Mika Aaltolan kolumni: Hajota ja hallitse nykypäivän käytäntönä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mika Aaltolan kolumni: Hajota ja hallitse nykypäivän käytäntönä

Se tuntuu olevan monelle nykyisellekin suurvallalle luonteenomainen tapa hallita melko helposti tärkeitä maita ja käsitellä sisäisiä oppositioryhmiä, kirjoittaa Mika Aaltola.

19.9. 8:08

Perinne on ikivanha, mutta sen ensimmäiset selkeät käyttäjät olivat Rooman hallitsija Julius Ceasar ja Makedonian kuningas Filip II. Perinteellä tarkoitetaan suosiollisen tilanteen saavuttamista jakamalla voimalla tai viekkaudella vastapuolen ryhmittymät erimielisiin leireihin, jotka erikseen eivät tuota samankaltaista uhkaa kuin yhdessä.

Roomalaiset käyttivät taktiikkaa saadakseen uusia kansoja omaan valtaansa. Britannia käytti samaa taktiikkaa Afrikassa ja Intiassa oman vallan sementoimiseen. Yhdysvallat turvautui taktiikkaan Kiinan-politiikassaan 1970-luvulla heikentämään Neuvostoliiton voimaa.

Historiallinen lista esimerkeistä on liian pitkä ja traditio on liian vahva, jotta voisimme kuvitella, ettei se vaikuta omassa ajassamme. On helppo nähdä, kuinka Venäjä käyttää taktiikkaa Ukrainassa, Syyriassa ja Libyassa. Se tuntuu olevan monelle nykyisellekin suurvallalle luonteenomainen tapa hallita melko helposti tärkeitä maita ja käsitellä sisäisiä oppositioryhmiä.

Hajottavalle ja hallitsevalle suurvaltaperinteelle on onneksi olemassa vastamyrkky. Olet vahva ja eheä, jos sinua ei kyetä jakamaan osiin tai liittämään pieniin marginaalisiin kuppikuntiin. Keskeistä on voimakas koheesio ja yhteismielisyys. Pienelle maalle tämä on keskeinen kansallinen intressi, oli sitten kyseessä suhde suurvaltoihin tai sitten Eurooppa-politiikan käänteisiin. Esimerkiksi Suomessa eheys ja yhteismielisyys on aina nähty hyvän johtamisen tunnusmerkkeinä. Eurooppa-politiikassa on ehkäpä viisaasti vastustettu blokkeihin kuulumista.

Kansainvälisen politiikan sudet eivät ole sitoutuneet mihinkään ryhmittymistä siinä määrin, että ryhmien edut määrittäisivät niiden politiikkaa. Näitä suurvaltoja eivät siis rajoita tai uhkaa minkään liittolaisryhmän välien rakoilut. Se on tässä suhteessa suvereeni, kykenee hajottamaan ja hallitsemaan, mutta samaa taktiikkaa on vaikea käyttää suhteessa siihen. EU:n sisällä Saksa on tässä asemassa, ehkäpä myös Ranska. Laajemmin maailmassa Venäjä mutta erityisesti Kiina ja Yhdysvallat ovat dominantissa asemassa, joka mahdollistaa niille hajota ja hallitse -taktiikan.

Myös EU:ssa on syytä varoa ansoja, joita hajota ja hallitse -politiikassa piilee. Esimerkiksi määräenemmistöpäätöksien ulottaminen yhteiseen ulkopolitiikkaan saattaa mahdollistaa suurille pienten intressien tehokkaamman sivuuttamisen. Kuppikunnat saadaan paremmin hajalle ja omat leirit muodostettua. Moni sanoo, että määräenemmistöt teroittaisivat EU:n yhteisiä työkaluja.

 Esimerkiksi Suomessa eheys ja yhteismielisyys on aina nähty hyvän johtamisen tunnusmerkkeinä.

Määräenemmistöillä päästäisiin tästä hitaudesta ja jähmeydestä. Mutta vaarana voi olla isojen kikkailu omien ulkoisten intressien ajamiseksi tai omien sisäisten oppositiokoalitioiden kurissa pitämiseksi. Totta on, että EU:n ulkopolitiikka saattaisi terävöityä, mutta missä suhteessa ja kenen ehdoilla. Rajatuilla alueilla, kuten pakotteiden asettamisessa, yksituumaisuudesta luopuminen saattaisi sujuvoittaa asioita. Mutta määräenemmistöön siirtyminen tulee pienelle hintalapun kanssa, se saattaa antaa suurille pelitilaa. Eikä asiat välttämättä veny ja vanu vain kohti terävää ja tehokasta EU-tason päätöksentekoa. Hajota ja hallitse saattaa tuottaa kiusausta isoille eurooppalaisille toimijoille ajaa etujaan muiden kustannuksella.

Pienet maat jäävät vääjäämättä hankalaan asemaan. Ehkäpä he voivat luottaa vahvojen instituutioiden, kuten komission, tukeen? Ehkä eivät. Siirtyminen kohti määräenemmistöpäätöksiä ilman selkeyttä sääntöjen pysyvyydestä johtaa helposti siihen, että pienemmällä on vielä vähemmän valtaa kuin sen asema ja jäsenyys edellyttäisivät.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?