Yhtäkkiä pääkallosta puuttui puolet – Henry Keisala, 37, joutui uskomattomaan tilanteeseen lenkillä: näin hänellä menee nyt - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Yhtäkkiä pääkallosta puuttui puolet – Henry Keisala, 37, joutui uskomattomaan tilanteeseen lenkillä: näin hänellä menee nyt

On kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun tamperelainen Henry Keisala sai aivovamman oudoissa olosuhteissa.

Henry Keisalan kallosta osa on biolasia.­

26.9. 19:30

Juhannuksen jälkeinen tiistai vuonna 2018 sujui Tampereen Rautaharkon alueella Keisalan perheessä kuin mikä tahansa normaali arkipäivä. Henry Keisala, 37, palasi töistä kotiin. Anoppi oli kylässä. Kahvittelun jälkeen urheilullinen mies päätti lähteä juoksulenkille.

Se, mitä seuraavaksi tapahtui, on kaukana normaalista.

Keisalan muistikuvat iltapäivän tapahtumista loppuvat siihen, kun hän sitoi lähtiessään lenkkareita jalkaan. Joitakin hetkiä myöhemmin hänet löydettiin läheltä kotia vakavasti vammautuneena.

– Naapuri löysi minut keskeltä tietä kotikadulla ja minulla oli päässä kaksi nyrkin kokoista pattia. Olin ollut ilmeisesti jollain tavalla tajuissani, mutta hirmu sekava, en ollut pystynyt puhumaan mitään, Keisala kertaa järkyttävää päivää.

Keisala kiidätettiin kadulta pikaisesti sairaalaan. Henry oli saanut kesken lenkin voimakkaan iskun päähänsä, minkä vuoksi hän menetti muistinsa ja sai vakavan aivovamman.

Keisalan ensimmäinen sairaalajakso kesti kolme viikkoa.­

Ensimmäiset viikot Keisala kulki täysin pimennossa, tietämättä vakavasta tilanteestaan yhtään mitään.

Kovan iskun takia Keisalan aivot olivat siirtyneet kallon sisällä kaksi senttiä oikealle. Tärähdys aiheutti aivoverenvuodon ja aivojen turpoamisen. Turvotuksen takia Henryltä piti poistaa puoli pääkalloa, jotta aivoille saatiin tilaa. Myöhemmin puolet kallosta rakennettiin biolasista.

– Silloin alussa joku lääkäri sanoi mulle, että jos olisin ollut vanhempi ihminen tai huonommassa kunnossa, niin siihen olisi tarina loppunut. Lääkäri ihmetteli, että tulin omin jaloin ovesta sisään. On se vakava paikka ollut.

Syksyllä 2018 Henry Keisala näytti hurjalta, kun kallosta puuttui iso osa. Korjausleikkauksessa hänen kallonsa korjattiin biolasilla.­

Se, mitä kohtalokkaalla lenkillä tapahtui, on edelleen yli kaksi vuotta myöhemmin täysi mysteeri. Poliisi tutki tapahtumaa pahoinpitelynä, mutta tutkinta keskeytettiin huhtikuussa 2019.

– Tämä on täysin pimennossa. Tässä on tehty kaikki mahdolliset tutkintatoimenpiteet, muun muassa jututettu naapurustoa, mutta asiaan ei ole saatu mitään selvyyttä, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo.

Reilun kahden vuoden aikana ei ole myöskään löytynyt yhtäkään epäiltyä tekijää.

– Onhan se erittäin epätodennäköistä ja outoa, että ei tule yhtään mitään. Yleensä ihmisiä on liikkeellä ja ihmiset näkevät ja ilmoittautuvat mediaherätysten kautta. Tähän ei ole tullut mitään sellaista mihin voisi tarttua, Kinnunen sanoo.

Paha leikkaushaava kurottiin umpeen metallihakasilla.­

Vammojen perusteella lääkärit pitävät varmana, että Keisala joutui lenkillä nimenomaan hyökkäyksen kohteeksi.

– Olen puhunut asiasta lääkäreille monet kerrat, ja he ovat kertoneet, että tuollainen vamma ei aiheudu millään muulla tavalla kuin ulkoisella voimalla ja nimenomaan lyönnistä, Keisala kertoo.

Lenkkitossujen laittamisen ja sairaalasta heräämisen välinen aika on Keisalalle edelleen täysin pimennossa.

– Se on niin mysteeri, kun ei ole mitään havaintoja kellään. Nyt kun olen tehnyt itsekseni kävelylenkkejä tässä naapurustossa, niin olen aika ajoin toivonut sitä, että tulisi joku hetki, että muistaisin, mitä on tapahtunut, mutta ei.

Aktiivisen miehen elämä on muuttunut tapahtuneen myötä. ”Ennen olin hemmetin aktiivinen ja vilkas ihminen, mutta kyllä se on pakottanut pysähtymään ja miettimään asioita”.­

Keisala haluaa yhä uskoa, että tapaus selviää.

– Siis totta kai haluaisin, että se selviää, mutta olen ollut miettimättä ja asettamatta mitään toiveita, koska ei tälle tapahtuneelle enää mitään voi. Selviää tai ei, niin ei se mun tilannetta muuta miksikään.

Keisala on luvannut ratkaisevasta vihjeestä tuntuvan rahapalkkion.

Keisala käy edelleen säännöllisesti terapiassa, jotta vihan tunteet hälvensivät. ”Viime vuonna oli vaikeaa se, että koko ajan vertasi siihen aikaisempaan minään, mitä olin ennen vammautumista. Jollain tasolla sen osaa jo hyväksyä ja oppii elämään niiden kanssa”.­

Viha. Sen kanssa Keisala on joutunut kamppailemaan kaikki päivät järkyttävän tapahtuman jälkeen.

– Kyllä se kieltämättä vituttaa aivan saatanasti, kun se mieleen tulee.

Hyvän terapeutin ja läheisten avulla viha hellittää kuitenkin vähitellen.

– Vihan tunne on jollain tasolla helpottanut, mutta se on vieläkin työn alla. Olen yrittänyt olla miettimättä koko asiaa, koska olisi helppo katkeroitua ja hautoa vihaa. Ei se muuta tapahtunutta miksikään. Se on tapahtunut ja sillä selvä.

Pelkoa Keisala ei sen sijaan ole tuntenut.

– Ei mulla pelkoja ole. Lähinnä se on niin, että olen valmistautunut, jos liikun tuolla, että yksikään ihminen ei mene minun ohi ilman, että tiedän miten läheltä tai missä asennossa se menee. Sitten se vielä korostuu, jos mulla on tytär mukana.

Kohtalokkaan kesäkuisen päivän tapahtumat vaikeuttavat edelleen Keisalan jokapäiväistä arkea. Vaikean aivovamman sivutuotteena tuli epilepsia. Viimeisin epilepsiakohtaus tuli heinäkuussa.

Tukan alla oleva arpi muistuttaa järkyttävästä kokemuksesta.­

Epilepsian lisäksi Keisala kärsii tasapaino-ongelmista, puolieroista ylä-ja alaraajoissa, kovasta päänsärystä sekä muistihäiriöistä.

– Suurin yksittäinen asia, mitä tuosta jäi, on väsymys. Se on sellainen tappava väsymys. Väsymys tuntuu siltä kuin verho laskettaisiin silmien eteen.

Väsymyksestä huolimatta Keisala noudattaa tunnollisesti fysioterapeutin antamaa treeniohjelmaa.

– Juoksemaan en pysty, koska tärinä tuntuu päässä tosi epämiellyttävältä. Mutta käyn kävelylenkeillä ja teen monenlaista jumppaa fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Omasta motivaatiosta se ei ainakaan ole kiinni.

Kovasta treenistä huolimatta Keisala joutuu ehkä hyväksymään sen, että osa vammoista on tullut jäädäkseen.

– Tuo mun vamma on niin vakava, että onhan se pieni ihme, että pystyn tässä järkeviä puhumaan ja kävelen tässä edes takaisin.

Keisalan elämänarvot menivät tapahtuman jälkeen osin uusiksi. ”Pitää vaan unohtaa ne tietyt elämän tavoitteet ja sitten keskittyä niihin toisenlaisiin pieniin hyviin asioihin”.­

Rankkojen aikojen keskellä Keisala on ammentanut voimaa perheestään ja läheisistä ystävistään.

– Oma perhe, äiti, sisarukset ja vaimo ja etenkin tuo pieni 2-vuotias Isla-tyttö ovat auttaneet jaksamaan. Tyttö on ollut se suurin motivaattori, että haluan olla niin normaali isä kuin voin olla.

2-vuotias tytär on Henry Keisalan silmäterä.­

Oli niitäkin hetkiä, kun ajatuksista tuli mustia.

– Kyllä mä välillä ihan rehellisesti ajattelin niin, että parempi ja helpompi olisi ollut, kun olisi jäänyt siihen. Mutta sitten taas katselen tuota pientä likkaa, joka tuossa vipeltää, niin sitten on vähän huono omatunto, että on edes jossain kohtaa niin ajatellut.

Tulevaisuuden suunnitelmistaan Keisala ei osaa sanoa vielä mitään. ”Haluaisin, että olisin jossain muussakin mukana kuin perhe-elämässä. Mutta vaikea asettaa vielä tavoitetta, kun ei tiedä mikä se oma kohtalo on”.­

Keisala tietää, että jos vammautuminen on hänelle itselleen vaikeaa, se on sitä myös läheisille.

– Puolisolle tämä on ollut ehkä jopa kauheampaa kuin mulle. Enhän mä tiedä niistä vaikeimmista hetkistä mitään, mutta hän on joutunut elämään ne kaikki läpi. Että tuleeko tuo toinen lakanan alla pois vai mitä tapahtuu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?