Traktori pyöri useita kertoja katon kautta ympäri Somerolla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Traktori pyöri useita kertoja katon kautta ympäri Somerolla

Kuski lensi onnettomuudessa ulos ohjaamosta ja loukkaantui.

Kantatie 52 oli onnettomuuden vuoksi jonkin aikaa kokonaan poikki, sillä traktorin kuljettaman pyöröpaalikuorman paalit ovat levinneet ympäri tietä.­

21.9. 20:56

Somerolla Varsinais-Suomessa traktori suistui maanantaina alkuiltapäivällä kantatie 52:lla. Päivystävän palomestarin Toni Pyökärin mukaan traktori oli mennyt useita kertoja katon kautta ympäri.

Pyökärin mukaan kuljettaja oli traktorissa yksinään. Kuski lensi onnettomuudessa ulos traktorin ohjaamosta ja loukkaantui, mutta vammojen vakavuudesta palomestarilla ei ollut tietoja. Ensihoito vei kuljettajan sairaalaan hoidettavaksi.

Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.

Kantatie 52 oli onnettomuuden vuoksi jonkin aikaa kokonaan poikki, sillä traktorin kuljettaman pyöröpaalikuorman paalit ovat levinneet ympäri tietä. Pyökäri arvioi, että kuormassa oli 20–30 paalia. Tie avattiin kokonaan liikenteelle neljän jälkeen iltapäivällä.

Onnettomuuspaikka oli kantatie 52:lla kymmenisen kilometriä Somerolta Salon suuntaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?