Puolustusvoimat vahvisti Utajärven kotiseutu­museossa räjähdys­vaaran aiheuttaneen esineen sota-ajan lentopommiksi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Puolustusvoimat vahvisti Utajärven kotiseutu­museossa räjähdys­vaaran aiheuttaneen esineen sota-ajan lentopommiksi

Museossa oli siirretty vitriinissä ollutta sodanaikaista pommia, kun sen huomattiin vuotavan kirkasta nestettä.

25.9. 16:04

Pohjois-Pohjanmaalla Utajärven kotiseutumuseosta perjantaina aamulla löytynyt esine varmistui Puolustusvoimien tekemässä tarkastuksessa sota-ajan lentopommiksi, kertoi Oulun poliisin johtokeskus. Aamupäivällä kotiseutumuseo piha-alueineen eristettiin räjähdysvaaran vuoksi pelastuslaitoksen toimesta.

Puolustusvoimien tekemän tutkinnan yhteydessä löytyi myös muuta Puolustusvoimille kuuluvaa sodanaikaista materiaalia. Osa löydetystä materiaalista oli edelleen räjähdeaineilla täytettyjä. Kainuun prikaatin raivausyksikkö otti museosta löydetyn esineistön haltuunsa ja hävitettäväksi.

Museossa oli siirretty vitriinissä ollutta sodanaikaista pommia, kun sen huomattiin vuotavan kirkasta nestettä.

Kotiseutumuseossa oli pelastuslaitoksen mukaan hälytyksen aikaan aamulla yksi työntekijä. Vierailijoita paikalla ei ollut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?