Jyrki Lehtolan kolumni: Näin pääministeri Sanna Marin kasvoi vaikuttajasta influensseriksi

Hetki ennen lokakuun vallankumousta Leninkin oli poistanut jakkunsa alta paidan, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

16.10.2020 8:00

Presidentti Sauli Niinistö totesi keskiviikkona Maanpuolustuskurssin esitelmässään, että ennen Suomea rakennettiin yhtenä pyrkimyksenä, nyt käydään antipatia aseena toisen kimppuun.

Niinistön analyysin optimistisuus on seurausta siitä, ettei ennen tiedetty, mitä toisen päässä liikkui. Nykyään se löytyy huutona internetistä, ja siksi voimme vain juuri ja juuri sanoa, että ennen olimme parempia sen sijaan että myöntäisimme, että tällaisia me olemme.

Optimistisen ihmiskuvan pystyi säilyttämään, kunnes mielipiteet korvasivat internetissä pornon. Siihen saakka vaikuttajat vaikuttivat kabineteissaan ja influensserit leikkasivat varastamistaan lehdistä kuvia Fendin laukuista sielu täynnä turhia haaveita.

Sitten kaikki muuttivat internetiin olemaan aitoja, mikä sai presidentinkin kiusaantumaan.

Ensin internetissä kuului vain yksinäisten ja pudonneiden ääni. Sitten sinne halusivat nekin, joiden ääni kuului muutenkin. Pian vaikuttaja ja influensseri erosivat toisistaan enää vain siinä, että influensseri ansaitsi enemmän sanoilla, jotka oli laitettu sen suuhun tavaroista, jotka oli aseteltu sen käteen vaikuttajan levitellessä hämmentyneenä omia tyhjiä käsiään.

Viikko sitten Trendi julkaisi haastattelun pääministeri Sanna Marinista, jossa Marin kurkotti vaikuttajasta kohti influensseria. Haastattelussa pääministeri puhui tunteistaan niin kuin influensserit tekevät, ja yhdessä kuvassa Marinilla oli rintaliivien sijasta yllään Kalevala-koru.

Marinilla näkyi kuvassa enemmän ihoa kuin oli vilkkunut Juha Sipilän Audi-takin alta, joten osa yhtenäisestä kansasta pelästyi, koska hetki ennen lokakuun vallankumousta Leninkin oli poistanut jakkunsa alta paidan.

Koska tarjoutui mahdollisuus etiikan ja oman ihokaistaleen yhdistämiseen, syntyi vastaliike, jossa tunnetummiksi haluavat suomalaiset julkaisivat itsestään kuvia, joita varten olivat riisuneet paitansa, jotta oikeamielisyys näkyisi paremmin.

Lopuksi pokeriammattilainen Aki Pyysing kirjoitti kolumnin, jossa käytti väärää sanaa eikä mitään enää kuulunut, kun kaikki samanaikaisesti sekä huusivat toisilleen että pyysivät toisiltaan anteeksi.

Kaiken keskellä Marin muutti suljettujen ovien takaa internetiin, jossa on enemmän vaikutusvaltaa kuin siinä kabinetissa, josta vielä 70-luvulla kontattiin ulos hyvässä yhteisymmärryksessä.

Internetissä Marin on kuin kuka tahansa influensseri: riitelee, uhriutuu, loukkantuu, korjaa muiden vääriä käsityksiä ja kirjoittaa ”Tikkurilainen”, vaikka pitäisi kirjoittaa ”tikkurilalainen”.

Pian muistakin vaikuttajista kasvaa influenssereita, joiden mottona on Sara Chafakin aforismikokoelma: ”Asioista voi keskustella ja kritiikki on aina jees, mutta haukkuminen ei ole ok ja silloin olet blocked.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?