Litistää nenän ja menee suuhun. 1/10

Marja: Hyvä puoli on se, että nauhat saa napakasti kiinni. Kärsivällisyyteni ei vain riitä nauhojen kanssa räpläämiseen. Se vie aikaa, kun esimerkiksi bussiin mennessä maski on saatava nopeasti päälle. Vaihtaisin solmittavat nauhat kuminauhoihin. Jäisi minulta kauppaan. 7/10

Marja Jaatinen palauttaisi TamSilkin kasvomaskin tuotekehittelyyn.­

Ari: Hankalampi laittaa päälle ja ottaa pois, koska maskissa ei ole valmista kiinnityslenkkiä. Pysyi hyvin päällä, kun puhuin. Sisään hengittäessä imeytyi ihoon, mutta hengittäminen oli muuten kohtalaisen helppoa. Lasit eivät huurtuneet yhtä paljon kuin maskeissa 8 ja 9 (kertakäyttömaskeja). 4/10

Pirjo: Pesin maskin pussissa olevan ohjeen mukaan. Kuivumisaika osoittautui turhan pitkäksi. Kaikkein laajin maski kasvojen peitoksi. Sivuille ei jäänyt aukkoja. Tuntui kuumalta hengittäessä. Käsin sidottavat kiinnitysnauhat olivat oudot ja hankalat – eivät tätä päivää. Alhaisen arvosanan suurin syy on epäkäytännöllisyys. 2/10

Alla olevasta videosta voit katsoa ohjeet kasvomaskin turvalliseen käyttämiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?