”Kytät sanoivat minua hirviöksi” – ex-rikollispomo ampui ystävänsä ja teki jotain, mitä häpeää yhä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Kytät sanoivat minua hirviöksi” – ex-rikollispomo ampui ystävänsä ja teki jotain, mitä häpeää yhä

”Älä viitti”, olivat ystävän viimeiset sanat ennen kuin Lauri Johansson ampui hänet. Murhan Johansson tunnusti uskoontulonsa jälkeen.

Ex-rikollispomo Lauri ”Late” Johansson pääsi ehdonalaiseen vapauteen kesällä 2020. Hän istui elinkautista 18 ja puoli vuotta.­

17.9. 6:15

Natural Born Killers -rikollisjengin perustajalta Lauri ”Late” Johanssonilta ilmestyy torstaina elämäkerta Late – Suomen pelätyimmän rikollisen tarina (CrimeTime). Kirjan on toimittanut rikostoimittaja Jarkko Sipilä.

Johansson oli tunnettu rikollinen etenkin 1990- ja 2000-lukujen taitteessa. Hän poseerasi revolverin kanssa rikoslehti Alibin sivuilla ja antoi N.B.K:n ”komentajan” ominaisuudessa haastattelun Nelosen Rikosraportti-ohjelmalle.

Jengi haki julkisuudella pelotetta. Vuonna 1999 perustettu N.B.K oli sääntöineen ja jengiliiveineen sekoitus moottoripyöräkerhoestetiikkaa, mafiameininkiä ja populaarikulttuuria.

N.B.K:n jengiliiveissä oli prosenttimerkki ja kolme pääkalloa.­

Jengin nimi – suomeksi syntyneet tappajiksi – oli napattu suoraan vuonna 1994 ilmestyneestä yhdysvaltalaisesta toimintaelokuvasta. Jäseniksi pääsivät vain henkirikoksen tehneet henkilöt, ja Japanin Yakuzalta oli matkittu käytäntö, että bad standing -asemassa lähtevän jäsenen oli leikattava itseltään pikkusormi.

N.B.K oli tiiviissä yhteydessä M.O.R.E -rikollisjengiin. Jengin koruissa ja tatuoinneissa oli toistuvana symbolina kotka.–Nyt olen peittänyt tatuoinnin isolla ristillä, kertoo Johansson kirjassaan.­

Rikosraportissa Johansson muun muassa julisti, että jos joku maksaa hänelle vaikkapa Linnanmäen polttamisesta maan tasalle, Linnanmäkeä ei huomenna enää ole.

– Mä myönnän olevani ammattirikollinen ja olen jopa ylpeä siitä. Pitäähän poliisilla olla kunnon haasteita. Nehän muuten tylsistyvät sinne työhuoneisiin, Johansson sanoi haastattelussa.

Tänä päivänä vanhat haastattelut hävettävät häntä. Joulukuussa 55 vuotta täyttävä Johansson kertoo elämäkerrassaan olleensa televisiohaastattelussa paitsi täynnä uhoa, myös tuhdissa kokaiinipöllyssä.

– Juuri tuollainen kusipää olin silloin.

Murhasta elinkautiseen tuomitun Johanssonin maailmankuva muuttui vuonna 2007, kun hän tuli uskoon vankilassa ja tunnusti yhden tiedetyn lisäksi kaksi muutakin murhaa.

Hän vapautui ensin koevapauteen ja lopulta ehdonalaiseen kesällä 2020. Elinkautinen vankeus kesti yhteensä 18,5 vuotta.

Lauri Johansson aloitti elämäkertansa kirjoittamisen koevapaudessa talvella 2020. Kirja julkaistaan 17.9.2020.­

Kirjassaan Johansson kertoo, että hänen uskonsa suhteen riittää yhä epäilijöitä. Siihen vaikutti osin se, että hän käytti huumeita vielä toista vuotta uskoontulon jälkeenkin.

– Aina välillä lankesin, koska jätkät tarjosivat ilmaiseksi. Tiesin heidän puhuvan asiasta selkäni takana. Moni on sen minulle jälkeenpäin vahvistanut. ”Taas se otti, vaikka on olevinaan uskossa.”

– Ei ihme, että ensin minun luultiin pelleilevän uskoontulon kanssa.

Johansson kirjoittaa, ettei aio antaa ihmisille sitä iloa, että palaisi rikolliseen elämään.

– Ihmiset rakastavat skandaaleja ja toisten epäonnistumisia. Se ei tule olemaan mikään uutinen, että jatkan evankelistana vapaudessa ja kierrän puhumassa Jeesuksesta. Mutta jos ajaisin vaikka huumeratin tai jotain vastaavaa sattuisi, niin johan olisin kaikkien huulilla taas kerran.

 Oli minullakin epämääräisiä kuvitelmia rikkauksista, helposta elämästä ja siitä, että jotain suurta tulisi tapahtumaan.

Hän pitää ylipäänsä pienenä ihmeenä ja sattuman kauppana sitä, että on yhä hengissä. Moni ystävistä ja jengitovereista päätyi nuorena mullan alle. Johansson kysyykin itseltään kirjassa, kannattaako rikos.

– Oli minullakin epämääräisiä kuvitelmia rikkauksista, helposta elämästä ja siitä, että jotain suurta tulisi tapahtumaan. No, onhan tässä kaikenlaista tapahtunut, muttei mitään suurta. Olen lusinut kaksikymmentäviisi vuotta, joten ei ole kannattanut.

– Mutta kannattaako rikos? Jos et osaa vastata, olet vitun tyhmä.

Kirjassaan Johansson kertaa monia vanhoja rikoksiaan.

Hän muistelee huvittuneena 1980-luvun ensiaskeleitaan huumekauppiaana, kun hän päätti hankkia pilveä ollessaan vankilomalla Konnunsuon vankilasta.

Hän matkusti Helsinkiin ja osti pilveä kymmenen grammaa. Siinä vaiheessa hän ei vielä tiennyt, että häntä oli huijattu ja että huume oli todellisuudessa lakritsijauhetta.

Se paljastui myöhemmin, kun hän yritti kaupata tavaraa vankitovereilleen.

– Vein pilveksi luulemani kymmenen grammaa lakritsia perseessä Konnulle. --- Ymmärsin hyvin pian sijoittaneeni rahani paskaan. Ruokalaan tullessani pöydistä huudettiin, että: ”Lakritsi-Late tulee syömään!”

1990-luvun alussa Johansson oli jo rikosten syvässä päädyssä. Erityistä painoarvoa kirjassa saa hänen ensimmäinen henkirikoksensa vuodelta 1992, jonka uhrina oli hänen hyvä ystävänsä Pauli Saastamoinen.

Murhan taustalla olivat 140 000 markan huumevelat ja pelko siitä, että ystävä saattaisi vasikoida hänet poliisille.

– Olin 26-vuotias, ja minulla oli kova halu näyttää kaikille, että olin todella kova tyyppi. Minun kanssani ei leikitty. Nyt oli mielestäni syy ampua joku. --- Kaipasin Amerikan meininkiä. Tämä oli bisnestä, ja La Cosa Nostran säännöissä sanottiin ”tapa se, joka vie elantosi”.

Johansson houkutteli ystävänsä huumeiden varjolla Lapinjärvelle metsätielle, ja kun he nousivat autosta, Johansson otti aseen esiin. Ystävä ymmärsi välittömästi, mitä oli tapahtumassa.

– Hänen viimeiset sanansa olivat: ”Älä viitti.”

 Sanottakoon tämä nyt selkeästi: aseettoman ja avuttoman miehen ampuminen ei ole mikään sankariteko, eikä se vaadi rohkeutta. Pitää vaan olla suuri raukka ja kusipää.

Hän hävitti ruumiin mereen. Ruumis nousi pintaan myöhemmin, ja Johanssonia osattiin epäillä murhan tekijäksi. Todisteet eivät kuitenkaan riittäneet.

Hälventääkseen epäilykset hän osallistui ystävänsä hautajaisiin ja piti siellä puheenkin.

– Kytät sanoivat minua hirviöksi. Olin mennyt murhaamani miehen hautajaisiin. Shakinpelaajana se oli ainoa oikea siirto siihen kohtaan. Vakuutin edes omaiset, kirjoittaa Johansson.

– Nykyisin tämä hävettää todella paljon ja pyydän anteeksi. Ja vaikka en saisi anteeksi, pyydän ymmärtämään tilanteita, joita huumekauppa kaikkinensa meille kaikille aiheutti.

Henkirikos selvisi Johanssonin uskoontulon ja tunnustuksen jälkeen.

– Teon jälkeen olin niin saatanan kovaa jätkää, mutta sanottakoon tämä nyt selkeästi: aseettoman ja avuttoman miehen ampuminen ei ole mikään sankariteko, eikä se vaadi rohkeutta. Pitää vaan olla suuri raukka ja kusipää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?