”Nyt tarvitaan realismia ja vastuunkantoa”, jyrähtää talouden alamäestä huolestunut poliitikko. Budjettiriihi lähenee.
Meillä on kummallinen asetelma talousihmisistä ja luontoihmisistä. Luonnonsuojelijoita nimitetään joskus myös luontoromantikoiksi.
Romantiikka on kaukana, kun realismi puhuu: fossiilisen hiilen käyttöä eikä päästöjä ole vähennetty tarpeeksi nopeasti. Tärkeimmät maapallon moottorit, lajirikkaat meret sekä vihreän kasvipeitteen, on ihminen ronkkinut epäkuntoon.
Australian ja Kalifornian ilmiliekit eivät ole uusi normaali, koska tilanne pahenee vielä tästä. Ilmasto lämpenee nopeammin kuin pystymme reagoimaan. Yli miljoonaa lajia uhkaa sukupuutto ja tahti on kiihtyvä. Itämeren kuollut pohja on Irlannin kokoinen. Tämä on realismia.
Tosiasioista johtopäätös: meidän on tehtävä kaikki mahdollinen kriisien hillitsemiseksi. Samalla on valmisteltava sopeutumista. Kun lapseni ovat aikuisia, Suomessa on Unkarin ilmasto. Vuodenajat jotka minä tunsin, ovat historiaa. Mitä puita meidän pitäisi istuttaa nyt? Missä tulvii niin ettei siellä voi asua? Montako miljoonaa kuivuutta ja kuumuutta pakenevaa Pohjoismaissa on silloin?
Jos pilkomme luonnon kokonaisuuden osat irti toisistaan, teemme hölmöläisten tyyliin ilmastotekoja mutta edistämme lajikatoa. Siihen ei ole varaa. Kriisien ratkaisu akuutisti on muutenkin kallista sähläämistä. Ja joskus tulee tilanne, että minkään valtakunnan rahalla ei asioita enää saa korjattua.
Tosiasioiden tunnustamisen jälkeen tulee toinen tärkeä vaihe. Meidän täytyy kehystää asia oikein. Jos pidämme maapallon koko elämää ylläpitävät prosessit vain ympäristöasioiden kehyksissä, niistä neuvotellaan vasta kun viinerit on jo syöty ja veitset nuoltu.
”Luonnon kriisien tosiasiat eivät ole uusia, mutta jahkailemme.
Jos olemme jääkylmän realistisia, tunnustamme elämän perustoimintojen vaarantuneen. Luonto antaa raamit kaikelle tekemiselle. Ei siis tuhrata aikaa vääntämällä pitäisikö tehdä jotain, vaan miten se tehdään mahdollisimman hyvin. Ja reilusti.
Tehdään kotimaassa kaikki mahdollinen. Vaikutetaan globaalisti esimerkillä ja osaamisella. Ja huomautus talousromantikoille – täältä tulevat myös tulevaisuuden menestysalat.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, totesi Paasikivi. Se on myös kaiken toivon alku.
Korona on osoittanut, että pystymme nopeastikin ottamaan uusia tosiasioita vastaan ja sopeutumaan. Luonnon kriisien tosiasiat eivät ole uusia, mutta jahkailemme.
Jos sukupuuttoaalto tai ilmastonmuutos epäilyttää, on syytä kysyä: kummassa on suurempi riski, olla tekemättä mitään vai tehdä liikaa?
Suurin haaveeni on kiikkustuolissa todeta lapsenlapsille, että mummi oli ihan väärässä. Teimme liikaa toimia luonnon pelastamiseksi. Vähempi olisi riittänyt, hyvinhän tässä kävi Itämerelle, metsille, soille ja pörriäisille. Hyvin kävi ihmiselle. Lähdetään katsomaan suokukkojen tanssia.
Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.