Itsetuhoinen rattijuoppo päätyi kammottavaan ratkaisuun – Veeran, 17, ja Ilmarin, 18, koko elämä hajosi hetkessä pirstaleiksi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Itsetuhoinen rattijuoppo päätyi kammottavaan ratkaisuun – Veeran, 17, ja Ilmarin, 18, koko elämä hajosi hetkessä pirstaleiksi

Kahden perheen elämä muuttui peruuttamattomasti eräänä yönä viime maaliskuussa Pohjanmaalla.

Maaliskuinen aamuyö maantiellä Keski-Pohjanmaalla. Nuori pariskunta, Veera Uusitalo, 17, ja Ilmari Kuorikoski, 18, on palaamassa yhteisen luokkakaverinsa syntymäpäiväjuhlilta Kalajoelta. Matkaa Ilmarin kotiin on enää parikymmentä kilometriä.

Veera on saanut ajokortin vasta vajaata kuukautta aiemmin, poikkeusluvalla. Liikennekokemusta hänellä kuitenkin oli jo ennestään muun muassa traktorin ratissa.

Tammikuussa 18 vuotta täyttänyt Ilmari on hankkinut ensimmäisen oman autonsa vain kaksi viikkoa ennen onnettomuutta. Veera ajaa, Ilmari istuu kyydissä.

Suoralla tieosuudella Kaustisen ja Kokkolan kuntien rajalla vastaantuleva auto lähestyy huomattavaa ylinopeutta. Ennen kuin kukaan ehtii tajuta mitään, päihtynyt nuori mieskuljettaja ohjaa autonsa suoraan Veeran ja Ilmarin auton keulaan.

 Sanoivat, että se on niin lähellä kääntänyt kohti, ettei kukaan olisi voinut väistää.

Ilmarin kotona Kaustisella hänen äitinsä Kerttu Kuorikoski herää aikaisin sunnuntaiaamuna ja suuntaa navettaan aamupuuhiin. Hän pistää merkille, etteivät nuoret ole saapuneet reissultaan, mutta ei osaa epäillä mitään pahaa tapahtuneen.

– Ajattelin, että he ovat varmaan jääneet johonkin yöksi. Ilmari ei kyllä yleensä jättänyt tulematta kotiin, mutta ajattelin, että kyllä he toisistaan huolen pitävät, Kuorikoski kertoo.

Ilmari ja Veera aikoivat jatkaa vanhempiensa viitoittamaa tietä maatalousalalla. He haaveilivat muun muassa rakentavansa yhteisen omakotitalon. Kuva on otettu helmikuussa 2020.­

Muutamaa tuntia myöhemmin poliisipartio saapuu Kuorikoskien kotiin kertomaan suru-uutista.

– Kaikki muuttui ihan täysin, Kuorikoski sanoo hiljaa.

Kuorikosket saivat kuulla, että onnettomuudessa olivat kuolleet Ilmari ja toista autoa kuljettanut henkilö. Ilmarin auton kuljettajasta tai hänen voinnistaan poliisit eivät tienneet.

– Me sanoimme, että ei se voi kukaan muukaan olla kuin Veera. Heillä ei kuitenkaan ollut asiasta mitään tietoa.

Poliisit eivät myöskään kertoneet, miten onnettomuus oli aiheutunut. Kuorikoski kuuli asiasta vasta myöhemmin Veeran äidiltä. Siihen asti vallitsi epätietoisuus tapahtumien kulusta.

– Olivatko meidän lapset syyllisiä onnettomuuteen? Olivatko he tehneet jotain, missä oli toinenkin osapuoli kuollut? Se ei ollutkaan sitten niin, vaan se olikin tämän toisen syytä.

Veeran vanhemmat kuulivat onnettomuudesta vasta myöhään aamupäivällä nuorten luokkakaverin äidiltä. Saman kaverin, jonka syntymäpäiväjuhlia nuoret olivat olleet edellisenä iltana viettämässä.

– Hän laittoi viestin, että voimia tähän tilanteeseen. Minä vastasin, että apua, mitä on sattunut. Yritin soittaa Veeralle ja Ilmarille, mutta eiväthän he vastanneet. Soitin sitten (Veeran kaverin äidille) ja hän kertoi, että Ilmari on kuollut ja Veera on sairaalassa, Veeran äiti Jenni Uusitalo kertoo.

Ilmarin ja Veeran kaveri kuvasi parin juhlissa vain hetkeä ennen kuin he lähtivät kohtalokkaalle matkalleen.­

Uusitalo soitti välittömästi hätäkeskukseen ja yritti selvittää, missä Veera on. Hätäkeskus kehotti odottamaan viranomaisten yhteydenottoa. Sitä ei kuitenkaan alkanut kuulua.

– Aika tuntui pitkältä. Soitin Kokkolan ja Seinäjoen sairaaloihin ja yritin saada Kempeleessä asuvaa siskoani kiinni, että hän lähtisi Ouluun katsomaan, onko Veera siellä. Sitten soittikin leikkaava lääkäri Oulusta ja kertoi, että Veera on teholla ja juuri leikattu.

 Aina kun menimme Veeran sängyn viereen, Veeralla tuli kyynel silmään.

Vanhemmat lähtivät ajamaan kotoaan Haapavedeltä kohti Oulua. Poliisin yhteydenottoa ei ollut vieläkään kuulunut, joten Uusitalo soitti uudestaan hätäkeskukseen ja pyysi, että joku kertoisi, mitä on tapahtunut.

Lopulta poliisi soitti ja kertoi, että päihtynyt kuljettaja oli tahallaan ajanut silmitöntä vauhtia Veeran ja Ilmarin auton keulaan.

– Sanoivat, että se on niin lähellä kääntänyt kohti, ettei kukaan olisi voinut väistää. Ettei Veera ole välttämättä edes ehtinyt tajuamaan sen tulevan päälle. Kaikki oli tapahtunut silmänräpäyksessä.

Sairaalaan päästyään vanhemmat menivät tapaamaan Veeraa teho-osastolle. Hän oli pahasti loukkaantunut eikä selviämisennustetta annettu lainkaan. Veera oli vaipunut koomaan.

– Silloin sanottiin, ettei Veera välttämättä herää ikinä. Ja jos herää, niin se ei tunne eikä tiedä mistään mitään. Varauduttiin aika pahaan, Uusitalo sanoo.

Veera oli tehohoidossa kolme viikkoa onnettomuuden jälkeen. Puhumaan hän pystyi vasta loppukesästä ja syöminen on täytynyt opetella uudelleen.­

Vanhemmat istuivat sinnikkäästi Veeran vierellä ja juttelivat hänelle. Lääkäreiden mukaan Veera oli niin syvässä unessa, ettei voinut kuulla heitä. Vanhemmat eivät uskoneet.

– Aina kun menimme Veeran sängyn viereen, Veeralla tuli kyynel silmään. Sitä ei koskaan tapahtunut hoitajien läsnä ollessa.

Veera kuitenkin selviytyi. Hän heräsi koomasta viikkoja myöhemmin. Takana on yli kymmenen leikkausta. Luunmurtumia oli useita ympäri kehoa. Veeran lantio oli repeytynyt kahtia iskun voimasta.

Veera ei pystynyt hengittämään itse, vaan ensimmäiset kuukaudet onnettomuuden jälkeen hän vietti hengityskoneeseen kytkettynä. Keuhkoputki­avanteesta luovuttiin vasta hiljattain. Hengittäminen on täytynyt opetella uudelleen, kuten myös syöminen.

– Siitä sitä on lähdetty aivan soseruoista syömään vähitellen – kuin pikkulapsi – karkeampaan ja normaalimpaan ruokaan, Uusitalo kertoo.

Perhe toivoo, että Veera saisi paikan kuntoutuslaitoksesta Helsingissä. Veeran fysioterapeutti pitää mahdollisena, että toinenkin puoli kehosta lähtisi vielä toimimaan.­

Puhumaan Veera on pystynyt vasta reilun kuukauden ajan. Sitä ennen kommunikointi tapahtui kirjoittaen. Sama puheterapeutti on seurannut Veeraa aina teho-osastolta nykyiselle kuntoutusosastolle asti. Äiti kuvailee häntä ”luottotyypiksi”.

– Hän on tutustunut Veeraan ja osaa lukea Veeraa melkein kuin avointa kirjaa. Alussa ei ollut muuta kuin silmät, mistä piti lukea ajatuksia.

 Ei varmaan sellaista päivää tule, että sen teon hyväksyisi.

Ensimmäisinä kolaripaikalle saapuneet oululaiset Mikael ja Tiina Forsby kuvailevat näkyä lohduttomaksi.

Mikael Forsby soitti hätäkeskukseen ja pysyi Veeran vierellä siihen asti, kun pelastajat saapuivat. Hän tiesi Veeran olevan hengissä.

– Onnistuin pysymään tilanteeseen nähden aika neutraalina. Jälkeenpäin tuli vasta ymmärrys, mitä oli tapahtunut, Mikael Forsby kertoo.

Forsbyjen oma auto hajosi heidän ajettua tielle levinneeseen romuun, joten he joutuivat odottamaan hinausautoa onnettomuuspaikalla aamuun asti. Ajatukset olivat Veerassa, ja he toivoivat tytön selviytymistä koko sydämestään.

– Nyt, kun Veera on selvinnyt ja taistellut niin hienosti, uskon tällä kaikella olevan tarkoituksensa. Minulla on sellainen olo, että Veeralla on jotain todella tärkeää vielä tehtävänä tässä maailmassa, Tiina Forsby sanoo.

He ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä Veeran vanhempiin ja kävivät reilu viikko sitten tapaamassa Veeraa sairaalassa ensimmäistä kertaa. Hetki oli liikuttava kaikille osapuolille.

– Olimme kolaripaikalla monta tuntia. Siinä muodostui tietynlainen side ihmiseen, jota ei oikeasti edes tunne. Hän tuntuu tutulta ja on meille tosi rakas. Haluamme olla tukena ja läsnä Veeran kuntoutumisessa, Tiina Forsby sanoo.

Veera itse muistaa kolarista vain pellon, paloautoja ja paljon ihmisiä.

Ilmarin kohtalosta hän kuuli vasta kesällä sen jälkeen, kun hänet oli irrotettu hengityskoneesta ja hän pystyi taas puhumaan.

– Veera kysyi, missä Ilmari on ja mitä Ilmarille on käynyt. Sitten se kerrottiin. Hirveä itkuhan siitä tuli. Sanoi vain, että ”saatanan juoppo”, Uusitalo kertoo.

– Ei varmaan sellaista päivää tule, että sen teon hyväksyisi.

Onnettomuudesta ei erikseen puhuttu, mutta perhe sopi, että Veeran kysymyksiin vastataan totuudenmukaisesti.

Uusitalon mukaan kysymykset eivät ole olleet helppoja. Niitä ovat olleet muun muassa: ”Miksi minä olen elossa ja Ilmari kuoli?” ja ”Miksi sen piti ajaa juuri meidän päälle?”.

– Ei kenenkään vanhemman pitäisi ikinä joutua vastaamaan tuollaisiin kysymyksiin, Uusitalo sanoo ääni murtuen.

Veera ja Ilmari olivat seurustelleet edellisestä kesästä asti. Molemmat opiskelivat maataloutta Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa Kannuksessa. Parilla oli selkeä visio tulevaisuudesta. He haaveilivat oman omakotitalon rakentamisesta.

– Heillä oli suunnitelmia jos monenlaisia. Tuntui, että he sopivat niin täydellisesti toisilleen kaikin puolin.

Ilmari oli vahvasti ja innokkaasti mukana vanhempiensa uuden navetan suunnittelussa. Sekä Ilmarin että Veeran vanhemmat ovat maanviljelijöitä, ja pari suunnitteli jatkavansa heidän jalanjäljissään.

– Eihän sitä vielä tiedä, olisivatko he asettuneet tänne meille vai Veeran luo Haapavedelle. Sen olisi sitten aika näyttänyt, Kuorikoski sanoo.

– Meillä on sellainen pihatto, että siellä pystyisi nuoripari jatkamaan. Toivottiin, että jompaankumpaan paikkaan olisivat isännäksi ja emännäksi jääneet, Uusitalo jatkaa.

 Veera kärsii tämän päälleajajan elinkautista hänen puolestaan.

Korona-aika rajoitti perheen vierailuja Veeran luona. Välillä ainoastaan äidillä oli lupa käydä tytärtään katsomassa.

Pikkusisko Venla, 16, ehti vierailla teho-osastolla pian onnettomuuden jälkeen, mutta sitten seurasi pitkä tauko. Pikkuveli Veeti, 13, pääsi katsomaan isosiskoaan ensimmäistä kertaa vasta vappuna.

– Mutta ei ole korona se, mistä meidän perheessä tämä vuosi muistetaan, Jenni Uusitalo toteaa.

Veeran kuntoutumista on edistänyt paljon se, että perhe on käynyt katsomassa häntä ja ollut läsnä. Uusitalo sanoo olevansa onnellinen siitä, että heillä on tiivis perhe.

– Ollaan aika hyvin handlattu tämä homma ja Ilmarin perheestä ollaan saatu paljon tukea toinen toisillemme.

Ilmari oli Veeran tavoin perheensä esikoinen. Isoveljen kuolema on ollut kova paikka myös Sisulle, 17, Pyrylle, 15, ja Otsolle, 11.

– Yksi paikka ruokapöydästä on aina tyhjänä. Veljekset olivat tosi tiiviisti yhdessä ja läheisiä. Ei ne hirveästi siitä puhu, mutta kyllä sen näkee, että lujille ottaa, Kerttu Kuorikoski sanoo.

Veeran toipuminen on hyvässä vauhdissa, vaikka vasen puoli kehosta ei tottelekaan käskyjä. Hoitohenkilökunnan mukaan perheen läsnäolosta on ollut iso apu kuntoutuksessa. Veeran takana kuvassa sisarukset Venla ja Veeti.­

Kuorikosket ja Uusitalot ovat yhteydessä lähes päivittäin. Suru on yhteinen. Ilmarin vanhemmat ovat myös käyneet katsomassa Veeraa sairaalassa.

– Veera oli tärkeä meillekin. Ei voi olla niin, etteikö pitäisi yhteyttä, Kuorikoski sanoo.

– Tilanne on sama, vaikka se on ihan erilainen. Toisella kuoli poika ja meillä vammautui tyttö. Ihan samat ongelmat ja asiat heilläkin on, Uusitalo sanoo.

Ilmarin hautajaisia vietettiin huhtikuussa. Koronatilanteen vuoksi tilaisuuteen pääsivät vain lähimmät sukulaiset. Kuorikoski jakoi siunaustilaisuuden Facebook-livelähetyksenä, jota seurasivat muiden muassa Veeran vanhemmat.

– Istuimme autossa Kaustisen kirkon pihalla ja seurasimme lähetystä. Käytiin sitten haudalle viemässä muistamiset, Uusitalo kertoo.

Kuvassa Ilmarin arkku hautajaisaamuna.­

Sairauslomaa on molemmissa perheissä pidetty mahdollisuuksien mukaan. Maatilallisen arki on varsinkin kesäaikaan kiireistä. Työt on tehtävä, oli mikä oli. Toisaalta elämässä on säilynyt Kuorikosken mukaan rytmi, kun ei ole voinut jäädä vain sänkyyn makaamaan.

– Totta kai, kun Ilmari oli paljon navetassa yhdessä ja teki maatilan töitä, niin se oli koko ajan mielessä varsinkin aluksi, Kuorikoski sanoo.

– Eihän sitä osannut alkuun ajatella, miten moneen asiaan se vaikuttaa. Mekin kun maanviljelijöitä ollaan. Lomittajat ovat olleet yksi tärkeimpiä tukipilareita meidän elämässä, Uusitalo kertoo.

Poliisin tutkinta päättyi heinä-elokuun vaihteessa.

Vastaan tulevaa autoa kul­jettanut mies oli tiettävästi humalassa ja itsetuhoinen. Rikosnimikkeitä ovat tappo, tapon yritys, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeä rattijuopumus.

Kuorikoski ei voi käsittää, miten joku ihminen voi tehdä näin. Hänen mielestään tekijä pääsi liian helpolla.

– Veera kärsii tämän päälleajajan elinkautista hänen puolestaan. Ei se tuntemattomien syy voi olla, jos itsellä on asiat huonosti.

Kuorikoski puhuu alkolukon puolesta. Hänen mielestään sellainen tulisi määrätä pakolliseksi kaikkiin autoihin. Asia oli mietityttänyt jo ennen kuin pahin mahdollinen osui omalle kohdalle.

– Kaikkia muitakin asioita yritetään rajoittaa, että saataisiin liikenteessä liikkumisesta turvallista. Miten voi olla, että näin yksinkertaista juttua ei ole saatu aikaan, Kuorikoski hämmästelee.

Vaikka Veeran pysyvä kotiutuminen on vielä pitkän matkan päässä, on edistystä tapahtunut huimasti. Perhe elättelee toiveita, että Veera saataisiin siirrettyä kuntoutuslaitokseen Helsinkiin.

Tällä hetkellä vasen puoli Veeran vartalosta ei toimi aivovamman vuoksi. Tuntoaisti on kuitenkin tallella molemmin puolin.

– Fysioterapeutti on toiveikas. Kun siellä on hermot ja jänteet säilyneet ehjinä, niin jos se vasen puolikin joskus lähtisi toimimaan. Sitähän ei kukaan tiedä, kristallipalloa kun ei ole, Uusitalo sanoo.

Viikon päästä Veera pääsee käymään kotonaan ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun. Sitä on odotettu kovasti, mutta tähän saakka se on ollut lähinnä toiveajattelua.

– Kyllä meinasi fysioterapeutti vähän itkettää meitä, kun hän kertoi, että lähdettäisiin käymään kotona. Oltiin Veeran kanssa, että ”mitää?”, Uusitalo sanoo nauraen.

– Veera sanoi, että kun hän pääsee liikkeelle, niin ensin hän menee kotiin ja seuraavaksi Ilmarin haudalle, Uusitalo kertoo.

Veera ei antanut haastattelua tähän artikkeliin henkilökohtaisesti. Hän on kuitenkin ollut aktiivisesti mukana jutun teon eri vaiheissa ja antanut äidilleen luvan puhua puolestaan. Valmis artikkeli on käyty Veeran kanssa läpi ennen julkaisua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?