HUSin toimitus­johtaja Ylelle: Koronan toinen aalto on jo alkanut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

HUSin toimitus­johtaja Ylelle: Koronan toinen aalto on jo alkanut

Tartuntamäärien kasvu johtuu ihmisten liikkumisesta, Juha Tuominen toteaa.

HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen kommentoi Ylellä koronaviruksen toisen aallon jo alkaneen. Kuva Sosiaali- ja terveysministeriön koronavirusta koskevasta taustatilaisuudesta maaliskuulta.­

5.8. 23:01

Ylen A-studiossa vierailleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Juha Tuomisen mukaan koronaviruksen toinen aalto on jo alkanut Suomessa.

– Se käynnistyi heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen. Siihen asti tartunnat laskivat tasaisesti, ja sen jälkeen tartunnat ovat tasaisesti nousseet, Tuominen sanoi A-studiossa.

Tuomisen mukaan tartuntojen lisääntyminen liittyy ihmisten liikkumisen lisääntymiseen. Hänen mukaansa ihmisten käyttäytymisessä tarvitaan muutoksia, sillä muutoin tartuntamäärien kasvu jatkuu.

Suomessa on todettu vuorokauden aikana 29 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 7 512.

THL:n tietoon ei ole tänään tullut uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia.

Virukseen liittyviä kuolemantapauksia on todettu yhteensä 331. Tämän hetkisten tietojen mukaan sairaalahoidossa puolestaan on kuusi potilasta, joista yksi on tehohoidossa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?