Heikki Herlin kantoi vuosia huolta miljardööri-isästään – ”Hän sanoi minulle, että hän kuolee nuorena” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Heikki Herlin kantoi vuosia huolta miljardööri-isästään – ”Hän sanoi minulle, että hän kuolee nuorena”

Miljardööri Niklas Herlin kuoli lokakuussa 2017. Hänen poikansa Heikki Herlin kertoo kirjassaan isänsä elämästä ja peloista, heidän viimeisestä tapaamisestaan ja minkä tavaran hän otti isänsä kodista muistoksi. Vaikeinta oli kertoa isän kuolemasta Niklaksen kehitysvammaiselle tyttärelle Riikalle.


4.9.2020 5:01

Sen sunnuntain tapaamisessa ei ollut jälkeenpäin ajatellen mitään erikoista.

”Lähdetkö yhdelle? Tulin juuri krovneplatsaan”, toimittaja, kustantaja Niklas Herlin tekstasi pojalleen Heikki Herlinille 1.10.2017.

Niko istui baarissa tutussa asennossa, toinen jalka toisen päällä lukemassa paperilehteä.

Heikin mielestä hän oli vanhentunut. Poikamaisuuden tilalle oli tullut vanhan miehen merkit.

Heikki Herlin ei tiennyt, että hän näkee tuolloin isänsä viimeisen kerran.

”Olimme molemmat iloisia, mikään ei tuona hetkenä tuntunut liian raskaalta”, hän kirjoittaa esikoiskirjassaan Tuollapäin on highway (Teos).

 

Hyvästelyihin ehkä kuului yläfemma, niin kuin heillä oli tapana, mutta Heikki ei enää tarkasti muista. Se oli tavallinen isän ja pojan tapaaminen.

Ehkä hän toivotti Nizzaan Suomen talvea pakoon lähtevälle isälleen hyvää matkaa.

Isä varmaan sanoi ”take care”, ehkä ”älä mokaa ittees”, tai lähetti Heikin vaimolle terveisiä.

He olivat läheisiä. Heikki Herlin ymmärsi maailmaa paremmin, kun faija oli lähellä.

”Pian ikävöisin isän lisäksi isäni poikaa, sitä osaa itsestäni, joka oli elossa faijan ollessa paikalla”, Heikki Herlin kirjoittaa kirjassa.

Viikon kuluttua 8. lokakuuta 2017 Niklas Herlin kuolee loma-asunnossaan Nizzassa 53-vuotiaana. Viralliseksi kuolinpäiväksi on merkitty 10.10.2017, jolloin hänet löydetään.

”Faija vei mukanaan samaan hautaan osan minusta ja monesta hänelle läheisestä ihmisestä”, Heikki Herlin kirjoittaa.

Muutama minuutti suru-uutisen jälkeen Heikki Herlin seisoo vaimonsa kanssa kotinsa parvekkeella Helsingin Töölössä. Sieltä näkyy viistosti isän Helsingin-kodin ikkuna. Toisessa ikkunassa on valo. Isä on unohtanut keittiöön valot päälle.

Thorsvikin kartanossa Kirkkonummella varttunut Niklas Herlin oli yksi Koneen hallituksen puheenjohtajan Pekka Herlinin viidestä lapsesta.

Lokakuussa 2017 Niklas Herlinin varallisuus oli Forbes-lehden mukaan arvoltaan 1,4 miljardia dollaria.

Nyt valtiotieteen yo. Heikki Herlin kertoo kirjassaan Koneen omistajasukuun syntyneen upporikkaan isänsä tarinan.

–En tiedä, mitä ikävöin enemmän: isää vai itseäni isän ollessa läsnä. Molemmat olivat kuolleet lokakuussa 2017, Heikki Herlin kirjoittaa kirjassaan Tuollapäin on highway.

On pakko uskaltaa kirjoittaa kirja, vaikka pelottaa, Heikki Herlin miettii. Niklas Herlin on yrittänyt vuosikausia opettaa rohkeuden merkitystä pojalleen.

Ennen kaikkea 30-vuotias Heikki Herlin haluaa kertoa, millainen ”faija” oli ihmisenä.

”Faija nimittäin oli parhaimmillaan minun ja isosiskoni isänä”, Heikki Herlin kirjoittaa kirjassa.

Haavanlehti. Liian impulsiivinen yritysjohtajaksi. Sivistynyt. Ei sietänyt tiedon puutetta. Musiikkifani. Kahden lapsen isä. Kirjailija. Bostonilainen. Kirkkonummelainen. Töölöläinen. Utelias. Masentunut. Ei kestänyt jännitystä edes raveissa.

Säästäväinen, hamstrasi jauhelihaa tarjouksesta.

Sellainen Niklas Herlin poikansa mielestä oli.

Kirjassa Heikki Herlin kertoo koskettavasti kaipuustaan, kun isä on poissa.

”Kerran isäni sanoi minulle, että hän kuolee nuorena. Hän piti ennenaikaista kuolemaansa varmana tietona. En osannut sanoa, mihin hän oman ikänsä suhteutti, mutta niin hän sanoi minulle. En elä vanhaksi. Oliko hän jossain vaiheessa luovuttanut?” Heikki Herlin kirjoittaa kirjassa.

Kirjassa on myös ennen julkaisemattomia otteita Niklas Herlinin lapsuus- ja nuoruusvuosien muistelmista, joita hän kirjoitti ennen kuolemaansa.

Niklas Herlin rohkaisi poikaansa Heikki Herliniä ennen tämän vihkiseremoiaa 2013: ”Tuleeko se tänne?”. ”Ei se tuu kuitenkaan.” ”Onks täällä bileitä ollenkaan?”. ”Lähetään jo helvettiin täältä”, Heikki Herlin kertoo kirjassa.

Oman suunnan valitseminen oli Niklas Herlinin elämän kannalta keskeistä.

Koneen hallituksen jäsenyys ei kiinnostanut. Yhdysvalloissa Bentley Collegessa Bachelor of Science- tutkinnon suorittaneesta miehestä tuli taloustoimittaja, ensin Kauppalehdessä, ja myöhemmin hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen ja Ilta-Sanomiin.

Pekka Herlinin mielestä Niko pakeni vastuuta. Pekka Herlin ei arvostanut poikansa uravalintaa ja oli ”helvetin vihainen”.

Jo nuorena ystävät antoivat Niklas Herlinille lempinimen Aito. Aina nahkatakkiin, farkkuihin ja buutseihin pukeutunut mies ei osannut teeskennellä.

Kun Niklas Herlinille Kauppalehden toimituksessa huomautettiin hiomattomasta pukeutumisesta, hän sanoi, että hänen buutsinsa maksavat enemmän kuin vastaavan päätoimittajan Seppälästä ostettu puku.

Heikki Herlinille Niklas Herlin oli isä, ja tämä on se kuva isästä, jonka hän muistaa.

”Hän katsoo sinistä Välimerta, seuraa innokkaasti Nizzan jokavuotisia karnevaaleja ja paikallisten urheilujoukkueiden menestystä. Hän kiikaroi rannikolla kisaavia purjeveneitä. Hän sekoaa taiteesta Matisse-museossa ja puhuu omanlaistaan ranskaa paikallisten kanssa. Talvella hän kulkee Nizzan kaduilla nahkatakki T-paidan päällä. Niin hän tykkäsi olla.”

Lapset Riikka ja Heikki edustivat Niklakselle jotain, mitä hän perheeltä halusi.

Riikalla on downin syndroma. Riikan synnyttyä vuonna 1986 Niklas Herlinille tulee tarve auttaa hädänalaisia ihmisiä. Riikasta tulee isänsä tavoin suuri country-fani.

”Riikasta kasvaa lähtemätön osa isääni. Faija ymmärsi olevansa erilainen ihminen sen takia, että hän saa olla Riikan isä”, Heikki Herlin kirjoittaa.

Riikka Herlinin säätiö perustetaan kehitysvammaisten asumis- ja päivätoiminnan edistämiseksi.

”Kuitenkin mulla kävi hyvin”, Niklas Herlin päättää menneisyytensä käsittelyn päiväkirjassaan.

”Olisinko minä voinut auttaa enemmän?” Heikki Herlin kysyy kirjassa.

Vuodesta 2001 lähtien Niklas Herlinin kunto oli heikentynyt. Hänen luunsa haurastuivat nopeasti. Siksi murtunut lonkka ei luutunut kunnolla.

”Siihen saattoivat liittyä epäterveelliset elämäntavat, liian vähäinen liikunta sekä ennen kaikkea esiteininä alkanut jatkuva tupakanpoltto”, Heikki Herlin kirjoittaa.

2003 Niklas Herlin perustaa kirjakustantamon nimeltä Teos. Hän kirjoittaa tietokirjoja ja tekee lehtiartikkeleita ja perustaa Uusi Suomi-verkkomedian.

Kivut ja lääkkeet vahvenevat, kun hän kaatuu Espanjassa 2004. 2010 hänet ryöstetään ja mukiloidaan Helsingin keskustassa.

Heikki Herlin on koko ajan enemmän huolissaan isästä. Isä huolehtii monista asioista, mutta ei itsestään.

”Häntä pelotti kaatuminen, ja minua pelotti hänen kaatumisensa. Elämä pyöri vuosi vuodelta aina hieman enemmän sen ympärillä, pysyykö faija pystyssä”, Heikki Herlin kirjoittaa.

”Hän jätti kaatumisiaan kertomatta, jotta minä en huolestuisi. Oli liian myöhäistä; olin kantanut huolta isästä jo vuosien ajan”.

Kirjassa palataan surulliseen riitaan, kun Pekka Herlin siirtää salaa Kone-yhtiön määräysvallan pojalleen Antti Herlinille 1990-luvun lopulla. Välit Antin ja Pekan kanssa menevät poikki.

Niklas Herlin sairastuu masennukseen.

Lapsuudenkodissaan Thorsvikissa Niklas Herlin ei vieraile vuosikymmeneen.

Alkoholismin voimakas ote vahvistuu elämässä entisestään.

Tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että Niklas ja Tuuli Herlinin avioliitto päättyy vuosituhannen alussa.

Kun Pekka Herlin kuolee keväällä 2003, Niklas Herlin ottaa isänsä kuoleman hyvin raskaasti.

”Luultavasti faija olisi ainakin halunnut teroittaa omalle isälleen, kuinka hänen elämäänsä varjosti isän aiheuttama pelko ja ahdistus”, Heikki Herlin kirjoittaa.

Hautajaisissa Niklas Herlin ajattelee sananlaskua: Viha on lyhytaikaista hulluutta, hallitse siis tunteesi tai se hallitsee sinua.

Keskiviikon 4.10.2017 puhelinsoitto jäi viimeiseksi kerraksi, kun Heikki Herlin puhui isänsä Niklas Herlinin kanssa. –Viimeiset sanamme eivät sisältäneet mitään lopun ajan merkkiä; sanoimme moikat ja suljin puhelimen, Heikki Herlin kertoo esikoiskirjassaan Tuollapäin on highway (Teos).

Jos isästä pitäisi muistaa vain yksi lause, tärkein tai vähintään finaalissa olisi Heikin mielestä tämä: ”Maailma pelastuu vain, jos me rakastamme toisiamme enemmän.”

Näin Niklas Herlin sanoi Heikki Herlinin häissä pitämässään puheessa. Isä piti myöhemmin poikansa hääpäivää sataprosenttisen onnellisena hetkenä.

Viimeisen kerran Heikki Herlin puhuu isänsä kanssa puhelimessa keskiviikkoiltana 4.10.2017.

”Hän on ottanut lääkkeensä sekä usean rommikolan. Olin monta kertaa sanonut hänelle, että tuo yhdistelmä ei pitkällä tähtäimellä toimi. Hän luuli, että on vuosien aikana oppinut käyttämään lääkitystään ja alkoholia ’oikein’. Ei tietenkään osannut”, Heikki Herlin kirjoittaa.

Niklas Herlin menehtyy sunnuntaina 7.10. aamuyöstä ja ehtii olla kuolleena lähes kolme päivää ennen kuin hänet löydetään.

Vajaat kaksi vuotta ennen kuolemaansa hän on sanonut amerikkalaisille opiskelukavereilleen Lisalle ja Bradleylle: ”Minä olen valmis kuolemaan”.

Miten kertoa kuolemasta Riikalle?

”Miten Riikka reagoisi isän kuolemaan, jos pelkkä vanhempien avioero hiljensi hänet moneksi vuodeksi?” Heikki Herlin kirjoittaa kirjassaan.

Tuuli ja Heikki Herlin kertovat suru-uutisen Riikalle Niklas Herlinin kodin keittiössä. Tuolla hetkellä uutinen ajaa Heikinkin ylitse.

”Ymmärsin ensimmäistä kertaa, että emme enää ikinä istuisi yhdessä tämänkään pöydän ääressä. Itkin ensimmäistä kertaa sitä, että isäni on poissa”, Heikki Herlin kirjoittaa kirjassa.

”Riikka katsoi minua ja äitiä hieman hämmentyneenä. Hän ei tuntunut ymmärtävän tilannetta. Olen aika varma, että isosiskoni ei tuolloin tajunnut isämme kuolleen”.

Seuraavana päivänä Riikka näkee lehtien etusivut ja kertoo innoissaan äidille, että isä on lehdessä.

”Siskoni tunnisti kuvan ja nimen, mutta ei ymmärtänyt nimen perässä olevien numeroiden merkitystä: Niklas Herlin 1963–2017”.

Muutama kuukausi myöhemmin Tuuli ja Riikka Herlin ovat kävelyllä Hietaniemen hautausmaalla, ja Riikka toistaa sinne haudattujen kuolleiden ihmisten nimiä: ”Faari on kuollut”, ”Ipa on kuollut”.

Listassa on uusi nimi: ”Niklas Herlin on kuollut.”

”Surua vahvisti omalla tavallaan Riikan tapa käyttää isästään sekä etu- että sukunimeä. Sukupolvi kerrallaan haudassa, eri syistä, Riikalle tärkeitä ihmisiä”, Heikki Herlin kirjoittaa kirjassa.

”Tämä ei ollutkaan niin monimutkainen asia. Tämä oli vain surullista. Tämän siskoni opetti minulle isämme kuoleman jälkeen”.

–Eräs sukulaisemme sanoi jälkeenpäin, että faija oli ”vanhan liiton mies”, eli piti paljon käteistä lähellään, Heikki Herlin kertoo kirjassaan käynnistään isänsä Niklas Herlinin asunnossa tämän kuoleman jälkeen.

Niklas Herlinin ruumis saapuu Suomeen rahtina. Arkku on särmikkään miehen näköinen: puinen, kulmikas, vahvalinjainen, paljas.

Heikki Herlin valitsee isän asunnosta vaatekerran, joka palaisi krematoriossa isän mukana.

”Otin päällimmäiset farkut ja rullasin ne auki faijan takin alle. Kaksi sukkaa, samaa paria, housujen lahkeiden alle. Bokserit. Yksi musta T-paita takin alle. Tarvitsisin vielä bootsit. Hain yhdet nilkkamittaiset kengät naulakossa roikkuvien takkien alta. Asetin kengät sukkien päälle, housunlahkeiden päähän”, Heikki Herlin kirjoittaa kirjassa.

Asunnon pinttynyt tupakansavu kantautuu rappukäytävään asti. Myös eteisessä roikkuvat nahkatakit muistuttavat isästä.

Asunnossa on paljon kirjoja, buutseja, lääkkeitä ja myös käteistä rahaa. Sukulaisen mukaan Niklas Herlin on vanhan liiton miehiä.

Heikki sytyttää yksin tupakan. Näin hän saisi koko ajan enemmän mausoleumiksi muuttuvaan tilaan jonkinasteista elämää.

”Vaatteiden kunto ei parantunut saumallakaan faijan kuoltua, mutta silti niiden arvo kasvoi silmissäni. Kaikki asunnossa oleva oli nyt hyvin arvokasta. Esineet ja asiat olivat isäni jatketta”, Heikki Herlin kirjoittaa.

Isänsä asunnon hän päättää myydä.

Muistoksi Heikki Herlin ottaa isänsä isoisoisän Harald Herlinin vanhan kultaisen tupakkakotelon, jossa on kannessa pieni rubiini. Siihen aikaan varallisuus kuului näyttää. Tavallisuus oli puolestaan Niklas Herlinin tavaramerkki.

Kuoleman jälkeen Heikki Herlin etsii viestejä isältään. Hänen mielestään yksi merkki on tyhjä juuri juotu oluttuoppi isän kantapöydässä, kaksi päivää kuoleman jälkeen.

Toinen merkki on viimeiset Suomeen jääneet kurjet taivaalla. Isästä on tullut osa muuttolintujen lähtöä, Heikki uskoo.

Marraskuun lopussa 2017 Heikki Herlin hakee Hietaniemen krematorion toimistosta isän uurnan.

Krematorion edessä aurinko sokaisee Heikin silmät muutamaksi sekunniksi. Harmaat pilvet ovat väistyneet niiden muutamien minuuttien aikana, kun hän on hakenut vaimonsa kanssa toimistosta isän tuhkat.

”Seisoimme vaimoni kanssa krematorion ovella, täydessä auringonvalossa marraskuun lopulla, seuranamme toistaiseksi vain isäni tuhkat. Naureskelimme tilanteen tahattomalle symboliikalle”, Heikki Herlin kirjoittaa.

Aurinko paistaa yhä, kun Heikki Herlin kävelee uurnan kanssa kohti valitsemaansa hautapaikkaa.

Samalla hän miettii: ”Ehkä isä ei enää pelännyt. Enää ei ollut pakko uskaltaa, pakko ylittää katua, pakko hengittää. Ehkä viimein voi vain olla, tai olla olematta”.

Niklas ja Heikki Herlin matkustivat yhdessä. –Jonkin uskomuksen mukaan vainajan sielu on kiinni niissä paikoissa, missä hän on ollut onnellisimmillaan. Tästä syystä muistelin isääni yhdessä New Yorkin monista irlantilaisista kapakoista Midtownissa, jossa olimme istuneet neljä vuotta aikaisemmin, Heikki Herlin kertoo kirjassaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?