Matti Nykäsen haudalla tehtiin rajua ilkivaltaa – Vieno-äiti pettyi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Matti Nykäsen haudalla tehtiin rajua ilkivaltaa – Vieno-äiti pettyi

– Miten joku kehtaa tehdä tällaista? Luulisi, että Matillakin olisi sentään hautarauha, lähiomaiset sanovat.

Mäkihyppylegenda Matti Nykänen kuoli 55-vuotiaana helmikuussa 2019. Hänet haudattiin sukuhautaan, jossa nukkuu myös muun muassa Nykäsen Ensio-isä.­

7.8. 12:45

Mäkilegenda Matti Nykäsen haudalla on tehty ilkivaltaa, kertovat mäkihyppylegendan lapsuudenperheen omaiset Ilta-Sanomille. Vieno-äiti sekä sisarukset ovat pettyneitä ja hämmentyneitä.

– Miten joku kehtaa tehdä tällaista? Luulisi, että Matillakin olisi sentään hautarauha, lähiomaiset sanovat.

– Tämä on tosi ikävää ja surullista.

Jyväskylän vanhalla hautausmaalla sijaitsevalta haudalta on omaisten mukaan viety erilaisia muistoesineitä sekä aiheutettu vaurio ainakin yhteen kohtaan hautakiveä.

Kyse on Nykästen sukuhaudasta, jossa nelinkertaisen olympiavoittaja lisäksi nukkuu muun muassa hänen isänsä, vuonna 2016 edesmennyt Ensio.

– Hautakiven luota oli esimerkiksi viety rakas pronssinen lintu, joka oli taannoin kiinnitetty kiveen poraamalla siihen kaksi reikää. Lisäksi kiinnityksen tukena oli käytetty liimaa, joten ilman väkivaltaa tämä lintu ei olisi lähtenyt tihutöiden tekijöiden matkaan, omaiset alleviivaavat.

Lintu oli paikallaan vielä talvella.­

– Olimme kaiken lisäksi hankkineet linnun Ension muistoa kunnioittaaksemme. Eli jos joku halusi rikkoa nimenomaan Matin hautarauhaa, niin nyt se ilkivalta kohdistui vieläpä väärään henkilöön.

Linnun lisäksi paikalta on kadonnut myös muita omaisille tunnearvoltaan tärkeitä muistoesineitä.

– Lisäksi haudalla oli vielä hiljattain erään 8-vuotiaan itäsuomalaisen pojan Matin muistoksi tekemä mäkihyppääjäfiguuri, joka sekin on varastettu sieltä. Poika oli kirjoittanut tekemänsä figuurin suksien pohjan kauniin viestin Matille, mutta nyt sekin on siis lähtenyt joidenkin matkaan.

Omaisten mukaan Matin haudalle on runsaan vuoden aikana tuotu säännöllisesti erilaisia muistoesineitä.

Omaisten lisäksi myös muut ovat käyneet aktiivisesti muistelemassa 1980-luvun suurta kansallissankaria. Osa muistoesineistä on viety pois tarkoituksella.

– Ihmiset ovat tuoneet säännöllisesti niin paljon muistoesineitä, että eivät ne kaikki olisi millään mahtuneet enää olemaan esillä. Siksi osa on korjattu talteen. On hienoa, että suomalaiset käyvät muistelemassa Mattia. Uskomme, että se olisi ollut Matinkin harras toive. Toivoa kuitenkin sopisi, että tihutyöläiset pysyisivät poissa, omaiset painottavat.

– Olemme aikeissa tehdä asiasta rikosilmoituksen. Hautausmaalla on kameravalvonta, mikä voi auttaa asiaa, mutta hankaluus on toki siinä, että emme tiedä tarkkaa ilkivallantekopäivää.

Matti Nykänen kuoli helmikuussa 2019 vain 55 vuoden iässä. Hän menehtyi pitkäaikaisen haimatulehduksen sekä akuutisti iskeneen keuhkokuumeen seurauksena.

Maailman kaikkien aikojen parhaana mäkihyppääjänä pidetylle Nykäselle on parhaillaan suunnitteilla muistoveistos Jyväskylään sekä näköispatsas muualle Suomeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?