Valkokankaalta tuttu lentokone putosi pian nousun jälkeen, makaa nyt katollaan Imatralla – ”Kaikki koneessa olleet ovat hengissä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Valkokankaalta tuttu lentokone putosi pian nousun jälkeen, makaa nyt katollaan Imatralla – ”Kaikki koneessa olleet ovat hengissä”

Yksinäinen pienlentokone makaa katollaan Imatralla Immolan lentokentällä pyörät taivaalle osoittaen.

­

8.8. 22:42

Imatran laskuvarjoharrastajien Skydive Karjala -yhdistyksen Cessna-merkkinen kone putosi lauantai-iltana puoli kuuden jälkeen kentälle pian ilmaan noustuaan mukanaan lentäjä ja viisi laskuvarjohyppääjää.

Kaikki koneessa olleet vietiin tarkistettaviksi ja tarkkailtaviksi sairaalaan. He olivat tajuissaan, eikä kukaan tiettävästi ole vakavasti loukkaantunut.

Ambulanssien lisäksi paikalla kävi myös poliisi.

– Lähtötieto on, että kone tippui noin kymmenen metrin korkeudesta, sanoo komisario Jarno Saarinen Kaakkois-Suomen poliisista.

Pudonnutta Cessnaa voi luonnehtia ”lentokonejulkkikseksi”. 53-vuotias kone esiintyi vuonna 1967 valmistuneessa Miljardin dollarin aivot -vakoiluelokuvassa, jonka pääosaa esitti Michael Caine. Lisäksi kone oli mukana Dome Karukosken 2017 valmistuneessa Tom of Finland -elokuvassa.

Kone ei ulospäin näyttänyt pahoin vaurioituneelta, mutta sen saamien vahinkojen määrä ja laatu ovat vielä auki.

­

Immolan onnettomuuden syy on Jarno Saarisen mukaan vielä hämärän peitossa. Myöskään Skydive Karjalan puheenjohtaja Olli Tammi ei ryhtynyt lauantai-iltana puhelimessa spekuloimaan Ilta-Sanomille sitä, oliko kyseessä kenties tekninen vika tai inhimillinen virhe.

– Kyseessä oli Skydive Karjalan kone ja kaikki koneessa olleet ovat hengissä, hän suostui sanomaan.

Sää Imatralla oli onnettomuushetkellä kirkas.

Onnettomuudella ei tiettävästi ollut silminnäkijöitä. Kenttä sijaitsee syrjäisellä paikalla, eivätkä myöskään Immolassa paikalla olleet muut laskuvarjoharrastajat nähneet onnettomuutta.

Skydive Karjalan tiloissa kentän vieressä oli onnettomuuden sattuessa käynnissä laskuvarjokouluttajien viikonloppukoulutus, mutta koulutettavat kertoivat illalla Immolassa Ilta-Sanomille, etteivät he nähneet onnettomuutta.

– Olimme silloin täällä sisätiloissa.

Onnettomuustutkintakeskus Otkes sai tiedon onnettomuudesta heti lauantai-iltana, mutta viestintäpäällikkö Tiina Bieberin mukaan Otkes ei ainakaan tämänhetkisen tiedon mukaan aloita tapauksesta tutkintaa.

Syynä on se, että onnettomuuteen ei näytä liittyvän mitään sellaista, joka antaisi Otkesille syyn antaa uusia turvallisuussuosituksia. Bieberin mukaan Otkes on ylipäätään tutkinut laskuvarjo-onnettomuuksia hyvin harvoin.

– Edellinen kerta oli vuonna 2002, hän sanoo.

­

1968 perustettu Skydive Karjala toimii pääasiassa Immolassa ja osittain myös Lappeenrannan lentokentällä. Pudonnut Cessna 206 -kone on kerhon ainoa kone.

Immolan kenttä sijaitsee Imatran keskustan ulkopuolella Kaakkois-Suomen rajavartioston esikunnan ja Raja- ja merivartiokoulun Imatran-koulutuskeskuksen vieressä.

Kenttä valmistui ennen toista maailmansotaa vuonna 1936 ja tuli kuuluisaksi siitä, että Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler tuli sinne onnittelemaan Suomen marsalkkaa Mannerheimia tämän 75-vuotispäivänä kesäkuussa 1942.

Lisäksi jatkosodan lopulla kesässä 1944 saksalainen lento-osasto Kuhlmey toimi Immolan kentältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?