Amorellan rekat jäivät satamaan, lastin omistajat joutuvat maksamaan pelastuspalkkion – tästä siinä on kyse: ”Se tietysti voi hämmentää” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Amorellan rekat jäivät satamaan, lastin omistajat joutuvat maksamaan pelastuspalkkion – tästä siinä on kyse: ”Se tietysti voi hämmentää”

Långnäsin satamassa poispääsyä odotti iltapäivällä 30-40 Amorellalla ollutta rahtiyksikköä.

24.9.2020 14:34 | Päivitetty 24.9.2020 14:40

Sunnuntaina karille ajaneella Viking Amorellalla olleet noin 40 henkilöautoa ja yli 40 rekkaa siirrettiin eilen maihin Ahvenanmaalle Långnäsin satamaan.

Rekat eivät kuitenkaan ole päässeet lähtemään satamasta välittömästi.

IS:n tietojen mukaan Viking Line tiedotti rahdin kuljettajille, että he saavat ottaa ajoneuvonsa haltuun vasta, kun kuljetusyhtiö on maksanut takauksen sen pelastustyöstä aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi pelastustyön tehneelle yhtiölle.

– Kuljettajille olemme tiedottaneet käytännön asioista mm. milloin laiva saapuu Långnäsiin ja myös siitä, että heidän on odotettava kunnes heidän kuljetusyhtiönsä ovat hoitaneet Alfons Håkansin vaatimat takaukset. Alfons Håkans on itse ollut yhteydessä kuljetusyhtiöihin, Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo sähköpostin välityksellä.

Amorellalla olleita rekkoja on pysäköityinä Långnäsin satamassa.­

Långnäsin satama.­

Paikalla Långnäsin satamassa ollut meriturvatarkastaja Juri Jalava Viking Linelta kertoi IS:lle ennen kello kahta torstaina, että tuolloin sataman ympäristössä pois pääsyä odotti vielä 30-40 Amorellalla ollutta rahtiyksikköä.

Rekat ovat levittäytyneet usealle eri pysäköintialueelle satamassa ja sataman lähiympäristössä. Jalavan mukaan tilat ovat kuitenkin riittäneet.

Paikalla olleen IS:n toimittajan mukaan rekkojen luona oli iltapäivällä vartijoita ja Viking Linen työntekijöitä. Kuljettajia ei paikalla ollut.

Viking Linen meriturvatarkastaja Juri Jalava.­

Amorellan pelastustöistä vastaavan hinaus- ja meripelastusyhtiö Alfons Håkansin toimitusjohtaja Joakim Håkans kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.

Håkansin mukaan rekat eivät voi poistua satamasta, ennen kuin lastin omistajat tai heidän vakuutusyhtiönsä ovat antaneet pelastusyhtiölle vakuuden siitä, että he osallistuvat pelastuspalkkion maksamiseen.

– Meripelastuksessa jokainen vastaa omalla osuudellaan pelastuspalkkion maksusta. Laivan omistaja omalla osuudellaan, lastin omistaja omalla osuudellaan. Rekka-autojen ja niiden kyydissä olevan lastin omistajat, eli käytännössä vakuutusyhtiöt, maksavat oman osuutensa pelastuksesta, koska rekat lasteineen pelastettiin. Tämä on yhteinen vastuu merihavereissa.

– Käytännössä se menee niin, että rekkojen vakuutusyhtiö antaa takauskirjeen, jossa rekan omistajat siis sitoutuvat tulevaisuudessa maksamaan oman osuutensa pelastuksesta, koska heidän rekkansa on pelastettu. Tämä perustuu merilakiin. Mutta moni liikennöitsijä ei ole kohdannut tällaista tilannetta aiemmin, siksi se tietysti voi hämmentää. Vakuutusyhtiöille tämä on normaali toimenpide.

Håkans kertoo, että vaaditut takaukset eivät koske henkilöautoja, vaan ne ovat vapaita lähtemään. Henkilöautojen omistajat eivät siis osallistu pelastuspalkkion maksuun.

Håkans sanoo, että maksua ei pyydetä suorittamaan nyt, vaan pelastuspalkkion suuruus määritellään vasta sen jälkeen, kun Amorellan vauriot on korjattu ja niiden kulut selvillä.

– Lastin omistajat eivät osallistu Amorellan korjauskuluihin. Mutta ennen kuin Amorella on korjattu, ei ole tiedossa mikä on Amorellan pelastettu arvo.

Hän ei lähde arvioimaan millaisista summista pelastuspalkkion osuuksissa tulee olemaan kyse. Maksettavaksi tuleva prosenttiosuus on kaikille rahtitahoille sama, mutta maksun määrä riippuu siitä, minkä arvoisesta lastista on kyse.

– Ei ole mitään täsmällistä tai yleispätevää summaa tässä kohtaa.

– Pelastuksessa pelastetaan kaikki jotka olivat samassa aluksessa. Kaikki maksavat saman prosenttiosuuden siitä omaisuudesta joka on pelastettu, mahdollisten korjausten jälkeen. Ihmisten evakuointi ei ole koskaan kustannus joka laskettaisiin mukaan.

Suomen merilaissa vastuuta pelastuspalkkiosta koskevassa kohdassa mainitaan, että aluksen omistajan sekä muun omaisuuden omistajan on maksettava pelastuspalkkio suhteessa heille kuuluvan pelastetun omaisuuden arvoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?