IS jalkautui Helsingin kauniiseen kesäiltaan – Pekkaa, 21, nuorten lisääntyneet koronatartunnat eivät yllätä: ”Pitäisi muistaa, ettei tilanne ole vielä ohi” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

IS jalkautui Helsingin kauniiseen kesäiltaan – Pekkaa, 21, nuorten lisääntyneet koronatartunnat eivät yllätä: ”Pitäisi muistaa, ettei tilanne ole vielä ohi”

Helsingin uimarannat ammottivat perjantaina tyhjyyttään, eikä puistoissakaan voitu puhua väenpaljoudesta.

7.8. 23:43

Käynnissä on viimeinen viikonloppu ennen kuin peruskoulujen, lukioiden ja ammattioppilaitosten oppilaat palaavat pulpettien ääreen. Lämmin ja aurinkoinen sää yhdistettynä viimeisiin lomapäiviin kuulostaa yhdistelmältä, joka vetää rannat, puistot ja täysi-ikäisten osalta myös terassit tupaten täyteen väkeä.

Totuus vaikuttaa kuitenkin toisenlaiselta. Perjantai-iltana Helsingin suosituimmilla ajanviettopaikoilla on kyllä ihmisiä, mutta väentungoksesta ei voi puhua, vaikka kuinka käyttäisi värikynää. Suurin osa ihmisistä on joko lapsiperheitä, parikymppisiä tai selvästi vanhempia.

  • Yllä olevalta videolta voit katsoa perjantai-illan tunnelmia Helsingin puistoista ja terasseilta.

Aloitimme kaupunkikierroksemme Hietaniemen uimarannalta, joka ammotti lähes tyhjyyttään. Käynnissä oli rantalentopalloturnaus, jota oli seuraamassa joitakin kymmeniä ihmisiä. Uimarannan puolella oli kourallinen ihmisiä nauttimassa kesäsäästä. Nuorisoa rannalla oli hyvin vähän. Eri seurueiden väliset turvavälit vaikuttivat pääosin olevan kunnossa, eikä kasvomaskeja näkynyt kenelläkään.

Munkkiniemen ja Hietaniemen uimarannat ammottivat perjantai-iltana tyhjyyttään.­

Seuraava etappi, Munkkiniemen uimaranta, on vielä hiljaisempi kuin Hietaniemi. Pari lapsiperhettä ja tyhjä jäätelökioski ei anna aihetta jatkotoimenpiteille, joten pakkaamme tavaramme takaisin autoon. Lyhyen taktiikkapalaverin jälkeen päätämme ottaa suunnaksi Kallion kaupunginosan, tarkemmin Dallapénpuiston.

Kalliossa elämää alkaa vähitellen löytyä. Eri seurueet pitävät toisiinsa säädyllistä etäisyyttä, mutta kasvosuojaimia ei näy kenelläkään. Ulkoilmassa tartunnan saaminen on asiantuntijoiden mukaan kuitenkin paljon epätodennäköisempää, joten puistossa istuskellessa maskin käyttö ei liene tarpeellistakaan.

Dallapénpuistossa oli jonkin verran ihmisiä viettämässä kesäiltaa, mutta turvaväleistä pidettiin kiinni hyvin.­

Kavereidensa kanssa kirpputorikierroksen päätteeksi puistoon istahtanut Pekka, 21, toteaa, että lisääntyneet tartuntamäärät nuorten ihmisten keskuudessa ovat ymmärrettäviä.

– Alle kolmikymppiset tykkäävät olla aika paljon kesällä liikkeellä. Pitäisi muistaa se, ettei tämä tilanne ole vielä ohi, Pekka sanoo.

Pekka kertoo pitävänsä pientä etäisyyttä muihin ihmisiin, välttävänsä isoja massoja ja huolehtivansa hyvästä käsihygieniasta. Hän kertoo, että koronakuri on hänellä itselläänkin hieman löystynyt kesän aikana.

– Kai niitä maskejakin kannattaisi hommata, kun ensi viikolla tulee varmaan tuo maskisuositus ainakin julkisiin liikennevälineisiin, Pekka pohtii.

Pekan mielestä tartuntalukujen kasvaminen nuorten keskuudessa on ymmärrettävää.­

Maskisuositusta Pekka pitää hyvänä asiana erityisesti paikoissa, joissa on pakko olla lähekkäin, kuten esimerkiksi juuri julkisissa liikennevälineissä. Baareja ja yökerhoja hän kertoo vältelleensä koronariskin vuoksi.

– Ei ole muutenkaan ollut vetoa, enemmän olen tykännyt puistossa hengailla. Jos ne (baarit ja yökerhot) on auki, niin kai niihin saa mennä, mutta pitää ottaa huomioon, että siellä on se koronariski.

Samoilla linjoilla ovat myös ohikulkumatkallaan puiston läpi oikaisevat Anna, 25, ja Hilla, 24. Naiset ovat menossa maalaamaan ja juomaan viiniä. He kertovat, että kasvaneet tartuntaluvut huolestuttavat hieman.

– Pitää kiinnittää enemmän huomiota siihen, ketä näkee ja mitä tekee, Anna toteaa.

Mahdollinen tuleva maskisuositus saa naisilta vahvan kannatuksen. Anna kertoo käyttäneensä maskia töissään päivittäin. Hillalla maski kulkee mukana, ja hän käyttää sitä tarvittaessa esimerkiksi raitiovaunussa. Keväällä hän käytti maskia myös kaupassa asioidessaan, mutta käyttö on vähentynyt kesän aikana.

– Kyllä sen nyt voisi ottaa taas käyttöön, jos tulee suositukset, Hilla sanoo.

– Se on kuitenkin vain pala kangasta, joka auttaa kaikkia, Anna komppaa.

Anna ja Hilla ovat haluaisivat tukea ravintolayrittäjiä, mutta vastuullisuus ja moraali pohdituttavat.­

Hilla ja Anna kertovat baareissa käymisen vähentyneen koronan myötä. Viimeisen kuukauden aikana he ovat kuitenkin hieman aktivoituneet. Naiset kertovat, että yrittäjien kohtalo harmittaa, mutta asia on mutkikas.

– Siinä on vähän sellainen dilemma, että haluaa tukea, mutta mikä on se moraalinen raja, Anna pohtii.

– On paljon tuttavia ja läheisiä, jotka työskentelevät musiikki- ja kulttuurialalla, niin ei tietenkään haluaisi, että kaikki on työttömiä, mutta ei myöskään haluaisi tilanteen pahenevan, Hilla jatkaa.

Matka jatkuu Sörnäisten rantaan Leblonin terasille. Terassien pöydät ovat lähes täynnä, mutta pöydät on sijoiteltu niin, ettei pöytäkuntien välillä pääse syntymään kovin läheistä kontaktia.

Leblonin terassille oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä, mutta pöydät oli sijoiteltu melko etäälle toisistaan.­

Runsaasta väkimäärästä huolimatta kauniista kesäillasta nauttiva juhlakansa ei ole halukas jakamaan mietteitään. Otamme suunnan takaisin kohti Kalliota, tällä kertaa Torkkelinmäelle.

Pengerpuiston nurmikolla ystäviensä kanssa perinteisiä kesäjuhlia viettävä Kalle, 23, toteaa puiston olevan näinä aikoina vastuullinen paikka juhlia. Lisääntyneistä tartuntamääristä hän ei ole omalla kohdallaan huolissaan.

– Taskussa käsidesi ja ohjeita voi lukea netistä. Tässä ne minun mielestä täyttyy ihan hyvin, Kalle sanoo.

Torkkelinmäen Pengerpuistossa oli niin ikään ihmisiä liikkeellä, mutta seurueet pitivät toisiinsa säntillistä etäisyyttä.­

Kalle kertoo ostaneensa hiljattain ensimmäistä kertaa kasvomaskeja siltä varalta, että niitä täytyy alkaa käyttämään julkisessa liikenteessä. Maskit on hänellä mukana, mutta vielä ne eivät ole päässeet käyttöön.

– Ei ole tullut tarvetta käyttää maskia. Luulin, että jengi olisi viiden junalla matkustanut töistä kotiin, mutta olivat vissiin vielä etänä. Ei ollut melkein yhtään matkustajia, Kalle kertoo.

Kallen mielestä puisto on vastuullinen paikka viettää kesäjuhlia.­

Kalle toteaa olevansa koronatilanteesta hieman huolissaan. Hän kertoo itse kantavansa vastuuta ja toimii viranomaisten kulloistenkin suositusten mukaisesti. Hän ei kuitenkaan ota tilanteesta suurta stressiä.

– Jos sanotaan, että käyttäkää maskia, niin sitten sitä maskia käytetään. Ei se auta, jos stressaa ja sulkeutuu omaan kämppään.

Piipahdimme kierroksen lopussa vielä Kallion Vaasankadulla tarkkailemassa terassielämää. Pöydät vaikuttivat olevan melko lähekkäin toisiaan, joten lähikontaktien välttely saattaa varsinkin illan edetessä käydä hankalaksi. Pääsääntöisesti ihmiset kuitenkin istuivat omissa pöytäkunnissaan.

Vaasankadun terasseilla pöydät olivat täynnä ja aseteltu melko tiheästi, mutta pitkäaikaisia altistustilanteita ei ainakaan vielä alkuillasta vaikuttanut syntyvän.­

Terassikansa ei ollut iloisesta tunnelmasta huolimatta puheliaalla tuulella, joten jatkoimme matkaa takaisin kohti keskustaa ja pistäydyimme Töölönlahden pohjoispuolella Tokoinrannassa. Useat seurueet olivat kokoontuneet viettämään aurinkoista piknikiä, ja turvavälejä noudatettiin säntillisesti.

Tokoinrannassa tunnelma oli jonkin verran tiiviimpää kuin isommissa puistoissa. Turvavälejä noudatettiin siitä huolimatta.­

Yhteenvetona todettakoon, että yleisesti ihmiset vaikuttavat ottavan toiset huomioon tunnollisesti.

Kasvomaskeja ei kierroksellamme näkynyt ainuttakaan. Nykytiedon valossa sen teho on kuitenkin vähäinen ulkona oleillessa, kunhan turvaväleistä huolehditaan eikä pitkäaikaista altistusta pääse syntymään.

Katukuvassa ihmisiä oli kuitenkin selvästi vähemmän kuin lämpiminä kesäpäivinä yleensä. Siitä huolimatta, että koulut alkavat ensi viikolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?