Mahdollinen joukkoaltistuminen baarissa Helsingissä

Neljänä eri päivänä Old Irish Pubissa ollee ovat voineet altistua.

Usealla helsinkiläisessä Old Irish Pubissa aikaa viettäneellä henkilöllä on myöhemmin todettu koronavirustartunta, Helsingin kaupunki tiedottaa.

Tartunnan saaneet henkilöt oleskelivat Mannerheimintiellä sijaitsevassa pubissa keskiviikkona 9. syyskuuta, perjantaina 11. syyskuuta, lauantaina 12. syyskuuta ja tiistaina 15. syyskuuta.

Kuppilassa samaan aikaan olleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan kahden viikon ajan mahdollisesta altistumisesta. Koronavirustestiin tulee hakeutua, jos tulee lieviäkin oireita. Testitulosta tulee odottaa kotona ja välttää läheisiä kontakteja erityisesti iäkkäiden ja riskiryhmiin kuuluvien kanssa.

Tartunnan saaneiden lähikontaktissa olleet henkilöt on jo tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Old Irish Pubin toimitusjohtajan Peder Blakin mukaan yritys noudattaa kaikkia koronarajoituksia ja onottaneet käyttöön myös omia varotoimia.

– Teemme kaikkemme, että pystymme varmistamaan asiakkaiden turvallisuuden, Blak sanoo tiedotteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?