Syyte: Pankin työntekijät yrittivät viedä satoja miljoonia euroja asiakkaiden varoja – uhreina julkisuudessa tunnettuja nimiä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Syyte: Pankin työntekijät yrittivät viedä satoja miljoonia euroja asiakkaiden varoja – uhreina julkisuudessa tunnettuja nimiä

Syytteen mukaan yhden asiakkaan tililtä ehdittiin viedä lähes 700 000 euroa. Riskinä oli, että teosta epäillyt olisivat saaneet käsiinsä jopa yli 300 miljoonaa euroa.

Muun muassa törkeästä maksuvälinepetoksesta syytettyjen pankin työntekijöiden ensimmäiseksi uhriksi joutui peliyhtiö Supercellissä työskennellyt mies. Kuvituskuva.­

10.9. 15:08

Pohjanmaan käräjäoikeudessa on vireillä Suomen oloissa poikkeuksellinen pankkipetosjuttu, jonka uhreiksi joutuivat Nordea ja sen asiakkaat. Asiakkaat ovat julkisuudesta tunnettuja miljonäärejä.

Epäilyksen mukaan rikoksista syytetyt henkilöt ottivat esimerkiksi kohteekseen peliyhtiö Supercellin johtajamiljonäärit.

Kupletin juoni on seuraavankaltainen. Kaksi pankissa työskennellyttä työntekijää sai epäilyksen mukaan idean viedä satoja miljoonia euroja Nordean asiakkaiden tileiltä. Rahanpesutarkoitusta varten värvättiin salaisesta Tor-verkosta kolmas henkilö, joka epäilysten mukaan auttoi petosoperaatiossa.

Nordean koneelle asennettiin niin sanottu näppäilytallennin, jonka avulla tekijät saivat pankin toisten työntekijöiden käyttäjätunnukset ja salasanat. Niillä sekä varastetulla Nordean läppärillä tekijät katsoivat pankin asiakkaiden, pääasiassa rikkaiden ihmisten tietoja.

Viime vuoden kesällä tapahtui itse väitetty törkeä maksuvälinepetos. Ensimmäiseksi uhriksi joutui peliyhtiö Supercellissä työskennellyt mies.

Miehelle aktivoitiin uusi tunnuslukusovellus. Tunnuslukusovelluksen varmentamiseen tarvittu puhelinnumero vaihdettiin rikoksentekijän hallussa olleeseen puhelinliittymään. Sen avulla miehen verkkopankkipankkipalvelussa pystyttiin tekemään ja vahvistamaan maksuja rajoituksetta. Tililtä ehdittiin siirtää toisille tileille yli 670 000 euroa.

Epäillyt tekijät vaihtoivat samoin tavoin toisen Supercell-johtajan ja kahden muun suomalaismiljonäärin tunnuslukusovellukset ja puhelinnumerot. Näiltä osin teko jäi kuitenkin kesken, kun poliisi sai pankin työntekijän kiinni. IS:n tietojen mukaan tekijät olisivat voineet päästä siten käsiksi yli 300 miljoonan euron varoihin.

Kaikkiaan noin 90 pankin asiakkaan tietoja katseltiin. Syytteen mukaan heistä noin kymmenen olisi suunnitelman mukaan joutunut maksuvälinepetoksen kohteeksi. He ovat julkisuudesta tuttuja miljonäärejä. Jos epäiltyjen tekijöiden alkuperäinen suunnitelma olisi pitänyt, he olisivat voineet päästä käsiksi jopa miljardiomaisuuteen.

Syyttäjä vaatii päätekijälle vähintään 3,5 vuoden vankeutta ja Tor-verkosta hankitulle apurille 3 vuoden vankeutta. Toiselle pankin työntekijälle vaaditaan noin kahden vuoden vankeutta.

Syytenimikkeinä ovat muun muassa törkeä maksuvälinepetos, törkeä tietomurto, vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle ja identiteettivarkaus.

Asiassa järjestettiin niin sanottu valmisteluistunto viime viikolla. Nordea vaati, että oikeudenkäynti ja kaikki asiakirjat olisi määrätty salaiseksi. Oikeus antoi julkisuusasiaan ratkaisun torstaina, ja se päätti, että haastehakemus, oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat pääosin julkisia.

Pääkäsittely alkaa 21. syyskuuta.

Juttua täsmennetty asiakkaiden määrillä kello 16.52.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?