Saara Kankaanrinnan kolumni: Ruokaa kannattaa kasvattaa itse, vaikka helpommallakin pääsisi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Saara Kankaanrinnan kolumni: Ruokaa kannattaa kasvattaa itse, vaikka helpommallakin pääsisi

Arvostus ruokaa ja sen tuottajia kohtaan nousee oman osallistumisen myötä, kirjoittaa Saara Kankaanrinta.

28.9. 8:00

”Itsekasvatettu porkkana on maailman parasta!” julistavat pienet sadonkorjaajat riemuissaan. Multainen aarre pestään puutarhaletkulla ja syödään heti.

Tuntuu alkukantaisen hyvälle pitää huolta omista perustarpeistaan. Tulkoon vain korona ja rajoitukset, meillä on juureksia! Miten suurta mielihyvää saa aikuinenkin hassusta pienestä omavaraisuudesta.

Eihän meidän tarvitsisi kasvattaa itse mitään. Kaupasta löytyy ympäri vuoden kaikkea mahdollista. Miksi vaivautua säätämään itse? Hyllystä saa helpommalla.

Mutta siinäpä se. Mitä helpommin saamme asioita, sitä vähemmän arvostamme sitä.

Tuntuu aivan hirveälle heittää oman maan juures bioroskiin. Mikä epäonnistuminen! Muoviin pakatun tavaran kanssa ei valitettavasti synny näin vahvaa tunnetta.

Osaamme thaimaalaisen katukeittiön reseptit ja texmex on koulujen suosituin ruoka. Samaan tahtiin kun makumaailmamme on laajentunut, on yhteinen ruokatajumme supistunut.

Miten suuri ihme on pikkuruisesta siemenestä kasvanut ruoka, miten kauan vie perunan kasvaminen, miten helpottavalta voi tuntua sade kuivan kesän keskellä.

Arvostus ruokaa ja sen tuottajia kohtaan nousee oman osallistumisen myötä.

Kiinteämpi osallisuus ruoantuotantoon voi syntyä montaa reittiä. Pienpalstat, oma laatikko, ruukku, säkki tai lava, osuuskunnat ja yhteisöviljely.

 Kun on kasvattanut tai poiminut itse ruokansa suoraan mullasta, myös ruoanlaitto on suuri nautinto.

Kun on kasvattanut tai poiminut itse ruokansa suoraan mullasta, myös ruoanlaitto on suuri nautinto. Italialaiseen tyyliin raaka-aine nousee arvoonsa.

Itse kasvatettu ja kerätty tarkoittaa usein myös kasvispainotteisuutta. Tämä on hyvä asia, ja tapahtuu ihan huomaamatta.

Oikaistaan pieni käsitevirhe samalla: Ei ole ”kasvisruokaa”, on vain ruokaa. Samoin kuin ei ole ”naiskirjailijoita” tai ”naisjohtajia”, on vain kirjailijoita ja johtajia.

Ruokatajun syvenemisen myötä myös irralliset asiat loksahtelevat kokonaisuudeksi. Jaa, kasvi ei kasva ilman typpeä ja fosforia. Mutta eikö ne samat aineet aiheuta sinilevää Itämeressä? Entä miten luonnossa kaikki kasvaa ilman lannoitusta?

Ruokataju vie elämän perusasian, maaperän äärelle. Maaperässä on neljännes koko eliömaailman monimuotoisuudesta. Madot, hajottajat, bakteerit ja sienijuuret ovat osa tätä melko tuntematonta maailmaa.

Maaperän toiminnasta riippuu myös kasvin sisältämät ravinnepitoisuudet.

Kenties joskus maksamme jopa sen perusteella, miten ravinteikasta raaka-aine on. Ihminen ei nimittäin elä kiloilla ja tonneilla, vaan sisällöllä.

Maaperän merkitys on viinin ystäville tuttu. Kyllä maa ja olosuhteet, terroir, maistuvat myös ruoassa. Elämäni paras peruna oli kasvanut karussa saaressa hyvänä kesänä.

Muistan vuosien takaa hellyttävän hetken, kun silloin 5-vuotias esikoinen tiivisti ruokatajun syvällisemmin kuin itse osasin.

”Äiti, tiedätkö mikä on tärkeämpää kuin rakkaus?” En tiennyt.

”Mato. Se kuohkeuttaa maan, ja jos meillä ei ole ruokaa, ei voi elää eikä ole rakkauttakaan.”

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?