Hallituksen asettama tiedepaneeli oli maskeista eri mieltä kuin STM:n selvitys – mitä sanovat nyt? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Hallituksen asettama tiedepaneeli oli maskeista eri mieltä kuin STM:n selvitys – mitä sanovat nyt?

Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeriö sekä hallituksen asettama tiedepaneeli olivat täysin eri mieltä kasvomaskien hyödyistä. Tiedepaneelin vetäjä kertoo nyt miksi.

13.10.2020 9:46

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi toukokuun lopussa maskiselvityksensä tulokset, joiden mukaan maskien hyöty arjessa on vähäinen tai olematon.

STM:n selvityksessä todettiin myös, että kasvomaskien mahdollista vaikutusta on vaikeaa erottaa muiden suojatoimien vaikutuksista.

  • Yllä olevalla videolla näytetään, miten kasvomaskia käytetään oikein.

STM:n kohuttua maskiselvitystä oli tekemässä Summaryx-yritys ja siellä myös emeritaprofessori Marjukka Mäkelä. Selvityksessä kartoitettiin kasvomaskien käyttöön liittyvää tieteellistä tutkimusta. Lisäksi siihen koottiin muiden EU-maiden käytäntöjä ja linjauksia kasvomaskien käytöstä.

Valtiosihteeri Martti Hetemäen johtamaa exit-työryhmää avustanut tiedepaneeli totesi raportissaan hengityssuojaimet hyödylliseksi tavaksi ehkäistä koronaviruksen tarttumista oireettomilta kantajilta.

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila (oik.) ja emeritaprofessori Marjukka Mäkelä julkistivat selvityksen kasvosuojusten käytöstä toukokuussa.

13-henkisen tiedepaneeli tuli siihen lopputulokseen, että koronatartunnan torjunnan näkökulmasta on suositeltavaa käyttää kasvomaskeja julkisilla paikoilla ja joukkoliikennevälineissä.

Miksi kahden selvityksen lopputulos sitten oli niin erilainen?

– Silloin tilanne oli sellainen, että oli eri tutkimukset taustalla ja STM:n selvitys keskittyi tietyillä asetelmilla tehtyihin tutkimuksiin ja niiden perusteella katsottiin keskimääräisiä vaikutuksia, vastaa tiedepaneelia johtanut Turun yliopiston professori Christina Salmivalli.

– Tiedepaneelissa ollut virologi Olli Vapalahti taas tiesi vähän erityyppisistä tutkimuksista ja me perustimme raporttimme siihen. Ei niinkään väestötieteellisen tutkimuksen, vaan virologisten tutkimusten perusteella, Salmivalli jatkaa.

Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli.

Salmivalli ei lähde kritisoimaan STM:n maskiselvitystä.

– STM ei antanut maskisuositusta, koska selvityksessä ei löydetty selkeää näyttöä väestötasolla maskien suojaavasta vaikutuksesta ja varmaan oli siinä tilanteessa muitakin tekijöitä, mitkä vaikuttivat siihen, ettei suositusta annettu. Sen hetkinen epidemiatilanne ja se, että maskeja ei tosiasiallisesti ollut saatavilla.

Professori muistuttaa, että tieteellistä tietoa tulee jatkuvasti lisää ja siksi myös suositukset päivittyvät.

– Onhan WHO:kin tässä välillä päivittänyt suosituksiaan ja muuttanut niitä. Ja näin sen pitää mennäkin. Tämä pandemia tuli niin yllättäen ja piti äkkiä tehdä ratkaisuja ja totta kai niitä punnitaan jatkuvasti uudelleen ja tilanne muuttuu erilaiseksi kokoajan.

– On ihan selvää, että suositukset muuttuvat ja se on ihan järkevää. Olisi hullua, että jos on kerran tehty joku suositus, niin siinä pysyttäisiin, vaikka tilanne muuttuisi toisenlaiseksi, Salmivalli sanoo.

Katsojia jääkiekon KHL:n ottelussa Jokerit–Lokomotiv Jaroslavl Helsingissä maanantaina 12. lokakuuta.

Salmivallin mukaan ainoa keino selvittää kasvomaskien hyödyllisyyttä väestötasolla yksiselitteisesti, olisi laittaa ihmiset kahteen eri ryhmään, maskeja käyttäviin ja maskittomiin.

– Toisilta kiellettäisiin maskin käyttö ja toisille annettaisiin maski ja heitä ohjeistettaisiin käyttämään maskia aina, kun he menevät ulos. Se olisi ainoa tapa saada selkeä, tieteellinen vastaus tähän, mutta sellaista ei tietenkään voi tehdä eettisistä syistä, että kiellettäisiin joiltain maskin käyttö.

– Tämä kuvastaa sitä, että maskin käytöstä ei ole olemassa vieläkään vedenpitävää näyttöä, että jos arjessa käytät maskia, niin suojaat paremman ympäristössä olevia tai saat epätodennäköisemmin itse tartunnan. Tietoa tulee vähitellen lisää. Voi olla, että loppuvuodesta tai ensi keväänä ilmestyy uusi tutkimus, jossa taas tulee jotain uutta tietoa.

THL:n kasvomaskisuositus on tällä hetkellä voimassa koko maassa.

Salmivallin mukaan nyt pitäisi poliittisen keskustelun sijaan keskittyä pandemiasta selviytymiseen.

– Mielestäni on tosi ikävää, että tästä on tullut poliittinen keskustelu siitä, että onko johdettu harhaan. Nyt kaikkien olisi syytä miettiä, että miten tästä pandemiasta selvitään sen sijaan, että tämä keskustelu menee tämänkaltaiseksi.

Professori toivoo, että ihmiset jaksaisivat edelleen noudattaa olemassa olevia koronaohjeita.

– Nyt näyttää siltä, että tilanne on menossa huonompaan suuntaan ja epidemia on tulossa yhä uusilla paikkakunnilla kiihtymisvaiheeseen, Salmivalli toteaa.

– Toivon, että ihmiset noudattavat ohjeita turvautumatta kuitenkaan siihen ajatukseen, että jos käyttää maskia, niin ei tarvitsisi millään muulla tavalla suojautua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?