Kuhmo suljetaan koronan takia, näin hallintoylilääkäri perustelee kovia rajoitustoimia: ”Se oli tehtävä nyt tai ei ollenkaan” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kuhmo suljetaan koronan takia, näin hallintoylilääkäri perustelee kovia rajoitustoimia: ”Se oli tehtävä nyt tai ei ollenkaan”

Kainuun soten hallintoylilääkäri ja pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari uskoo, että tartuntapiikki saadaan taltutettua viikossa.

30.8.2020 18:11 | Päivitetty 30.8.2020 20:30

Kainuussa sijaitsevassa Kuhmossa on todettu koronaviruksen tartuntapiikki. Kainuun sote tiedotti sunnuntaina 14:sta uudesta koronatartunnasta, joista yhtä vaille kaikki ovat Kuhmossa. Altistumisia on noin 130.

Samaan tartuntaryppääseen kuuluu myös Kajaanissa ravintola Hospossa perjantaina 28. elokuuta kello 20:30-21:30 tapahtunut altistuminen. Siellä iltaansa vietti seurue, jonka joukossa oli koronaa oireettomana sairastanut henkilö. Hän teki positiivisen koronatestin lauantaina.

Voit katsoa Kuhmon kaupunginjohtajan Facebook-liven alta.

Kuhmossa suljetaan maanantaista lähtien viikon ajaksi esimerkiksi kirjaston lukusali, nuorisotyön nuorisotila sekä liikuntapalveluista uimahalli ja kuntosalit. Myös esimerkiksi Kuhmon musiikkiopiston, lukion ja Sotkamon kansalaisopiston lähiopetus laitetaan tauolle.

Kainuun soten hallintoylilääkärin, pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan päätös laajamittaisista rajoituksista oli helppo. Hän uskoo, että tartuntapiikki saadaan taltutettua viikossa.

– Se oli tehtävä joko nyt tai ei ollenkaan. Tiedämme, että viikossa neljä viidestä altistuneesta, joka on sairastuakseen, sairastuu. Ensi viikon lopulla altistumishetkestä on ehtinyt kulua noin puolitoista viikkoa, mikä on riittävä aikaikkuna siihen, että suurin osa tartunnoista tulee ilmi.

– Olemme oppineet sen, että nopeat toimenpiteet ovat epidemian torjumisen kannalta välttämättömiä.

Pandemia-vastaanoton ovi Kuhmon terveysasemalla.­

Koukkari ei ota kantaa siihen, ovatko tartunnat peräisin ulkomailta.

– Kaikki 14 tartunnan saaneista ovat samaa tartuntaketjua, mutta nyt on turhaa spekuloida siitä, mistä se on lähtöisin. Toki meillä on siitä varsin hyvä käsitys, hän muotoilee

Hallintoylilääkärin mukaan tartunnat ovat peräisin ”vapaa-ajan ryhmämuotoisesta kokoontumisesta”.

Koukkari sanoo, että rajoituksia ollaan valmiita jatkamaan Kuhmossa vielä ensi viikon jälkeenkin, mikäli tartuntoja ilmenee viikon aikana runsaasti.

– Meillä on valmiudet jatkaa voimakkaita rajoitustoimia, mutta jos tartuntoja ei tule lisää, rajoituksia ei ole perusteltua jatkaa tuon pidempää. Uskon, että saamme epidemialta vauhdin pois näillä toimilla, ja viikon päästä voimme palata normaaliin.

Kainuun soten hallintoylilääkäri, pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.­

Koukkarin mukaan Kainuun alueella on tehty päivässä noin 300 koronatestiä. Hallintoylilääkäri epäilee, että ihmiset hakeutuvat nyt testeihin hieman innokkaammin kuin viime aikoina, mutta varsinaiseen joukkoryntäykseen tai testien ruuhkautumiseen hän ei usko.

– Meillä pääsee testeihin julkisella puolella alle vuorokaudessa. Kiireelliset tapaukset pystytään ottamaan välittömästi, mutta kiireettömämmissä tapauksissa voi joutua odottamaan parikin päivää.

Elokuun lopun tartuntapiikki ei ole ainoa laatuaan Kainuussa koronapandemian aikana. Maaliskuussa uutisoitiin laajasti viime tingassa perutun Vuokatti-hiihdon vuoksi Sotkamoon saapuneista hiihtohenkisistä, joiden kosteissa iltamissa altistui satoja ja sairastui useita henkilöitä.

Koukkari näkee samoja piirteitä tämän viikonlopun tartuntaryppäässä, sillä sairastuneet ovat niin ikään nuoria aikuisia. Viime kerrasta on kuitenkin ammennettu arvokasta oppia.

– Totta kai peilaamme asiaa siihen. Keväällä vanhuksia joutui Vuokatin tapahtumien takia sairaalaan vajaa kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen. Jos nyt pätee sama kaava, heitä alkaisi hakeutua sairaalahoitoon ensi viikonloppuna.

– Voimakkaan jarrutuksen syy onkin juuri se, että pyrimme torjumaan kaikin keinoin sitä, ettei epidemia yllä riskiryhmiin asti, Koukkari perustelee.

Juttua muokattu sunnuntaina 30. elokuuta kelo 20.30. Tartunta on peräisin Kuhmosta, eikä kajaanilaisesta ravintolasta, kuten alkuperäisessä jutussa virheellisesti todettiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?