Suomen koronavirustilanne on muuttunut nopeasti huonompaan suuntaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ilmoitti tiistaina 227 uutta vahvistettua koronavirustartuntaa, ja kahden viime viikon aikana tartuntoja on raportoitu 876 kappaletta enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.
Kaikkiaan Suomessa on vahvistetty epidemian aikana 10 929 tapausta.
Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi Twitterissä, että nopeasti synkentyneen tilanteen takia sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan laajaa toimenpidekokonaisuutta, jolla koronaepidemian leviämistä voidaan estää.
– Asia tuodaan hallituksen neuvotteluun mahdollisesti jo ensi viikolla, Marin kirjoitti.
Epidemia jyllää etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa on tavattu kaksi kolmasosaa kaikista tartunnoista. Parin viime päivän aikana Vaasassa on kuitenkin todettu eniten tartuntoja, pelkästään tiistaina ilmoitettiin 70 uutta tautitapausta.
Myös Varsinais-Suomessa tautitilanne kiihtyy, ja koko maakuntaan annettiin tiistaina suositus kasvomaskien käytöstä tilanteisiin, joissa riittävää turvaväliä toiseen ei voi pitää. Pirkanmaalla kasvomaskisuositusta laajennettiin koskemaan myös korkeakouluja.
THL:n johtaja Mika Salminen vetosi vahvasti ja voimakkaasti, että jokainen ottaisi kasvomaskin viimeistään nyt käyttöön liikkuessaan julkisissa tiloissa, museoissa, kirjastoissa, urheilukilpailuissa, julkisessa liikenteessä ja kaupoissa.
– Suositusta olisi joka ikisen ihmisen syytä noudattaa. Tässähän on tavallaan valinta edessä. Joko me itse toteutamme sen, että tartunnat eivät leviä. Tai voi käydä niin, että joudumme menemään määrääviin toimiin, jotka ovat kaiken kaikkiaan paljon huonompi vaihtoehto, pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa puhunut Salminen totesi.
THL:n johtaja Mika Salminen esitti vahvan vetoomuksen kasvomaskien käyttämiseksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatiotyöryhmän tiedotustilaisuudessa.
Lainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista maskipakon määräämistä. Salminen kuitenkin ihmetteli, miksi maskien käyttöön pitäisi säätää pakottava laki.
– Onko niin, että suomalaiset eivät usko mihinkään muuhun kuin lakiin? Tämä on hyvin vahva suositus, ja kaikki näkevät nämä tapausmäärät. Ihan oikeasti, tässä voisi ottaa järjen käteen ja alkaa käyttää niitä maskeja. Se on aika helppo keino kuitenkin ehkäistä tartuntoja, Salminen painotti jopa vähän kiihtyneellä äänensävyllä.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoi, että pääkaupunkiseudun julkisessa liikenteessä ei voida määrätä maskipakkoa niin kuin esimerkiksi lentoyhtiö Finnair on tehnyt.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoi, että kunnissa tapahtuva joukkoliikenne rinnastetaan erilaiseksi kuin esimerkiksi lentoyhtiö Finnair, joka on asettanut kasvomaskien käytön edellytykseksi päästä sisään lentokoneeseen.
– Tämä on erityyppinen tilanne sen takia, että Finnair on yksityinen palveluntarjoaja, ja heillä on mahdollisuus asettaa omille asiakkailleen haluamansa kaltaisia ehtoja, rajoituksia ja määräyksiä.
– HSL poikkeaa tässä Finnairista siinä, että kysymys on julkisesta palvelusta. Sitä ei rinnasteta yksityiseen palveluntarjoajaan vaan siihen, että julkisella vallalla ei ole mahdollisuutta määrätä maskipakkoa, Vapaavuori taustoitti.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on yksimielinen siitä, että yhteiskunta täytyy synkkenevässä koronatilanteessakin pitää mahdollisimman avoimena, jotta ihmisten toimeentulo pystytään turvaamaan ja työpaikat säilyttämään.
Koronaepidemia on paitsi terveydellinen koettelemus, niin suuressa määrin myös taloudellinen kriisi.
Koronakriisin talousvaikutuksista kertonut Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sanoi, että koronan vaikutukset osuvat erittäin vahvasti juuri pääkaupunkiseudulle. Hän kuvaa, että esimerkiksi viiden viime vuoden ajalta valtion tuloveron tuoton kasvusta 88 prosenttia tuli Helsingin, Espoon ja Vantaan alueelta.
Helsinki-Vantaan lentoasema on hiljentynyt, mikä aiheuttaa työttömyyden tai lomautuksen uhan tuhansille ihmisille.
Vantaan kaupunkiin koronatilanne vaikuttaa rajusti Helsinki-Vantaan lentoaseman hiljentymisen vuoksi.
– Lentoaseman toimintavolyymi on tällä hetkellä noin viisi prosenttia maksimista. Kaikki me voimme arvioida, mitä se tarkoittaa. Sillä alueella on uhattuna arviolta 10 000 työpaikkaa, Mäkelä laskee.
Helsingissä suurin vaikutus on, kun matkailijat, turistit ja töitä poikkeusaikana kotonaan tekevät jättävät käyttämättä keskustan palveluja. Espoolle suurin merkitys on kansainvälisten toimintojen vaikeutuminen ja yhteyksien hiljeneminen, kun kansainväliset työntekijät ja opiskelijat ovat jääneet kotimaihinsa.
– Sen vaikutus on niin suuri, että se näkyy jo Espoon väestökasvuluvuissa, kun kansainväliset opiskelijat, tutkijat ja työntekijät puuttuvat, Mäkelä sanoi.
Elinkeinoharjoittajien toimeentulon turvaaminen oli keskeinen syy sille, että pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä ei lähtenyt suosittelemaan yleistä ja kaikkien ravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikojen rajoittamista.
Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoi, että kaikille ravintoloille ei haluttu panna suitsia yleisillä määräyksillä. Rajoitustoimet koskevat vain ”riskiravintoloita”.
Rajoitustoimet kohdistetaan ”riskiravintoloihin”, jotka eivät noudata tai pysty noudattamaan korona-ajan terveysturvallisuusvelvoitteita.
– Tartunnat näyttävät tällä hetkellä keskittyvän vain joihinkin ravintoloihin. Pyrimme välttämään tilannetta, jossa ravintoloiden liiketoimintaa rajoitetaan yleisesti ja kaikkia koskien, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen luonnehti.