IFK Mariehamnin päävalmentaja kiitteli Viking Amorellan evakuointia – ”Nopeaa ja ammattitaitoista”

Lukas Syberyjski oli kotonaan jo reilut viisi tuntia onnettomuuden jälkeen.

Matkustajia kuljetettiin maihin Viking Amorellalta mm. rajavartiolaitoksen veneellä.

20.9.2020 20:33

Karille ajaneella Viking Amorellalla ollut jalkapallojoukkue IFK Mariehamnin ruotsalainen päävalmentaja Lukas Syberyjski pääsi kotiinsa Maarianhaminaan noin kello 18:n aikaan sunnuntai-iltana, reilut viisi tuntia onnettomuuden jälkeen.

– Olen ihan ookoo. Mielenkiintoinen päivä. Tällaista voi tapahtua, kun koti on saarella, Syberyjski kertoi Ilta-Sanomille puhelimitse.

Turusta Tukholmaan matkalla ollut Amorella ajoi karille lähellä Maarianhaminaa vähän ennen kello 13:a. IFK Mariehamnin pelaajat odottivat juuri lounaskattauksen alkua, kun laiva alkoi heilua ja vavahdella ja kun muutaman sekunnin ajan kuului repivä ääni.

– Ravintolahenkilöstö tuli hetken päästä, ja heillä ei ollut normaali katse. Heidän silmistään näki, että jotain oli ehkä tapahtunut, Syberyjski kertasi.

Syberyjskin mukaan laiva alkoi myös kallistua vähän.

– Sitten alkoivat hälytyskellot soida, ja matkustajat ohjattiin ylös konferenssikannelle. Yleistunnelma oli rauhallinen. Jotkut pikkulapset saattoivat vähän pelätä. Heidän oli vaikea ymmärtää, miksi piti vain istua paikoillaan ja odottaa. Laivalla tiedotus oli hyvää, ja kaikki saivat myös pelastusliivit ylleen nopeasti.

Matkustajien evakuointi alkoi noin kolme tuntia onnettomuuden tapahtumisesta.

Syberyjski sanoo, että matkustajien evakuointi alkoi kolmisen tuntia onnettomuuden jälkeen. Matkustajat tuotiin sisäkautta laivan pohjakerrokseen, ja sieltä evakuoitavat siirtyivät lähellä merenpintaa olevan luukun kautta ulos laivasta ja suoraan Amorellan kylkeen kiinni ajettuihin evakuointiveneisiin.

Evakuoinneissa olivat mukana mm. rannikkovartioston ja rajavartiolaitoksen veneitä sekä saaristoveneitä.

– Osaan mahtui noin 15 henkeä, osaan 40–50. Evakuointi sujui todella nopeasti ja ammattitaitoisesti. Odottaessa tarjoiltiin voileipiä, hedelmiä ja vettä, Syberyjski kiittelee.

– Pääsin heti toiseen veneeseen. Olimme todella lähellä Maarianhaminaa, matka evakuointiveneen kyydissä kesti vain jotain 10 minuuttia.

Syberyjski sanoi, että matkustajat saivat ottaa mukaansa vain pienen kassin tai repun eli kaikista henkilökohtaisimmat matkatavaransa. Kaikki muu jäi laivaan. Se tiesi myös sitä, että käytännössä kaikki IFK Mariehamnin jalkapallovarusteet oli pakko jättää laivaan.

Syberyjski sanoo, että evakuointiveneet veivät matkustajat pieneen satamaan Långnäsin ulkopuolelle Svinöön, ja sieltä matka jatkui bussilla Strandnäsin kouluun perustettuun evakuointikeskukseen.

Svinöstä matkustajien matka jatkui bussilla evakuointikeskukseen.

– Koululla ei ollut juuri infoa, mitä tapahtuu. Se oli sellainen matkan viimeinen kärsivällisyystesti. Matkustajalistausten ja rekisteröintien kanssa meni jonkun aikaa. Ainoa mitä siinä tilanteessa enää halusi, oli päästä kotiin mahdollisimman nopeasti, Syberyjski muistelee.

– Paikalla oli myös Punaisen Ristin kriisivastaanotto. Siellä oli matkustajille tarjolla kriisiapua, huopia ja jotain pientä ruokaa ja juomaa, Syberyjski huomasi.

Kun matkustajan nimi oli matkustajalistalta tarkastettu, Ahvenanmaalla asuvat saivat poistua koteihinsa.

Syberyjski sanoi, että myös laivalla olleet joukkueen viisi ulkomaalaispelaajaa – jotka eivät välttämättä olleet aikaisemmin urallaan juuri kulkeneet isolla risteilyaluksella – ottivat tilanteen rauhallisesti.

Strandnäsin koulun liikuntasalista tehtiin evakuointikeskus.

– Rauhallisuus tarttuu, samoin tietysti panikointi. Jos joku alkaa panikoida, kaikki alkavat panikoida. Nyt ei ollut mitään sellaista. Saimme tästä joukkueelle oman sisäpiirivitsin, kun sanoimme ihmetteleville ulkomaalaisille, että tällaistahan nyt tapahtuu lähes joka viikko, Syberyjski naurahti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?