Valokuvaaja löysi kätköistään kolme vanhaa filmirullaa – tällainen oli rappioalkoholistien salainen maailma Hakaniemen sillan alla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Valokuvaaja löysi kätköistään kolme vanhaa filmirullaa – tällainen oli rappioalkoholistien salainen maailma Hakaniemen sillan alla

Viisikymmentä vuotta sitten Helsingin Hakaniemen sillan alla eli pultsariyhteisö. Enää heitä ei ole, eikä kohta siltaakaan.

Nuori valokuvaaja Risto Vuorimies onnistui voittamaan rantojen miesten luottamuksen. Se näkyy kesän 1970 ainutlaatuisissa kuvissa.­

27.9. 18:00

Orpo Bemari on jätetty ilmaisparkkiin harmaan betonikannen alle. Joutomaalle ovat unohtuneet jonkun farkut, reppu ja tyhjä opiaattipurkki. Syyskuisena iltapäivänä vuonna 2020 Helsingin Hakaniemen sillanalus eli pilarisali on muuten tyhjä.

Kesällä 1970 pilarisalissa majailivat pultsareiden kuningas Joppe, kiharatukkainen Hurmuri-Henkka, raamikas Betoni-Reiska, sotainvalidi Puujalka-Pave, keittäjä-Mummi, kylmäkkö-Hilma ja kymmenet muut laitapuolen kulkijat. Puliukot, spurgut, rappioalkoholistit.

Denaturoitu sprii eli tenttu oli myrkkyä. 1960-luvun puolivälissä tentun metanolipitoisuutta laskettiin juuri myrkytyskuolemien vuoksi. Lantringiksi kävi pelkkä vesi.­

Siellä heiluivat myös Hakaniemen penskat ja teinit, heidän joukossaan 15-vuotias Leif Lassfolk.

Lassfolkin suomenruotsalaiseen suurperheeseen oli siunaantunut kaksi tytärtä ja kahdet kaksospojat. Ahtaana asuntona oli kaksio torin laidassa, nykyisen Pepsi-kellon alla. Hakaniemi vilisi lapsia, joiden leikkikenttänä oli koko kaupunginosa.

Leifin elinpiiri oli ollut niin erityinen, että hän halusi vielä elämänsä viimeisinä kuukausina antaa äänen tuon ikimuistoisen kesän ihmisille. Leifin veljentytär Crista Lassfolk-Feodoroff toimitti viime keväänä kuolleen setänsä muistelukset Pilarisalin sankarit ja nappivarkaat -nimiseksi kirjaksi. Lämmöllä.

– Kaikki Hagiksen kakarat pyörivät sillan alla. Mitä jyrkemmin kiellettiin, sen varmemmin ne tuli, Lassfolk-Feodroff sanoo.

– Lapsilla oli jopa oma maja, jossa leikittiin kotia ja käytettiin pultsareiden pullonkorkkeja astioina. Eivätkä ne niitä ihmisiä pelänneet, eikä ollut syytäkään. Rantojen ukot olivat kilttejä, sotaveteraaneja monet.

Sodankäynyt sukupolvi on kuollut, mutta asunnottomuus ei ole ilmiönä mihinkään kadonnut. Uudet polvet nappaavat viinan sekaan mömmöjä ja huumeita. Puhutaan sekakäyttäjistä, joiden liikkeet voivat olla arvaamattomia.

– Kuivaamoissa ei kuulemma näy enää ”puhdasverisiä” alkoholisteja. Spurgut olivat ehkä solidaarisempia toisilleen, nykyään pöllitään kaikki, Crista sanoo.

Vanhanajan puliukot nauttivat hinta-prosenttisuhteiltaan passeleita Sorbusta, Vinettoa ja Aperitaa. Valikoimaan kuuluivat myös korvikkeet, niistä tunnetuimpina denaturoitu sprii eli tenttu, Eau de Cologne eli kolina sekä pulituuriksi kutsuttu puusepänlakka, joka antoi nimen koko alakulttuurille.

Puliremmi pesiytyi pilarisaliin melko pian Hakaniemen sillan valmistuttua 1961. Merihakaa ei vielä ollut, ei liioin Ympyrätaloa eikä SAK:n palatsia. Läheisestä kerrostalosta menoa kyyläsi kiikarilla muuan tilintarkastaja Mäkinen, joka ei koskaan empinyt soittaa paikalle poliiseja, ”slurkkeja”. Huoltopoliisin harmaa Ford Transit kurvasi usein sillankorvaan.

Kuusikymppinen Hakaniemen silta on tarkoitus purkaa ensi vuonna. Uusi rakennetaan idemmäksi. Tällä vuosikymmenellä rampeille ja pilarisalin joutomaille nousee kerrostaloja sekä hotelli. Ratikat ja polkupyörät alkavat soljua virtaviivaisia Kruunusiltoja pitkin.

Slussenin sissien olohuone Tukholmassa rakennettiin vastikään uusiksi. Suomen Slussen muuttuu pienois-Manhattaniksi. On viimeiset hetket seistä rumuuden ytimessä.

– Onhan tämä ollut Helsingin komeinta parkkipaikkaa, Crista näyttää.

Pilarisalin tenuremmi todella sai rannassa istuessaan nauttia maisemista. Suoraan edessä aukeaa yhä Kruununhaan hieno talorivistö.

– Rantsussa oli heidän keittiönsä. Porukka keitteli kerran kurkkupurkissa pyydystämäänsä sorsaa, jota väittivät hallista saaduksi kanaksi. Käry kävi, kun skoude huomasi, että tällä kanalla onkin räpylät.

Kesän 1970 meno yltyy Lefa-sedän muistelmissa veijaritarinaksi, jonka hahmoilla on esikuva elävässä elämässä. Mukaan on päässyt, tosin nimettömänä, jopa Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Mauno Koivisto.

Hakaniemessä asunut Koivisto heitti pummaajalle markan, joka putosi maahan.

– Manu sanoi, että etkö meinaa nostaa, johon pultsari, että markanko vain annoit. Sen jälkeen kaveri kulki nimellä Miljonääri-Mäkinen.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Pilarisalin mies nauttii hetkestä Hakaniemen torilla.­

Työpaikalleen Kaupunginteatterille kiiruhtanutta Matti Raninia rannan jermut morjestivat: terve, Kariluoto!

Rappioalkoholistien heimo oli selviytyjiä, joiden jokapäiväisenä tehtävänä oli pöhnä ja yösijan löytäminen. Sodanjälkeisessä Helsingissä asuntopula oli ankara. Kaupunkia oli pommitettu, siirtoväelle löydettävä kodit. Etusijalla olivat perheet.

Rintamalta palanneet poikamiehet jäivät asuntojonojen hännille. Osalle irtolaisuus, lintsi, oli oma valinta, useimmille ei. Deekikselle ajautui professoreita ja sekatyömiehiä, miehiä ja naisia.

Nuori valokuvaaja Risto Vuorimies antoi heille kasvot. Kesällä 1970 22-vuotias Risto kulki kamera kädessään pitkin Kauppatorin, Katajanokan ja Hakaniemen rantoja.

Vuorimies tunnetaan muun muassa Hurriganesien legendaaristen levykansien kuvaajana.

– Ehkä halusin kokeilla uutta kuvauksen estetiikkaa. Olen kai ollut vilpitön ja tietämätön, tullut hyväksytyksi. Kuva on syntynyt siinä ohessa. En itsekään käsitä. Tuon kesän jälkeen lähdin Tukholmaan opiskelemaan valokuvausta, Vuorimies kertoo.

Toimittaja Crista Lassfolk-Feodoroff ja valokuvaaja Risto Vuorimies ovat tehneet kulttuurityön. He tallensivat Hakaniemen pilarisalin kadonneen kaupunkiperinteen ennen kuin silta puretaan.­

Viime keväänä hän löysi kätköistään kolme filmirullaa täyttä tavaraa, joista osa on taannoin ilmestyneen Pilarisali-kirjan kuvituksena ja loput videonäyttelynä Helsingin Kallion kirjastossa.

Spurgujen kaverin Leif Lassfolkin elämästä saisi oman kirjan.

Lefakin muutti Tukholmaan, meni naimisiin, teki töitä ja joutui Ruotsin poliisin kirjoihin Olof Palmen murhan yhteydessä.

– Lefa kuskasi roskia murhayönä ja napattiin todistajaksi. Sen jälkeen hän otti silloisen vaimonsa nimen Winnsberger. Lefan piti vaihtaa se takaisin, mutta hän ei ehtinyt. Setäni kuoli yllättäen huhtikuussa, Crista Lassfolk-Feodoroff suree.

Marraskuussa 1967 ankarissa pakkasissa 44 asunnotonta paleltui kuoliaaksi

Terveydenhoitaja Merja Eklund työskenteli Kallion terveysasemalla 1980-luvun alussa, jolloin veteraanisukupolvea vielä asui pilarisalissa.

– Rintamalta palanneilla naimattomilla miehillä oli Helsingissä kaksi vaihtoehtoa: yhteismajoitus pommisuojassa tai ulkoilma. Osalle oli katkera pala, että samat hommat tehtiin, mutta asuntoja saivat vain perheelliset.

Eräs Oiva-niminen kaveri kävi joka aamu vastaanotolla insuliinipiikillä.

– Laitapuolen kulkijoilla oli monesti heikko verenkierto ja säärihaavoja, jotka sitten hoidettiin. Vakavimmat tapaukset vietiin Marian sairaalan ensiapuun.

Marraskuun 1967 ankarien pakkasten aikana 44 asunnotonta oli paleltunut kuoliaaksi Helsingissä. Iso yömaja keskustassa oli suljettu toimistotalojen tieltä.

Nuoret radikaalit perustivat Claes Andersson ja Ilkka Taipale kärkijoukkonaan Marraskuun liikkeen, joka johti vielä samana vuonna Liekkihotellin eli Lepakkoluolan avaamiseen asunnottomille alkoholisteille. Osa kuitenkin jäi siltojen alle. Lepakko purettiin 1999.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?