Hävittäjähankinta kasvattaa puolustusmenoja reilusti - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Hävittäjähankinta kasvattaa puolustusmenoja reilusti

Puolustusministeriön ehdotus ensi vuoden puolustusmenoiksi on 1,7 miljardia euroa hallinnonalan kuluvan vuoden talousarvioita korkeampi.

13.8. 11:32

Ministeriön mukaan 54 prosentin lisäys kuluvaan vuoteen verrattuna johtuu lähinnä Ilmavoimien uusien hävittäjien hankintaan esitetystä rahoituksesta.

Hornet-hävittäjien korvaamisen kokonaisrahoitukseksi esitetään kymmentä miljardia euroa, joka jakautuu 12 vuodelle.

Reilu korotus nostaa Suomen puolustusmenojen määrän (4,87 miljardia) ensi vuonna yli kahteen prosenttiin suhteessa ennustettuun bruttokansatuotteeseen. Tänä vuonna sama suhdeluku on talouskehityksestä riippuen noin 1,4 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?