Epäilty henkirikos Vantaan Hämeenkylässä – poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön

Uhri ja epäilty tunsivat toisensa, poliisi kertoo.

Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa tutkivansa Vantaan Hämeenkylässä 2. syyskuuta tapahtunutta epäiltyä henkirikosta.

Vainaja löytyi asunnosta 12. syyskuuta. Rikoksen epäillään tapahtuneen kymmenen päivää aiemmin.

– Yksityisasunnosta 12.9.2020 löytyneen vainajan kuolemansyyn selvittäminen muuttui henkirikostutkinnaksi oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen, sekä poliisin omissa tutkimuksissa esiin tulleiden seikkojen perusteella, poliisitiedotteessa kerrotaan.

Poliisi kertoo ottaneensa tapaukseen liittyen kiinni yhden henkilön. Hänet vangittiin eilen maanantaina todennäköisin syin taposta epäiltynä.

– Epäilty on kuulustelussa tunnustanut teon, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauno Jämsä mainitsee tiedotteessa.

Tutkinnanjohtaja Jämsä kertoo Ilta-Sanomille, että henkirikoksesta epäilty on noin 50-vuotias mies. Uhri on häntä vanhempi nainen.

– Uhri ja epäilty ovat tunteneet toisensa, Jämsä sanoo.

Jämsä ei tarkenna, miten uhri ja epäilty tunsivat toisensa. Jämsä ei muutoinkaan suostu tutkinnan tässä vaiheessa avaamaan enempää tapauksen yksityiskohtia.

Jämsän mukaan tapausta alettiin tutkia epäiltynä henkirikoksena muutama päivä ruumiin löytymisen jälkeen.

Juttua täydennetty 22.9.2020 klo 10.35 tutkinnanjohtajan kommenteilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?