Viimeisiin hetkiin kuolinvuoteella liittyy usein ajatus, joka paljastaakin paljon eloon jäävistä – Hilkka Olkinuora puhuu nyt suoraan vaikeimmista kuoleman kysymyksistä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

–Ihmiselämän kunnioittaminen on meidän dna:ssa, pohtii Hilkka Olkinuora kuoleman toivomisen problematiikkaa.­

Viimeisiin hetkiin kuolinvuoteella liittyy usein ajatus, joka paljastaakin paljon eloon jäävistä – Hilkka Olkinuora puhuu nyt suoraan vaikeimmista kuoleman kysymyksistä

Oletko joskus ollut helpottunut siitä, että tuntemasi ihminen on kuollut? Se on tabu. Siksi siitä on pastori Hilkka Olkinuoran mielestä hyvä puhua.


30.9.2020 7:00

Pilvisenä syyskesän päivänä pastori Hilkka Olkinuoran kotipihassa Inkoossa on jäähyväisten tunnelma.

Kesä on päättynyt.

Varisevat koivunlehdet leijuvat tuulessa.

Hilkka Olkinuora istuu keskellä pihaa valkoisen puupöydän ääressä vehnäterrierinsä Jerrin touhutessa ympärillä.

Keskustelun aihekin liittyy jäähyväisiin.

Olkinuora on hiljattain vastannut nettikeskustelijalle, joka kysyi, että saako olla huojentunut siitä, että ihminen, jonka on tuntenut, on kuollut.

– Se, että toivoo jonkun kuolevan, on valtava tabu, Olkinuora sanoo.

Siksi tästä tabusta on hänen mielestään hyvä puhua. Näin se tulee luonnolliseksi asiaksi.

– Meillä on hyvin vahva eettinen näkemys siitä, että elämä on lahja ja tarkemmin ottaen Jumalan lahja. Ja että sitä ei saisi antaa pois, Hilkka Olkinuora, 73, sanoo.

Kautta aikojen hengen riistäminen itseltään on ollut suurin mahdollinen synti.

– Ihmiselämän kunnioittaminen on meidän dna:ssa.

Elämän pituus ei ole kuitenkaan itseisarvo, vaan sen merkitys ja se, miten mielekkäänä ihminen itse elämäänsä pitää.

Ihmisen omaa ja läheisten kuolemistoivetta on Hilkka Olkinuoran mielestä sotkenut viime aikoina vanhustenhoidon irvokas keskustelu. Sen mukaan ihmistä ei kannata hoitaa, jos laatupainotteisia vuosia ei ole enää paljon. Se johdattaa Olkinuoran mielestä keskustelun väärille teille.

– Kukaan muu ei voi päättää elämän arvosta kuin ihminen itse.

Hilkka Olkinuora asuu Inkoossa isoisoisänsä vanhassa talossa. Vehnäterrieri Jerri hankittiin kahdeksan vuotta sitten vähän ennen Hilkan puolison Hannu Olkinuoran kuolemaa.­

– Mutta meillä on tämä jäänne, että ihmisen elämästä päättää vain Jumala, sen takia on suuri synti toivoa kenenkään kuolemaa, edes omaansa.

Kuolemantoivetta on neljää lajia: on ihmisen oma ja toisen toivomus kuolla, ja sille on ulkoiset ja sisäiset syyt.

Yksi ilmeisin syy – ja yleisin – toivoa läheisen kuolemaa, on pitkittynyt fyysinen kärsimys. Silloin kuolema voi olla Hilkka Olkinuoran mielestä helpotus.

– Siihen liittyy todella tärkeä keskustelu kipua lievittävän palliatiivisen hoidon ja saattohoidon ja eutanasian kysymyksistä.

Aivan toisenlainen tilanne on, kun kuoleva on sitonut läheistensä elämää niin, että läheiset kokevat vapautuvansa vasta, kun ihminen on kuollut.

– On hyvin traagista, että ihminen voi päästä eläkkeelle ennen kuin hän pääsee irti esimerkiksi pahasta vanhemmasta ja pääsee jatkamaan omaa elämäänsä eteenpäin.

Työssään pappina Hilkka Olkinuora on törmännyt joskus tilanteisiin, joissa kukaan ei tule katsomaan yksinäistä vanhusta.

Kerran kokeneen sairaalapastorin kanssa jutellessa Hilkka Olkinuoran kanssa tämä otti puheeksi 50-luvun lastenkasvatuksen ja sanoi: ”Sodan jälkeen oli yleistä, että lapsia lyötiin ja alistettiin.”

Ei ole ihme, etteivät lapset välttämättä pysty tulemaan tervehtimään vanhenevia vanhempiaan.

 Nyt äiti haluaisi silittää minua, mutta minä katson tuota kättä, joka on lyönyt minua ja minä en voi.

– Minulle on pappina sanottu, että nyt kun isä vihdoin makaa sängyssä, minä uskaltaisin lähestyä sitä, mutta en pysty.

– Tai nyt äiti haluaisi silittää minua, mutta minä katson tuota kättä, joka on lyönyt minua ja minä en voi.

Syitä on monia. Joskus sukulaisten kesken saattaa olla niin huonot välit, ettei vanhempaa voi tulla tapaamaan, jos siellä on paikalla joku muu.

Usein kuvitellaan, että kuolinvuoteen äärellä vallitsee suuri sovitusjuhla. Että viimeistään sitten, kun loppu on lähellä, pyydetään ja saadaan kaikki anteeksi.

Se on Hilkka Olkinuoran mielestä hyvin kuormittava ja ehdottoman epätosi ajatus.

Toki on hienoa, jos elämän loppuvaiheessa voi tehdä tilit tasan.

– Se on upeata, että voi pyytää, saada ja antaa anteeksi, mutta hyvin usein asioiden selvittäminen on jälkeen jäävän oman ahdistuksen ja huonon omantunnon ilmaus.

– Minusta kuolevaa ei saa kuormittaa hänen elämällään.

Jos on vihannut jotakuta 50 vuotta, lopussa voi tulla katumus ja tarve selvittää välit, mutta sekin täytyy hoitaa kuolevan itsensä ehdoilla.

– Kuolinvuoteelle ryntääminen ja kuolevan ahdistaminen on hirveän itsekästä.

Kuoleman jälkeen pinnan alla saattaa olla paljon huojennusta. Ilmiö on tuttu monille papeille siunauskeskusteluista. Myös juristit tuntevat tilanteen perunkirjoituksista. Perinnön odottaminen voi useinkin olla kuoleman aiheen odottamisen syy.

 Pitääkö tuntea syyllisyyttä, jos on huojentunut toisen kuolemasta?

– Pitääkö tuntea syyllisyyttä, jos on huojentunut toisen kuolemasta? Hilkka Olkinuora kysyy.

Ja vastaa: Pitää antaa itsensä tuntea se mitä tuntee.

– Ei pidä suostua siihen, että on vain yksi oikea tapa surra.

Surussa on hänen mukaansa monenlaisia pimeitäkin puolia. Syyllisyyttä, huojennusta, vihaa ja pelkoa.

– Pitää antaa itsensä surra niin kuin suree. Jos on nimenomaan huojentunut tai suorastaan iloinen läheisensä kuolemasta, on kysyttävä itseltään että miksi.

Jos kuolinviestin saapuessa ensimmäinen ajatus on, että päästiinpä siitäkin ihmisestä eroon, toki itseltään on kysyttävä, miksi ajattelen näin.

– Ihmisen pitäisi käyttää tämä tilaisuutena oppia itsestään jotain.

Jos kysymys on kivusta tai huonosta hoidosta, silloin tietysti voi aktivoitua ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että kuolinhoito on vastedes parempaa.

Mutta jos on kyse huonoista väleistä, silloin yksi mahdollisuus on yrittää vaikuttaa niihin olosuhteisiin, jotka saivat ajattelemaan, että pääsinpä siitä eroon.

– Silloin kysymys on, mikä on minun osuuteni tässä asiassa.

Syitä voi olla monia. Taustalla on voinut olla esimerkiksi väkivaltaa tai rikos. Silloin voi miettiä, että miksi minä suostuin siihen.

– Aikuinen lapsi voi esimerkiksi kysyä, että miksi minä aikoinaan alistuin siihen, että äitini eli minun elämääni.

– Tai puoliso miettii, miksi minä alistuin siihen, että mieheni löi minua.

 Moni on huojentunut läheisensä kuolemasta ja syyllistyy siitä, että on huojentunut.

Usein ihmiset jäävät yksin tunteidensa kanssa. Tällaisista asioista ei saa puhua ääneen.

– Moni on huojentunut läheisensä kuolemasta ja syyllistyy siitä, että on huojentunut.

Hilkka Olkinuoran mielestä tästä on tärkeä puhua. Näin voidaan vähentää syyllisyyden tuskaa.

– Olen voinut saattaa yhteen ihmisiä, jotka ovat voineet yhdessä puhua, kuinka läheisen kuolema on ollut helpotus.

He ovat istuneet pienellä porukalla ja puhuneet asiat halki.

– Kukaan ei toivo toivovansa jonkun kuolemaa. Kukaan ei ole aidosti iloissaan siitä, että joku kuolee, mutta hirveän monelle se on merkinnyt vapautusta ja vapautumista.

– Se on valtavan suuri synnintunnustus, että voi sanoa, että olin onnellinen, kun isä kuoli. Eihän sitä kehtaa juuri missään sanoa.

Yleensä avuksi riittää, että kuuntelee.

– Jos joku lukee tätä juttua ja ajattelee, että perhe-elämäni ei ala ennen kuin anoppi kuolee ja on kykenemätön tekemään ajatukselle mitään, niin on hakeuduttava puhumaan siitä.

Yksi tapa on esimerkiksi kirjoittaa kirje kuolevalle, jota ei tietenkään näytä hänelle eikä lähetä.

– Kuolemisen prosessissa voi tapahtua paljon hyvää. Siihen kannattaa panostaa.

– Ihan siksi, että siinä oppii valtavasti toisesta ihmisestä ja itsestään, omasta tulevasta kuolemastaan. Ja myös elämästä.

– On surullista, jos emme sure toista ihmistä. Meidän on lupa surra häntä silloinkin, kun ihmisen kuolema on ollut hänen itsensä toivoma, Hilkka Olkinuora sanoo.­

Joskus huojennus kuolemasta voi johtua osittain myös kuolemisen käytännön puitteista. Voi olla, etteivät pienet lapset halua tulla sairaalaan, koska he tietävät, että juuri siellä kuollaan. Sairaalassa myös kolisee ja rämisee, ja siellä on kamalaa.

– Kuolemiseen liittyy hajuja, eritteitä, korinaa. Kuoleminen ei ole aina kaunis pois nukkuminen. Ihmiset voivat karttaa sitä tästä syystä.

– Kuoleminen ei ole aina sitä, että pidetään kädestä kiinni, vaan se on koko kuolemisen brutaali prosessi.

Muutos voi saada aikaan kauhua. Aina vahva isä onkin yhtäkkiä heikko.

Jo se, että ihminen katoaa muistisairauteen ja muuttuu toiseksi, voi vieraannuttaa. Kuoleva ihminen ei olekaan se ihminen, jonka minä tunsin.

– Tunnen paljon kuolevia ja sairastavia, jotka eivät halua tulla nähdyksi sellaisina kuin he ovat. He eivät halua –surullista kyllä – ihmisiä lähelleen.

– He luulevat, että he muuttuvat pelottavan näköisiksi. Kuolema ei ollenkaan kaunista ihmistä välttämättä.

 Olkinuora tietää, että kuolevatkin sanovat, että sitä ihmistä minä en halua tänne. Ja että se ei saa tulla minun hautajaisiini.

Hilkka Olkinuora tietää, että kuolevatkin sanovat, että sitä ihmistä minä en halua tänne. Ja että se ei saa tulla minun hautajaisiini.

On surullista, että pitää olla niin. Hilkka Olkinuora ottaa esimerkiksi kirjailija John Donnen kuluisan sanonnan: No man is an island, Yksikään ihminen ei ole saari. Sen sanoma on: me tarvitsemme toisiamme.

– On surullista, jos emme sure toista ihmistä. Meidän on lupa surra häntä silloinkin, kun ihmisen kuolema on ollut hänen itsensä toivoma.

– Voi myös surra sitä, että asiat menivät näin huonosti.

Viimeistään sillä hetkellä pitäisi voida aloittaa prosessi ja miettiä, että mitä tämä kertoo minun elämästäni? Ja minusta itsestäni?

Ja yrittää ymmärtää, miksi näin tapahtui.

– Jos ymmärtää, miksi asiat menivät näin, sitten ne eivät ehkä enää uudelleen mene niin.

– Samalla voi vaikuttaa omaan asenteeseensa, että keiden seurassa haluaa elämänsä jatkossa viettää. Voi kysyä itseltään, haluanko enää vastaisuudessa elää ihmisten kanssa, joiden kuolema tekee minut iloiseksi.

Kuuden lapsen äitinä, pappina ja pitkän uran tehneenä toimittajana Hilkka Olkinuora on kokenut paljon. Hän on rikkonut lasikaton ja ollut yksi ensimmäisistä naisista ison sanomalehden päätoimittajana.

Hän on nähnyt elämää ja kuolemaa.

Ja myös toivonut toisen ihmisen kuolemaa. Kaikki tämän artikkelin tapaukset ovat sattuneet hänen omalle kohdalleen.

Kuten se, että joskus läheisen kuolema on ollut hänen itsensä toivoma.

 Se on helpotus, että rakkaan ihmisen toive toteutuu

– Se on helpotus, että rakkaan ihmisen toive toteutuu, Hilkka Olkinuora sanoo.

Hänen aviomiehensä päätoimittaja Hannu Olkinuora kuoli täällä Inkoon kodissa nopeasti edenneeseen haimasyöpään elokuussa 2012.

– Se oli hyvä kuolema. Ei toivottu, mutta välttämättömyytenä hyväksytty.

–Kotisaattohoito piti ruumiin kivut loitolla, ja hyvin eletty elämä surun koossa. Oli lohdullista huomata, että mitään ei ollut jäänyt sanomatta.

Asioiden kokeminen henkilökohtaisesti on herkistänyt Hilkka Olkinuoran näkemään, miten paljon samanlaisia kohtaloita on.

– Olen itsekin kokenut toisen kuoleman toivomisesta sekä huojennusta ja syyllisyyttä.

Siinä piilee myös yksi syy, miksi hän on pappina hakeutunut saattohoidon ja kuolemisen kysymyksiin. Hän on myös kiinnostunut edistämään eutanasiaa.

– Minulle tämä ei ole vain teoriaa. Olen voinut jakaa kokemuksia muiden kanssa.

Häpeää hän ei tunne.

– En ole suostunut häpeämään sitä, että kuolema on ollut minulle tai jollekin muulle helpotus, mutta totta kai olen myös itse miettinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin.

– Yhä selvemmin ja painavammin ymmärrän, että aurinko ei saa laskea vihan yli. Ja yhä selvemmin ymmärrän, että elämä on elettävä päivä vain ja hetki kerrallansa.

 Tilinteko itsensä kanssa on tehtävä päivittäin.

Tilinteko itsensä kanssa on tehtävä päivittäin. Sillä mitä isompia kuormia syntyy, sitä huonommin ihmiselle käy.

– Minulla on viime vuosina kuollut monta ystävää, joiden kuolema ei ole ollut heidän elämänsä arvoinen. He ovat joutuneet kärsimään enemmän kuin on ollut kohtuullista. Se ahdistaa minua ihmisenä ja pappina.

– En millään siedä sitä, että ihmiset joutuvat tarpeettomasti toivomaan itsensä tai toistensa kuolemaa.

Tähän liittyy Hilkka Olkinuoran mukaan myös paradoksi. Jos joutuu jostain syystä toivomaan jonkun kuolemaa, silloin ajautuu samalla toivomaan myös omaa kuolemaansa.

– Jos joku kärsii hirveästi eikä saa kuolla, täytyy ottaa huomioon, että se voi olla myös tulevaisuudessa oma kohtalo.

Sen välttämiseen on Olkinuoran mielestä vain yksi keino.

Kannattaa pitää ihmissuhteet kunnossa.

Hilkka Olkinuora

(entinen Kunnas)

Ikä: 73

Ura: Pastori, toimittaja, tietokirjailija. Pitkä ura taloustoimittajana. Oli Kauppalehden toinen päätoimittaja.

Perhe: Leski, uusperheessä kahdeksan lasta, joista elossa seitsemän. Lapsenlapsia seitsemän.

PLUS: Asuu isoisoisänsä vanhassa talossa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?