Mannerheim-ritari ja kaukopartiomies Paavo Suoranta teki retkiä Neuvostoliittoon vielä sodan jälkeen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tutkijaväite: Mannerheim-ritari teki salaisia tiedustelumatkoja Neuvostoliittoon vielä sotien jälkeen

– Pidän haltuuni tulleita uusia tietoja uskottavina, sanoo tutkija Pekka Turunen.

15.8.2020 17:12

Viime sotien tunnetuimpiin kaukopartiomiehiin kuulunut Mannerheim-ristillä palkittu Paavo Suoranta (1917-2002) jatkoi hyvin todennäköisesti tiedustelutoimintaansa Neuvostoliiton alueella vielä vuosia sodan päättymisen jälkeen.

Mannerheim-ritareiden palkitsemistilaisuus elokuussa 1942, vuorossa Paavo Suoranta. Kun Marsalkka Mannerheim kysyi, mistä Suoranta on palkittu, kuului ytimekäs vastaus ”Repun kannosta”.­

Kyse oli YYA-Suomessa ulkopoliittisesti tulenarasta toiminnasta, josta puolustusvoimien johto oli ainakin epäsuorasti tietoinen.

Entisten kaukopartiomiesten rahapalkkion toivossa tekemät tiedustelumatkat Neuvostoliittoon 1940–50-luvun taitteessa eivät sinänsä ole uusi asia. Uutta sen sijaan on väite, että Mannerheim-ristillä palkittu Suoranta olisi retkien järjestelyn ja värväyksen ohella myös osallistunut henkilökohtaisesti näille retkille.

Tutkija Pekka Turunen pitää vahvana näyttöä, joka todistaa Suorannan tehneen tiedustelua Neuvostoliiton alueella sotien jälkeen.

– Suoranta ei koskaan julkisesti myöntänyt osallistuneensa näille retkille, Suorantaa aikanaan haastatellut Turunen sanoo.

Turunen julkaisi Suorannan elämäkerran ”Salaisen sodan asiamies” 2006, kolme vuotta Suorannan kuoleman jälkeen. Sen jälkeen hän alkoi saada lisävalaistusta Suorannan tarkoin varjelemaan ajanjaksoon 1940–50-lukujen taitteessa.

– Kirjan julkaisun jälkeen on tullut useasta lähteestä uutta tietoa Suorannan roolista, Turunen kertoo.

Välirauhan aikana valmisteltiin kaukopartiotoimintaa, koska uutta sotaa pidettiin lähes varmana. Tulevat kaukopartiomiehet radistikoulutuksessa Lappeenrannassa, vasemmalla Reino Sappinen, kouluttaja Eino Lepistö, tulevat ritarit Arvo Mörö ja Paavo Suoranta.­

Puheita liikkui toki jo aikaisemmin. Jo ennen kirjan julkaisua Turunen oli kuullut toisen Mannerheim-ritarin Lassi Kokon pojilta, että Suoranta oli kertonut tehneensä Neuvostoliiton alueelle tiedusteluretkiä sodan jälkeen.

Koska kyseessä oli yksittäinen kertomus, Turunen ei katsonut sen riittävän todistamaan Suorannan osallistumisesta näille retkille.

Lassi Kokon poika Arto Kokko vahvistaa myös IS:lle käsityksensä Suorannan retkistä Neuvostoliittoon.

– Muistan kun Suoranta tuli reissulta meidän pihaan ja majoittui talon vintille, Arto Kokko,74 sanoo.

Perheen talo sijaitsi Joensuussa Papinkadulla.

– Käsitykseni mukaan isä oli Suorannan yhteyshenkilö Pohjois-Karjalassa. Perheemme koti toimi levähdys- ja toipumispaikkana. Kun Suoranta tuli, minut vietiin naapuriin enon luo hoitoon kai siksi, että kuulisi ja lörpöttelisi asioista, Kokko sanoo.

Kokko arvelee, että pysähtyminen heidän kotonaan saattoi olla myös tarpeen jälkien häivyttämiseksi sen varalta, että Valpon etsivät seuraisivat.

Mannerheim-ritari Lassi Kokko ei ollut Päämajan kaukopartiomiehiä kuten Suoranta, mutta hän oli toiminut tiedustelutehtäviä suorittaneen 17. Divisioonan sissiosaston päällikkönä. Suoranta ja Kokko lienevät tutustuneet Mannerheim-ritariyhteyksiensä kautta.

Turusen kirjan julkaisun jälkeen tietoon tuli kaksi uutta samansisältöistä Neuvostoliittoon tehtyjä tiedustelumatkoja tukevaa kertomusta Suorannan lähipiiriin kuuluneilta henkilöiltä. Kertomukset yhdistettyinä Suorannan luonteenpiirteisiin vahvistivat aikaisempia tietoja.

– Kun Suoranta oli itse osittanut olevansa liki mitään pelkäämätön kaveri, niin olisi hyvin epäloogista uskoa, että hän olisi tyytynyt pelkästään etsimään miehiä näille tiedusteluretkille tilanteessa, jossa vapaita miehiä oli vaikeaa löytää tavoitteena olleisiin kahden miehen partioihin, Turunen sanoo.

Kun IS tapasi Paavo Suorannan pojan Risto Suorannan Marskin ritareiden tapaamisessa 2012, tämä piti isänsä sodan jälkeen tehtyjä tiedustelumatkoja Neuvostoliittoon mahdollisena. Koska kyse oli vahvistamattomasta tiedosta, sitä ei käytetty. Risto Suoranta oli toistanut käsityksensä myös Turuselle.

Turusen mukaan Suorannan 1950-luvulla tiedustelumatkojen suunta oli mahdollisesti Kuola, mutta matkoja on voitu tehty myös rajan yli alempaa Pohjois-Karjalasta. Siihen viittaavat vierailut Lauri Kokon luona Joensuussa.

Suoranta oli tiiviisti mukana, kun Suomen itätiedustelua väännettiin kenttätasolla uuteen asentoon jatkosodan jälkeen.

Neuvostoliittoon keskittynyt sotilastiedustelu oli rauhan aikana käyttänyt harhautusnimeä Tilastotoimisto. Sodan päätyttyä Tilastotoimisto lakkautettiin, kun haluttiin osoittaa sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen maiden suhteissa.

Tiedustelun keskeinen toimintakyky katsottiin parhaaksi kaikessa hiljaisuudessa säilyttää. Tätä varten maahan perustettiin joukko peiteyrityksiä. Niiden tehtävä oli kulissin takana pitää yllä valmiutta tiedusteluun.

Peiteyrityksistä tärkein oli Jyväskylän lähelle Kuohulle perustettu Kuohun pilke Oy. Ulospäin vaatimattomasti eräässä Lampsilan talossa toimineen yrityksen tehtävä oli tuottaa häkäpönttöautojen polttoainetta ja harjoittaa kahdella kuorma-autolla liikennöintiä.

Suomen tiedusteluvalmiutta pidettiin heti sodan jälkeen yllä entisten kaukopartiomiesten miehittämissä peiteyrityksissä, joista keskeisin toimi tässä yhä pystyssä olevassa Lampsilan talossa Kuohulla.­

Yhtiön tosiasiallinen tehtävä oli kuitenkin pitää lähtövalmiina yksi iskukykyinen kaukopartio, joka olisi tiukan paikan tullen pantu toimimaan. Peiteyritykset maksoivat valmiusrahaa valituille kaukopartiomiehille siitä, että nämä olivat valmiudessa aloittamaan tiedustelu- ja sissitoiminnan pahimman varalta. Sellaiseksi ymmärrettiin Neuvostoliitto yritys miehittää Suomi.

Paavo Suoranta toimi Kuohun Pilkkeen toimitusjohtajana vuoron perään toisen kaukopartiomiehen Heikki Määttäsen kanssa.

Peiteyritysten ei koskaan tarvinnut aloittaa toimintaa, jota varten ne oli alkujaan perustettu. Niiden liiketoiminta ei lähtenyt toivottuun lentoon ja kyky maksaa valmiudessa olleille entisille kaukopartiomiehille heikkeni. Mahdollisesti myös pitkästyminen vaivasi sodassa kaukopartiotoiminnalle sielunsa antaneita nuoria miehiä.

Kun suomalaisia kaukopartiomiehiä alettiin värvätä Neuvostoliiton alueelle suunnattuun tiedustelutoimintaan 1947, moni heistä oli ollut peiteyritysten palveluksessa.

Tarve tiedustelulle kiihtyi seuraavana vuonna 1948, kun suurvaltojen suhteet Berliinissä kärjistyivät sodan partaalle.

Amerikkalaisten tarve tiedustelutiedolle kasvoi nopeasti. Vasta perustettu CIA sai runsaasti rahaa Itä-Eurooppaan rakennettavan tiedusteluverkoston perustamiseen. Sitä alkoi valua myös entisille suomalaisille kaukopartiomiehille

Peiteyritystä myös johtanut Määttänen katosi keväällä 1950 tiedustelumatkalla Neuvostoliittoon. Ei ole tiedossa, tekikö Määttänen tiedustelumatkan CIA:n vai norjalaisten lukuun tai kuinka suuren palkkion Määttänen sai. Hänen jäämistöistään löytyi kuitenkin amerikkalaista alkuperää olevia varusteita, kuten amerikkalainen makuupussi.

Kaukopartiomies Heikki Määttänen pyöritti kuorma-autoyritystä, mutta se arkityö ei riittänyt sodan aikana kaukopartioinnin makuun päässeelle seikkailijaluonteelle. Hän katosi salaisella retkellä Neuvostoliittoon 1950.­

Neuvostoliittoon 1950 kadonneen kaukopartiomies Heikki Määttäsen jäljiltä on yhä tallessa amerikkalainen makuupussi, mikä voi viitata CIA:n lukuun tehdystä tiedustelumatkasta.­

Neuvostoliiton alueella tapahtuvaan tiedusteluun rutinoituneiden suomalaisten tiedustelumatkoista olivat kiinnostuneita ainakin Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA, Iso-Britannian MI6 ja Norjan tiedustelu. Syy suomalaisten käyttämiseen oli se, että vähäisen kokemuksen varassa Neuvostoliittoon menneet tiedustelijat yleensä jäivät sille tielleen.

Ensimmäiset aktiiviset tiedustelumatkat Suomen alueelta Neuvostoliittoon tehtiin 1949 Kannakselle, joka suunta kiinnosti erityisesti suomalaisia.

Ulkovaltojen värväämien kaukopartiomiesten tiedustelu hyödytti myös suomalaisia, jotka saivat käyttöönsä samat tiedot kun tiedustelun toimeksiantajat. Virallisesti suomalaiset eivät uskaltaneet harjoittaa tiedustelua Neuvostoliiton suuntaan, koska sen pelättiin olevan YYA-sopimuksen vastaista.

Kaukopartiomiesten tuoma tieto otettiin vastaan Pääesikunnan tutkintaosastolla. Yhdyshenkilönä oli tiedusteluanalyyseistä vastanneella ulkomaanosastolla työskennellyt kapteeni Urpo Levo, josta myöhemmin tuli Urho Kekkosen pitkäaikainen adjutantti ja kenraali. Levon uskotaan toimineen tiedustelutietojen välittäjänä Yhdysvaltain sotilasasiamiehen suuntaan.

Pääesikunnan tutkintaosaston lisäksi myös Rajavartioston henkilökuntaa toimi entisten kaukopartiomiesten ja ulkomaalaisten tiedusteluelinten yhdysmiehinä.

Suoranta piti sujuvasti yhteyttä molempiin linjoihin ja koordinoidessaan tiedustelua lännen suuntaan.

Laajimmillaan suomalaisten sodanaikaisten tiedustelijoiden käyttö oli 1951.

On oletettavaa, että kaikista retkistä ei koskaan hiiskuttu mitään. Kiinnijäämiset kyllä huomattiin. Niin kävi kun kaukopartiomiehet Lauri Solehmainen ja Reino Sappinen lähtivät norjalaisten lukuun tiedustelemaan Murmanskin lentokenttää ja Murmansk-Petsamo-ratatyömaata. Suoranta vei miehet rajan pintaan kesällä 1952. Miehet tähystivät kohteita puolitoista vuorokautta.

Paluumatka kesti 11 vuorokautta ja miehiltä loppuivat eväät. Diabetesta sairastaneen Sappisen kunto heikkeni nopeasti ja he hädin tuskin pääsivät rajalle, mutta eivät enää Luttojoesta yli. Heidän oli huudettava apuun suomalainen rajavartija ja he jäivät kiinni. Käry kävi. Solehmainen joutui lähtemään maanpakoon 18 vuodeksi Yhdysvaltoihin.

Eräänlainen huipentuma nähtiin 1954, kun Viljo Suikkanen ja Arvo Juvonen tekivät kaasuilmapalloa rajan ylityksessä hyödyntäneen matkan Norjasta Murmanskin alueelle. CIA:n rahoittamalla matkalla muun muassa vietiin rahaa Neuvostoarmeijassa olleelle myyrälle.

Uhkarohkean ilmapallolla toteutetun retken Neuvostoliittoon tehnyt entinen kaukopartiomies Arvo Juvonen joutui pakenemaan Suomesta. Siinä häntä auttoi entinen aseveli Paavo Suoranta.­

– Suorannalla oli merkittävä rooli tiedustelijoiden värväystoiminnassa ja hän myös saattoi heitä rajalle. Hän itse vähätteli rooliaan, Turunen sanoo.

Norjalaiset pitivät Suorantaa siinä määrin tärkeänä henkilönä, että he tarjosivat hänelle työtä. Suoranta kieltäytyi kaiketi perhesyiden vuoksi.

Norjalaiset maksoivat Paavo ja Liisa Suorannan vierailun Norjaan. On mahdollista, että he yrittivät värvätä Suorantaa Norjan tiedustelun palvelukseen, mutta asia kariutui Liisa-vaimon vastustuksen vuoksi.­

Turusen mukaan Paavo Suorantaa ajoi tiedustelutoiminnan jatkamiseen kaksi asiaa: neuvostovastaisuus ja isänmaallisuus. Suorannan ura on tutkijan mukaan poikkeuksellinen.

– Hänen käytännön toimintansa sodanaikaisissa kaukopartioissa ja myöhemmin tiedustelun palveluksessa huikeaa ja mielenkiintoista. Kaikkea emme varmasti ole saaneet hänen toiminnastaan tietää. Hän varmasti vei joukon salaisuuksia mukanaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?