Jyrki Lehtolan kolumni: Korona palaa ja se on sinun syytäsi – virus unohtui, koska omaa tylsyyttä on vaikea kestää

Koronakriisissä hyvinvoiva kaupunkilainen oli kohdannut kohtaloista julmimman: lievän tylsyyden, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

7.8.2020 8:00

Se tulee takaisin!

Ja kun se tulee takaisin, haluan huomauttaa, etten se ollut minä. Se oli joku muu, kaikki muut, minä noudatin turvavälejä, pukeuduin kasvomaskiksi ja kun lauloin karaokessa, lauloin sisään päin ja kun halasin tuntematonta, en tarkoittanut sitä.

Se on täällä taas, ylimielinen vastaus kysymykseen ”Ihmiskunta, oppiiko se koskaan mitään?”.

Hyvinhän se kevät lopulta sujui niiltä, joilla meni muutenkin hyvin, eikä niillä muilla ole niin väliä, elleivät ne ole ravintoloita.

Jos ei kadonnut toimeentulo, perhe, terveys tai läheinen, elämä oli aika samanlaista kuin ennenkin, mutta kärsimystensä kautta saattoi kasvaa omissa silmissään suurimmaksi. Ne, joilla meni hyvin, kuvailivat haikeina, mistä kaikesta ovat jääneet paitsi, ja niitä, joilla meni huonosti, ei kuunneltu nytkään, kun oltiin itse äänessä.

Koronakevät kului, kun aikuiset opettelivat pesemään käsiään ja käsittelivät elämän sattumanvaraisuutta solvaamalla niitä, jotka olivat eri mieltä siitä, kenen syytä kaikki oli, ei ainakaan minun. Reilu siivu elämästä kului, kun seonneen saarnaajan tavoin huudettiin aamuyöllä somessa tuntemattomille omaa kasvomaskikäsitystä.

Vietettiin aikaa perheen kanssa, vaikka joskus tiukkaa tekikin. Lomalla ihastuttiin Suomeen. Siellä oli järviä, metsää ja kaksi pittoreskia kahvilaa. Lopen tienvarsigrilliltä ei tosin saanut Savoyn ruokaa, mutta siitä shokista selvisi, kun jakoi pettymyksen tunteensa muille keskinkertaisesta ruoasta kärsineille. Ja tunteet! Ne olivat tulleet takaisin ja korvanneet kaiken muun.

Ei itketty enää vain omassa kopissa, itkettiin julkisesti, ylpeinä oman kestokyvyn hauraudesta. Kolumnit, esseet ja päivitykset kirjoitettiin näppäilemällä omia kyynelkanavia siitä, että hyvinvoiva kaupunkilainen oli kohdannut kohtaloista julmimman: lievän tylsyyden.

Ja nyt kaikki alkaa uudestaan.

Lievästi tylsää!

Ei tämän näin pitänyt mennä, kevään vankilakokeilusta piti saada palkkioksi entistä suurempi vapaus nauttia elämästä, johon oli tottunut.

Monet ovat tehneet kalliin valinnan asua maaseudun sijasta kaupungissa, ja tuohon valintaan kuuluu lupaus loputtomasta määrästä ulkopuolisia toimijoita huolehtimassa kaupunkilaisen puolesta, ettei tylsyys yllätä. Omaa tylsyyttä on vaikea kestää. Siksi virus unohtui kesän aikana Senaatintorilla, lentokentällä, pihajuhlissa, baaritiskillä, Tinderin uumenissa. Viruksen unohtivat niin kansalaiset kuin päättäjät, ja nyt lähestytään tilannetta, jossa lievä tylsyys uhkaa taas rajoitusten paluun muodossa.

Ei tähän ollut valmistauduttu, vaikka kaikki merkit viittasivat siihen. Eihän tässä ole enää edes kevään uutuudenviehätystä, tämä on pahempaa kuin Hercule Poirot Ylellä! Kuolen omaan tylsyyteeni, ja se on muiden vika!

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?