Teemu Keskisarjan kolumni: Suomen valtio ei kanna yhteiskuntavastuuta – yritystenkö pitäisi! - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Teemu Keskisarjan kolumni: Suomen valtio ei kanna yhteiskuntavastuuta – yritystenkö pitäisi!

Julkisen sektorin raha-asiat perustuvat historialliseen harhanäkyyn, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Teemu Keskisarja.

6.10.2020 8:00

Valtaosan historiastaan Suomi on pärjäillyt ilman mitään yhteiskuntaa.

Raamatusta tai 1500–1700-luvun lainsuomennoksista ei löydy yhteiskunta-sanaa. Läsnä oli vasta esivalta, eri asia. Sen koura tuntui verotuksessa, sotapalveluksessa ja yleishyödyllisemmin oikeuslaitoksessa.

Zachris Topeliuksen Maamme kirja selitti 1870-luvulla vastasyntynyttä yhteiskuntaa: ”se suuri, hyvää tekevä järjestys, joka yhdistää meidät kaikki, pitää turvissaan meidät kaikki, sitoo ja vapaiksi tekee meidät kaikki”.

Topelius tarkoitti virkamiesten, kirkon ja isänmaan harmoniaa sekä alamaisten velvollisuuksia – ei etuisuuksia.

Koko ”yhteiskunnan” budjetti oli lyhempi kuin tänään yhden kunnan.

Yritykset kantoivat ”yhteiskuntavastuunsa”, kun esim. Jämsässä mikään korkeampi voima ei kustantanut työväenasuntoja, haavuria, palokuntaa, viemäriä, puhelinlankoja, kätilöä ja urheilukenttää.

Waldenit, Serlachiukset ja Ahlströmit olivat kasvollisia omistajia.

Luonne saattoi olla ilkeämpi kuin UPM:n Jussi Pesosella, mutta tehtaanpiipputaajaman miljöö merkitsi luojilleen käyntikorttia ja CV:tä ajassa ja ikuisuudessa. Vastuunkanto johtui 1980-luvulle saakka järkeilystäkin. Olojen piti miellyttää ammattitaitoista työvoimaa, joka muuten äänesti jaloillaan vaikka Ruotsiin.

Paperitehtaiden kupeessa oli vasemmistoenemmistöinen kunnanvaltuusto ja omalla tavallaan ahnaita metsänomistaja-isäntiä.

Suhdetoiminta ei luonnistunut oy:lle, jos toimitusjohtaja tukkihumalassa täräytti, että ainut tehtävä on voiton tuottaminen osakkaille.

Liike-elämä leipoi kansantalouden täytekakun, jota poliitikot tarjoilivat ”hyvinvointivaltiona”. Patruunat ärisivät ay-liikkeestä, sosiaalimenoista tai Suomen Pankin rahapolitiikasta. Yhteiskunta otti firmoilta paljon mutta antoi vastinetta tarpeeksi. Koulut, sairaalat ja liikenneväylät palvelivat jotain kokonaisetua. Jos Suomen vientiteollisuus kilpailukyvyttömyyteensä tuskastui, ennen vanhaan se ei voinut muuttaa Suomesta pois.

Työllistämisen penääminen globaaleilta pörssijäteiltä on kerta kaikkiaan harhainen roolipeli.

”Yhteiskuntavastuu” ei nyt kuulosta kelvolliselta tunnussanalta edes kotimaan yrityskenttään. Miksi sen pitäisi vastata Suomen valtiosta, jonka taloudenpito on täysin yhteiskuntavastuutonta? Finanssikriisi ja korona tuskin vapauttavat 2000-luvun hallituksia historian tuomiosta. Entisyyteen verrattuna äärettömät vertotulot eivät muka riittäneet.

Kansallisomaisuus hupeni yhdessä sukupolvessa ja velka kaatui seuraaville, sikäli kun niitä siunaantuu.

Sanna Marin sanoi: ”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.”

Historioitsijasta näyttää, että valtio hukkuu leikkirahasammioonsa eikä kenenkään kannata siihen tarrautua viimeisellä rannalla.

Kenties pinnalla pysyy jokunen firma, joka liiketaloudellisista syistä pelastaa suomalaisia kuin Nooan arkissa ajelehtimaan kohti täysjärkisempää aikaa.

Kirjoittaja on historioitsija

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?