Alkoholivero voi nousta jo vuodenvaihteessa – Vanhanen: Päätös tehdään syksyn budjettiriihessä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Alkoholivero voi nousta jo vuodenvaihteessa – Vanhanen: Päätös tehdään syksyn budjettiriihessä

Alkoholin kulutus ja myynti ovat laskussa.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk).­

7.8. 7:33

Alkoholiveroa voidaan korottaa jo ensi vuodeksi, sillä hallitusohjelman kirjauksen mukaan alkoholiveron korotuksia jatketaan hallituskauden aikana 50 miljoonalla eurolla.

– Alkoholiveron korotus on hallitusohjelmassa ja siitä päätetään budjettiriihessä. Minulle on kerrottu, että sellainen on tulossa, kertoo valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) STT:lle.

Veronkorotus on käytännössä nopeasti valmisteltavissa oleva päätös, joten se voisi tulla voimaan jo ensi vuoden alusta. Viime vuonna hallitus ei vielä korottanut veroa, eikä hallitusohjelmassa määritellä korotukselle tarkkaa ajankohtaa.

– Budjettiriihessä varmaan tulee katsottua aikataulut sitten, Vanhanen kertoo.

Hallitusohjelmassa on linjattu, että asiassa otetaan huomioon ”toimintaympäristön muutokset niin, että vaikutukset matkustajatuontiin seurataan”. Tänä vuonna matkustajatuonti oli koronaviruksesta johtuvien matkustusrajoitusten takia osin kokonaan tauolla.

– Meillä on normaalisti jatkuva seuranta matkustajatuonnista, jota tehdään yhdessä Valviran, Alkon ja (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) THL:n kanssa. Lisäksi asiantuntijoina kuullaan Tullin ja Verohallinnon näkemyksiä, valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Veli Auvinen kertoo STT:lle.

Virossa veroa leikattiin viime kesänä

Viro alensi viime vuoden heinäkuussa alkoholivalmisteiden valmisteveroa 25 prosenttia hillitäkseen viinarallia maan Latvian-vastaisella etelärajalla. Esimerkiksi olut-, siideri- ja lonkerolaatikoiden hinnat laskivat noin 2 euroa.

Matkustajatuonnin osuus alkoholin kulutuksesta Suomessa oli viime vuonna noin 14 prosenttia. Suurin osa tuodaan Virosta, ja kahden viime vuoden aikana myös tuonti Latviasta on lisääntynyt.

Virossa toimivan alkoholiketju Superalkon ketjujohtaja Imre Poll kertoo STT:lle, että veronalennusten jälkeen myynti on noussut takaisin aiemmalle tasolle, ja sitä ennen se oli ollut usean vuoden ajan laskussa. Taustalla oli veronkiristys vuodelta 2017.

Superalkolla on reilu 30 myymälää Virossa sekä muutama Latviassa.

Matkustusrajoitusten purkamisen jälkeen suomalaiset ovat palanneet Viroon alkoholiostoksille, vaikka suomalaisia matkustaa maahan huomattavasti aiempaa vähemmän. Kesäkuussa Viroon matkusti suomalaisia reilu kolmannes verrattuna viime vuoden kesäkuuhun.

– Myynti on verrattavissa viime kesään, Poll kertoo.

Pollin mukaan paluu normaalimyyntiin tapahtui sen jälkeen kun Suomen ja Viron välinen raja avattiin kesäkuussa. Koronarajoitusten aikana Superalkon myynti laski noin 20–30 prosenttia.

Suomessa myynti ja kulutus ovat laskussa

Viime vuonna matkustajat toivat Suomeen aiempaa enemmän mietoja alkoholijuomia ja vähemmän väkeviä juomia, selviää THL:n raportista. Alkoholia tuovien matkustajien lukumäärä sekä keskimääräinen litratuontimäärä pysyivät samalla tasolla.

Matkustajatuonti kuitenkin supistui 12,4 prosenttia, kun kaikki alkoholijuomat muutettiin sataprosenttiseksi alkoholiksi. Sen sijaan litroissa mitattuna nousua oli 1,5 prosenttia, raportista selviää.

Litramäärän kasvuun vaikutti eniten oluen tuonnin lisääntyminen lähes 15 prosentilla. Myös mietojen viinien sekä long drink -juomien tuontimäärät kasvoivat. Mietojen juomien tuonti kiihtyi erityisesti loppuvuodesta.

Suomessa alkoholin myynti väheni viime vuonna. Myös alkuvuoden aikana myynti tippui 8 prosenttia litroissa mitattuna ja 3,3 prosenttia sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna, selviää Valviran tilastoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?