Antti Merenluoto, 49, on viettänyt Lemmenjoella kesiään 9-vuotiaasta pikkupojasta lähtien. Hänen vanhempansa Sirkka ja Kari Merenluoto kaivoivat kultaa aluksi lapiolla, mutta erikoistuivat koneelliseen kaivuuseen 30 vuotta sitten. Pojat Antti ja Pekka ovat mukana perheen yhteisessä Kulta Prospektor Oy:ssä, jonka toimiala on ”muiden värimetallien louhinta”.
Uuden kaivoslain siirtymäajan umpeuduttua konekaivuu kuitenkin loppui Lemmenjoella 30. kesäkuuta.
– Siellä nyt on lopullinen saattohoito menossa, ja meilläkin on tarkoitus tasailla montut ja siirtää kalusto, eli pari kaivinkonetta, seulontalaitteistot sekä muutama kämppä pois tunturista. Kymmeniä vuosia siellä on touhuttu, ja tavaraa on kertynyt, vaikka sitä tuodaan talvihuollossa aina poiskin.
Metsähallitus ei Antin mukaan vastustaisi, vaikka tunturista poistuvat kaivajat jättäisivät kämpät ja kammit niille sijoilleen, mutta Merenluodot aikovat tuoda kaiken pois. Samaan ratkaisuun on päätynyt moni heidän kollegansakin.
– Ne ovat meidän omaisuutta. Me tuodaan rakennukset pois ja pystytetään ne johonkin muualle.
Yhden kämpän Sirkka ja Kari merenluoto aikovat silti jättää tunturiin. He ovat hakeneet huuhdonnan jatkolupaa ja tahtovat vielä palata tutuille kulta- ja asuinmailleen harrastamaan lapiolla entistä leipätyötään.
–Sitä vaan ollaan ihmetelty, ettei kaivospiirien lakkauttamisesta ole maksettu minkäänlaista korvausta, eikä edes virallista paperia ole tullut siitä, että ne on lakkautettu, Antti Merenluoto sanoo.
– He voivat verestellä siellä alkuajan muistojaan. Se harmittaa, että lupapolitiikka meni rahastamiseksi: lupa maksaa satoja euroja. Sillä tavalla ajetaan pikkuhiljaa alas myös pienimuotoinen lapiokaivuu.
Lapiolla kaivaminen ei Antin mukaan ole tuottavaa työtä, vaan tuurin kauppaa. Tulosta tehdään vain konevoimin.
Kullankaivajien liitto toivoi loppuun asti, että konekaivuulle olisi saatu vielä kuusi vuotta jatkoaikaa. Sinä aikana kultaa olisi saatu tehokkaasti talteen myös Puskuojalta, jossa Merenluodot ovat viimeksi kaivaneet. Sieltä on löytynyt myös monta isomusta, eli isokokoista ja arvokasta kultahippua. Suurin niistä on painanut yli 200 grammaa.
– Kultaa jäi sinne vaikka miten paljon. Ehkä joskus joku monikansallinen kaivosyhtiö kaivaa kullat pois, tai sitten ei. Mutta aivan varmasti ne kaivamattomat kullat monia persottaa. On se maaperä sen verran rikasta, Merenluoto tietää.
Kullankaivajien talvikalustoa näkyy vielä siellä täällä.
– Sitä vaan ollaan ihmetelty, ettei kaivospiirien lakkauttamisesta ole maksettu minkäänlaista korvausta, eikä edes virallista paperia ole tullut siitä, että ne on lakkautettu. Kyllä yleensä jonkinlainen lappu tulee, jos lopputili annetaan. Ja tuommoisessa päätöksessä pitäisi olla valitusoikeuskin, hän puhisee.
Antti Merenluotoa harmittaa tutun kullankaivajayhteisön hajoaminen.
– Se on suuri harmitus. Pikkupojasta lähtien minäkin olen siellä kulkenut ja aika monta kesää ja hauskaa hetkeä on tullut siellä vietettyä. Paljon olen kuullut mahtavia juttuja ja tarinoita vanhemmilta kaivajilta.
Sirkan ja Karin virallinen kotipaikka oli pitkään Miessillä, mutta siellä se ei enää voi olla.
– Ei siellä saa enää asua, ei vaikka ollaan inarinsaamelaisia. Laki on hanurista, mutta täytyyhän meidänkin sitä noudattaa, tuumaa Antti, joka lähtee taas syyskuussa Puskuojalle monttuja tasaamaan.