Professori: Kolmen viikon kurin­palautus voisi helpottaa korona­tilannetta selvästi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Professori: Kolmen viikon kurin­palautus voisi helpottaa korona­tilannetta selvästi

Immunologian professorin mukaan koronatilanne vaatii nyt kaikilta kolmen viikon ryhdistäytymisen.

9.10. 21:55

Suomen todetut koronatartunnat ovat jälleen kasvaneet kovasti. Uusia koronavirustartuntoja raportoitiin torstaina kaikkiaan 296 ja perjantaina 235.

THL:n johtaja Mika Salminen vetosi jo aiemmin vahvasti ja voimakkaasti, että jokainen ottaisi kasvomaskin viimeistään nyt käyttöön liikkuessaan julkisissa tiloissa, museoissa, kirjastoissa, urheilukilpailuissa, julkisessa liikenteessä ja kaupoissa.

Ilta-Sanomat kysyi asiantuntijalta, mitä jokainen meistä voi tehdä syksyn alettua, jotta välttäisi koronatartunnan ja sen vakavan tautimuodon.

– Uuden koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti leviää ihmisestä toiseen, siksi on hyvin tärkeää pitää edelleen turvavälit ja välttää lähikontakteja, Helsingin yliopiston immunologian professori Seppo Meri kertoo Ilta-Sanomille.

Hän pitää hyvää käsihygieniaa edelleen hyvin tärkeänä, samoin maskien käyttöä.

Helsingin yliopiston immunologian professori Seppo Meri.­

Nyt on hyvä aika ottaa influenssarokote.­

Meri korostaa rokotusten merkitystä ja toteaa, että nyt on hyvä aika ottaa influenssarokote ja ikäihmisten myös pneumokokkirokote. Pneumokokkibakteeri aiheuttaa keuhkokuumetta.

– Pneumokokkirokote pienentää riskiä saada pneumokokin, joskaan ei muiden mikrobien aiheuttamaa keuhkokuumetta, hän sanoo.

– Keväällä toteutettuja rajoituksia ei voida aivan samassa laajuudessa toteuttaa, mutta omalla käyttäytymisellä voi saada lähes samoja vaikutuksia aikaan, hän jatkaa.

Maskin käyttämiseen on vahva suositus julkisessa liikenteessä.­

Käsihygieniasta täytyy pitää huoli.­

Professori korostaa, että nyt pitää tehostetusti välttää lähikontakteja. Hänellä on selvä viesti suomalaisille.

– Jos esimerkiksi kolmen viikon ajan skarppaisimme niin, että jokainen meistä tekisi kaikki toimet, mitä voi tehdä koronan leviämisen estämiseksi, se saattaisi pysäyttää taudin etenemistä huomattavasti, Meri sanoo.

Tapaamisissa täytyy suojautua ja käyttää maskia, jos ei voi pitää riittävää turvaväliä­

Meri muistuttaa, että korona tarttuu usein siten, että henkilö, joka on vielä oireeton tartuttaa sen tietämättään toiseen ihmiseen.

Varsinkin jos on yskää ja kuumetta, ei pidä Meren mukaan mennä toisten ihmisten joukkoon, jotta ei tartuta muita.

– Meidän pitää edelleen suojata ikäihmisiä ja muita riskiryhmiin kuuluvia, kuten aika hyvin on jo onnistuttu tekemäänkin. Tämä ei tarkoita sitä, ettei heitä voi nähdä, mutta tapaamisissa täytyy suojautua ja käyttää maskia, jos ei voi pitää riittävää turvaväliä.

Matkustajia ja turvaväleistä muistuttavia tarroja lattiassa Länsiterminaalissa Helsingissä 30. syyskuuta 2020.­

Etätyön jatkamien ja koronavilkun käyttö ovat olleet hänen mukaansa hyviä edistysaskelia vastahyökkäyksessä koronaa vastaan.

– Näiden toimenpiteiden avulla saamme tuloksia, joilla taudin leviämistä voidaan estää ja vakavia tautimuotoja vähentää. Julkisessa liikenteessä ja kokoontumisissa kannattaa käyttää maskia, jos turvavälien pitäminen on vaikeaa, Meri korostaa.

– Voimme saada hyviä tuloksia, jos jokainen nyt ryhdistäytyy muutamaksi viikoksi, hän korostaa.

Helsingin Laakson sairaalaan avattiin koronaterveysasema maaliskuussa 2020. Sairaalan pihalle oli pystytetty teltat, joissa testiin tulevat saattoivat odottaa.­

Vakava koronavirusinfektio

  • Yli 70-vuotiaat henkilöt ovat muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion.

  • Vakavan koronavirusinfektion vaaraa voivat lisätä myös perussairaudet, jotka huonontavat keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä.

Näitä ovat esimerkiksi:

  • Vaikea-asteinen sydänsairaus

  • Huonossa hoitotasapainossa oleva keuhkosairaus

  • Diabetes, johon liittyy elinvaurioita

  • Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta

  • Vastustuskykyä heikentävä tauti kuten solunsalpaajahoidossa oleva syöpätauti

  • Vastustuskykyä voimakkaasti heikentävä lääkitys, esimerkiksi suuriannoksinen kortisonihoito.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?